Saana Parviainen pohtii, mikä hänet erottaa h**rasta – ja julkaisee taas eroottisia kuvia!

Saana ParviainenSaana Parviainen tykittää taas blogissaan niin että tyrä rytkyy. Hän myöntää suoraan, että on hauskaa ärsyttää arvostelijoita.

-Mitä enemmän he raivoavat, sitä enemmän minä heitä provosoin. On hauskaa saada tänne pysähtyneeseen maailmaan tunnekuohuja, raivon tunteita. Meitä suomalaisia täytyy ravistella, muutenhan me tukehtuisimme tänne pohjolaamme. Niin kauan kuin te raivostutte jutuistani, niin kauan minä teitä ravistelen. Se on hauskaa! mimmi kertoo ja palaa perjantai-iltaansa.

-Olen aika villi nainen. Perjantaina käväisin kesken illanviettomme erään tutun miehen kanssa hotellilla, vietimme siellä tunnin ja palasin kavereideni luo. On upeaa, kun on miehiä joiden kanssa hoitaa hommat pois alta, ilman sitoumuksia ja sen kummempia turhanpäiväisyyksiä. Ei mene aikaa illallistamisiin, kun voi sanoa suoraan että tekee mieli. Kätevää!

-Ja mikä minut sitten erottaa huorasta? No se, etten millään lailla alista itseäni. Haluan aivan samalla tavalla kuin muutkin ihmiset seksiä, mutten halua sitoutua. Olen nykyajan nainen, jonka ei tarvitse piilotella asiaa. Miehethän ovat olleet kautta aikojen ”kovia jätkiä” saadessaan naisia, mutta nainen on leimattu huoraksi tai lutkaksi, nainen analysoi.

Ja lopuksi hän julkaisee taas itsestään uusia eroottisluonteisia poseerauskuvia, täällä.

 

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Saana Parviainen

Kommentit

Huomaavainen aviomies julkaisi tänä aamuna facebookissa ja youtubessa pari leffaa, joiden ”päätähtenä” Saana esiintyy. Saana saa varmasti Oscarin pääosasta ja Jussi parhaasta ohjauksesta 😀

En hymähdä sille asialle että olen äitinä kiitollinen etteivät omat tyttäreni ole alentuneet tuollaiseen mihin Saana.

Saanasta huomaa nuoren tytön ajatusmaailman, jossa muiden ihmisten kiinnostus itseään kohtaan nähdään todellisuutta suurempana. Suurin osa kuitenkin tämän maan kansalaisista hyörii omien arkisten asioidensa kanssa sen ihmeemmin ajattelematta Saanaa tai hänen tempauksiaan.

Toki Saanan nimi nousee välillä esille tämänkaltaisten uutisointien muodossa. Mutta en usko, että hassuimmatkaan tempaukset mullistavat sen ihmeemmin tavallisen ihmisen elämää. Korkeintaan saavat hymähtämään.

Ompa mahoton likka paneskelemaan tuo Saana, taitaapi saada pikku heppiset kyyttiä..

Etsihän Saana musta mies panemaan,saat eksoottisen jälkeläisen??

Saana käänsi uuden lehden elämässään.Nyt sillä on vaimo.

Kuka siellä taustalla oikein maksaa tuollaisesta? On kyllä vaikea uskoa etteikö tämä Parviainen/Parviainen show olisi harkiten tehtyä teatteria.

Ei mun mielestä erota mikään. Ehkä amatöörillä on selluiittia enemmän kuin ammattilaisella, niinkuin Saanalla näkyy noissa kuvissa olevan.

Voi tyttö rukkaa, hukassa ei kun täysin hukassa. Pikku tyttö leikkii ”kovaa tyttöä”, kun antaa miehelle perää. Toivottavasti muistaa käyttää varmaa ehkäisyä, kun esittää ”kovaa tyttöä”. Ei tommoisia tarvita enempää.

.. ja pieru paljaasta naurusta .. Kumpikohan tältä neidiltä pääsee ensin ..?..

Saana on kyllä mun mielestä lähinnä säälittävä, ei ärsyttävä. Aika hölmöjä noi jutut, niinkuin joku pikkulikka joka on just keksiny jonku jännän jäynän, ja sit hihhihhii.

kyllä miehiäki syrjitään jotka puhuvat menestyksekkäästä naisonnestaan

Oma kommentti