Tukiaisen rikosranking – jo näin monta tuomiota!

Kohukuningatar Johanna Tukiaisen rikosluettelo on jo melkoinen.

Elokuusta 2010 lokakuuhun 2014 mennessä, eli neljässä vuodessa, hän on saanut peräti kahdeksan käräjäoikeuden hänelle langettamaa tuomiota eri rikoksista. Niitä ovat lukuisat pahoinpitelyt, virkamiehen vastustaminen, pari törkeää rattijuopumusta, kotirauhan häiritseminen ja niin edelleen.

Nainen on Hymy-lehden painetun lehden jutun mukaan tuomittu kaksi kertaa ehdolliseen ja kahdesti ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Ehdottomat rangaistukset on muutettu sittemmin yhdyskuntapalveluksi. Nekin Tukiainen on ehtinyt kyseenalaistaa, sillä hän kärähti myöhästymisistä ja kännissä palvelukseen astumisesta.

Monet ovatkin jo aiheesta tai aiheetta kyselleet, miksi Johanna Tukiainen ei moisella rikosrankingillaan ole jo kaltereiden takana.

Tukiaisen yhdyskuntapalvelurikkomuksista kirjoittaa painettu Hymy. Virkavalta ei vieläkään päästä naista otteestaan, sillä tutkittavana on useita eri tapauksia, joita ratkottaneen myöhemmin lakituvassa. Esimerkiksi Tukiaisen entinen manageri on tehnyt rikosilmoituksen kotiinsa postin mukana saapuneista kuolleista rotista. Epäiltynä on tiettävästi ollut Tukiainen.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Johanna Tukiainen, oikeudenkäynti, oikeus, rikos, tuomio, tuomioistuin

Kommentit

Oma kommentti