Kauko Röyhkä ja edesmennyt äiti soittelivat päivittäin: Oli huolissaan Kaukon yökeikoista!

Muusikko Kauko Röyhkän äiti kuoli pari päivää sitten sairastettuaan viikon aivoinfarktia. Kauko kirjoittaa äidin keränneen hänestä leikkeitä – kunnes lopetti.

Facebook-päivityksessään Röyhkä paljastaa, että äiti kävi vain kerran hänen keikallaan.

-Se oli vuonna 1981. Pari kertaa hän tuli aidan taakse kuuntelemaan, kun esiinnyin ulkoilmakonserteissa Oulussa. Annoin hänelle kuitenkin joka levyn vapaakappaleen. Viidentoista viimeisen vuoden aikana en enää viitsinyt antaa, koska hänellä ei ollut toimivaa levysoitinta. En tiedä lukiko hän koskaan kirjojani, jotka myös annoin. Emme koskaan puhuneet niistä tai musiikistani. Miss Farkku-Suomi -elokuvan hän katsoi. Vaikea sanoa pitikö hän siitä, Kauko aprikoi.

Äiti kuitenkin seurasi pojastaan tehtyjä lehtijuttuja ja ohjelmia. Ensimmäisinä vuosina hän keräsi talteen kaikki jutut. Niistä kertyi neljä mapillista.

-Sitten hän lopetti. Rockmusiikki ja kirjallisuus eivät kuuluneet hänen maailmaansa.

Viimeisten 35 vuoden aikana Kauko kertoo tavanneensa äitiään vähänlaisesti, mutta he soittelivat kuitenkin päivittäin.

-Äiti oli huolissaan, koska kävin keikoilla. Siellä kapakoissa ja öisillä kaduilla voi sattua mitä tahansa…

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: äiti, Kauko Röyhkä, kuolema, muisto

Kommentit

Oma kommentti