Näin karkotat verenhimoiset itikat iholtasi – ei hyönteismyrkkyjä

Hyttyset vaivaavat? Näiden vinkkien avulla karkotat inisijät helposti kotikonstein, vieläpä luonnonmukaisesti.

Oletko kokeillut valkosipulia? Monet sanovat sen päivittäisen syömisen vaikuttavan niin, ettei hyttynen enää ole sinusta kiinnostunut. Tästä ei kuitenkaan ole tieteellistä näyttöä. Kannattaa kuitenkin kokeilla, jos pitää valkosipulin mausta eikä vieruskaveri häiriinny. Ja onhan olemassa myös valkosipulipuristeita.

Teepuuöljy taas on uutettu teepuusta. Australian aboriginaalit jo tunsivat kasvin tervehdyttävät ja antiseptiset vaikutukset haavojen hoidossa. Viime aikoina eteerisellä öljyllä on havaittu olevan myös sieni-infektioita ehkäiseviä vaikutuksia. Monet ovat saaneet teepuuöljystä apua myös hyönteisten karkottajana. Havaintojen mukaan itikat eivät tykkää sen tuoksusta.

Laimenna öljyä siten, että sekoitat parikymmentä tippaa öljyä noin desiin vettä. Kaada seos suihkupulloon jolla sitten voit suihkutella seosta itseesi. Säilytä viileässä ja ravista ennen käyttöä.

Myös laventeliöljyä voit käyttää. Laita 20-30 tippaa laventeliöljyä johonkin kasvipohjaiseen öljyyn. Jälkimmäistä voi olla pari ruokalusikallista. Sekoita ja hiero sitten itseesi. Hieman rasvaisen oloista, mutta empiirisellä tutkimuksella testattuna toimii.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: hyönteinen, itikka, sääski

Kommentit

Oma kommentti