Naimisiin menevä Jasmin Mäntylä: Dennis ei ole rikas!

Syyskuussa avioituva Jasmin Mäntylä avautuu rakkauselämästään Hymyssä ja poseeraa viettelevissä kuvissa.

Nainen kertoo saaneensa paljon negatiivista palautetta, sillä suhteessa on ikäeroa yli 30 vuotta.

-Nimettömänä on helppo loukata. En karsasta kritiikkiä, mutta negatiivisetkin asiat voi esittää fiksusti. On epäilty, että menen Dennisin kanssa naimisiin rahasta. Hän ei kuitenkaan ole mitenkään rikas. Toisaalta minua pidetään hölmönä, jos menen köyhän kanssa naimisiin. Sanoin niin tai näin, se on aina väärin, Jasmin hymähtää.

Hän on myös kertonut avoimesti, ettei halua omia lapsia. Sitäkään ei oikein katsota hyvällä.

-On edelleen jonkinlainen tabu, että nainen ei halua lapsia. Siitä saa helposti lastenvihaajan maineen, Jasmin mainitsee. Hän on kohdannut jopa painostusta lasten tekemiseen. On ollut loukkaavaa kuulla, että nainen ei kuulemma ole nainen, jos ei ole synnyttänyt.

-En ole koskaan halunnut lapsia, mutta se ei todellakaan tarkoita, ettenkö pitäisi lapsista. Minulla on aivan ihana kummipoikakin, Jasmin kertoo Hymyn painetussa lehdessä.

Hän paljastaa myös rakkauselämän taivaalle nousseet pilvet. Dennisin ex-vaimon hyökkäyksen.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Dennis Bramley, häät, Jasmin Mäntylä

Kommentit

Oma kommentti