Nuoren suomalaisen nettivelhon kunnianhimoinen yritys starttaa huomenna

Nuorten suosiman Facebook-ryhmän, 3AM:n ylläpitäjä Sami Kieksi on aikeissa laajentaa käsitystä siitä, mikä on Facebook-ryhmä. Hän varaa kokonaisen laivan kerätäkseen ryhmäläisiä tapaamiseen.

Facebok-ryhmä 3AM:ssä on jo nyt lähes 60 000 jäsentä, eli se on erittäin suuri suomalainen Facebook-ryhmä. Kieksi näkee ryhmänsä ideaksi nuorten yhteensaattamisen ja kuuntelemisen – sekä syrjimisen ja kiusaamisen estämisen. Yksi tapa on nyt tuoda heidät verkosta liveframille.

Riskit ovat suuret, sillä laivan varaaminen yksityiskäyttöön maksaa. Taustalleen nuorukainen on kuitenkin saanut matkatoimiston, ja tapahtuman liput tulevatkin myyntiin ystävänpäivänä eli huomenna.

-Idea lähti siitä, kun nuoret itse ehdottivat minulle tämänkaltaista tapahtumaa perustamassani 3AM-yhteisössä. Tein kyselyn siitä moniko on valmis osallistumaan, mikäli tällainen tapahtuma toteutuu. Tällä hetkellä Bailupaatille olisi ilmoittautunut yli 2000 ihmistä.

-Uskon näihin nuoriin. Saamme yhdessä paljon hyvää aikaiseksi. Tärkeää on olla nöyrin mielin liikenteessä ja realisti. Yhteisön jäsenet ovat itse saaneet äänestää mitä ohjelmaa haluavat nähdä laivalla.

Jos tapahtuma on loppuunmyyty, jäljelle jäävää tuottoa voidaan Kieksin mukaan palkkakulujen jälkeen käyttää nuorten etujen ajamiseen ja heille järjestettäviin aktiviteetteihin. 

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: 3AM, Facebook, Sami Kieksi

Kommentit

Oma kommentti