26-vuotiaan koulutetun kiinalaisnaisen ongelma Suomessa: Mistä löytäisi aviomiehen?

Etelä-Kiinasta kotoisin oleva 26-vuotias nainen on hyvin koulutettu ja akateemisen loppututkinnon suorittanut. Hänellä on vain yksi suuri huoli: vanhempien mielestä hänen pitäisi jo olla naimisissa.

Hymyn toimittaja haastatteli pääkaupunkiseudulla asuvaa naista, joka ei halunnut kuitenkaan tulla juttuun nimellään ja kuvallaan.

-Kiinassa, ja varsinkin maaseudulla, on edelleen paljon perinteitä. Vanhempien kunnioitus on todella merkittävä osa kulttuuriamme, nainen kertoo Hymyn toimittajalle.

-Nyt vanhempani ovat huolissaan siitä, että jään vanhaksipiiaksi. He ovat sitä mieltä, että minun olisi syytä palata opiskelujeni jälkeen takaisin Kiinaan, ellen löydä pikaisesti miestä itselleni Suomesta. Minulla alkaa olla kiire, yliopistosta valmistunut nainen kertoo.

Hän luuli jo löytäneensä elämänsä rakkauden, mutta useampivuotinen seurustelu opiskelutoverin kanssa päättyi.

-Minun ikäiseni naiset ovat Kiinassa jo perheellisiä. Tuntuu vain, että Suomesta on vaikea löytää miestä, sillä en ole mikään pubissa kävijä.

Hymyn haastattelema nainen kunnioittaa perinteitä niin paljon, että hän sanoo harkitsevansa muuttoa takaisin kotiseuduille, ellei hän löydä elämänkumppania Suomesta. Kiinalaisnainen kertoo yrittävänsä hakea kumppania sinnikkäästi netin seuranhakusivujen kautta, sillä hän haluaisi jäädä tekemään uraa Suomeen.

Kuvituskuva: Wikimedia Commons

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: avioliitto, Kiina, nainen

Kommentit

Oma kommentti