Ekin traktori kulkee jätteillä

Laukaalainen Erkki Kalmari on biokaasun uranuurtaja. Hänen maatilansa on maailman ensimmäinen siinä, että se ryhtyi jalostamaan energiaa lannasta ja myymään liikennebiokaasua myös muille.

Biokaasun Pelle Peloton toteaa että tie tähän päivään on ollut todella kuoppainen. Biokaasu herättää suuria tunteita ja sen arvostus on edelleen olematon, Kalmari kertoo Hymyn painetussa lehdessä.

Tilalla sijaitseva tankkauspiste otettiin käyttöön vuonna 2002. Kaksi vuotta myöhemmin biokaasuautojen käyttövoimaveron kumoutuminen mahdollisti aseman avaamisen myös ulkopuoliselle.

Kalmarin tilalla sijaitsevalla biokaasuasemalla käy nykyisin kymmeniä tankkaajia päivässä.

-Suunta on ylöspäin. Uskon tulevaisuuteen, Kalmari toteaa. -Jossakin vaiheessa biokaasuautot yleistyvät. Jos biokaasu saisi saman verokohtelun kuin sähköauto, asenne muuttuisi, hän toteaa lehdessä.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: biokaasu, Erkki Kalmari, traktori

Kommentit

Oma kommentti