Prostituution uudet tuulet Suomessa: ”Kyläprostituoidut tulevat!”

18.1.2012
Asiasanat: prostituutio

Prostituutiomarkkinat ovat laajenemassa entistä enemmän suurten kaupunkikeskusten ulkopuolelle Suomessa. Jo parin viime vuoden aikana on ollut nähtävissä suuntaus, että myös pikkukaupungeissa esiintyy prostituutiota, joka täyttää ulkomailta johdetun paritusrikollisuuden tunnusmerkit.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa kansainvälinen prostituutio on levittäytynyt jo 10 000 asukkaan kuntiin.

Hymyn tekemässä selvityksessä osoittautui, että prostituutiopalveluita saa esimerkiksi jo niinkin pienistä kaupungeista kuin Jämsästä ja Huittisista. Kävimme läpi seksityöläisten internetissä ilmoittamia tietoja.

Toinen uusista ilmiöistä on ihonväriltään tummien naisten ilmestyminen Suomen prostituutiomarkkinoille. Kaksi vuotta sitten Norjaan tulleen seksinmyyntikiellon jälkimainingeissa uumoiltiin, että sikäläiset prostituoidut ulottavat verkostonsa myös Suomeen. Niinikään arvioitiin, että Norjan ja Ruotsin sijasta kaukomaiden prostituoidut löytävät tiensä suomalaisille prostituutiomarkkinoille.

Poliisin arvelut ovat sittemmin osoittautuneet oikeiksi. Kun Suomessa tavatut ilotytöt olivat pitkään virolaisia ja venäläistaustaisia ja tummahipiäiset palvelustensa tarjoajat olivat poikkeus, nyttemmin suuri osa ilotytöistä tulee esimerkiksi Kuubasta, Jamaikalta tai Afrikan maista.

Kommentit (30)

jaska (vierailija), 18.1.2012 klo 23.47

ahaa.. toimittaja ilmeisesti löytänyt sihteeriopiston nettisivut kun tälläsen ”uutisen” huomasi…

Jani-Petteri (vierailija), 18.1.2012 klo 23.53

Haittaakse?

toimittaja (vierailija), 18.1.2012 klo 23.53

kato kaikki ei roiku siellä alvariinsa kuten sä runkkujaska

ykx vaan (vierailija), 18.1.2012 klo 23.53

luulisi toimittajalla olevan muutakin tekemistä, kun vahdata missä huorat pörrää

Piia Potka (vierailija), 19.1.2012 klo 00.02

MITÄ LAITETAAN ?

Usko Eevertti (vierailija), 19.1.2012 klo 00.23

vihdoin mustaa kenialaista!

Kliffaa hei (vierailija), 19.1.2012 klo 00.40

Kikkelis Kokkelis, siul on miun luonne!

panomies (vierailija), 19.1.2012 klo 00.40

Mustat on kyllä huonoja.

2pac (vierailija), 19.1.2012 klo 00.45

hieno homma! onko neekeri lortoilla muute löysempi vako ku niillä gansta neekeri miehilläki on nii hirveet melat!1!1!!??

kilosiighaili (vierailija), 19.1.2012 klo 01.21

nerkuilla on isommat kullit kuin valkoisilla valailla. liika elintaso veltostaa kikkelin eikä lännenpoikia kiinnosta kuin elektroniikkalaitteet ja toyotat.

TÄSSÄ SELITYS (vierailija), 19.1.2012 klo 01.56

Syy siihen että mustilla on pitkät molot johtuu ihan rodun lihasgenetiigasta. Olethan nähnyt tummien naisten pakarat. Ne ovat suorastaan paksut pallot.

Ymmärrät kai, että luonto on hoitanut asian: Miehellä pitää olla pitempi, jotta se yltää näin pakaroiden sisään.

jape (vierailija), 19.1.2012 klo 02.13

kyllähän sitä pikkukylissäkin pillun päälle ymmärretään

Utelija (vierailija), 19.1.2012 klo 02.23

Juu, vaan mahtaiskos Tuksulla olla kysyntää näillä markkinoilla? - Kertokaapa, miehet, ihan rohkeasti ja avoimesti.

Utelija (vierailija), 19.1.2012 klo 02.31

Anteeksi vaan, mutta vaginaan ( = emätin ) mennessä ei mennä pakaroista, paitsi jos kyseessä on ns. koira-asento. Vaginaan mennään etu- tai sivukautta, noin yleensä, ei takaa.

Yleinen käsitys, ja varmaan itsetunnon puutoskin miehellä on, että mitä pitempi, sen parempi. - No, meikäläinen voi kyllä kokemuksesta todeta, että mitä leveämpi ja toimivampi, sen parempi.

Tsemppiä asiassa kaikille miehille, kantasuomalaisille ja muillekin!

Elämää nähneenä ja seurailleena (vierailija), 19.1.2012 klo 05.24

Utelija ei ole kovin ”ulottuvainen” ilmeisesti. Kyllä tuolla senssipalstoilla tuntuu noita ruusujakin tyrkyttelevän ihan kotimaasta, asioissa on sellaisiakin muotoja että isketään varakas kumppani ja imetään omaisuus kuiviin vähitellen. Tiedetään useampikin tapaus isäntiä joidden omaisuutta ”imetään” vähitellen etenevin sitoumuksin. Vuokrakämppä muuttuukin Huokrakämpäksi ja omistus asiasta ja toisesta lipuu ”elämänkumppanille” ja suvusta toiseen päin ja toisen velkojen ja yrityksen ”saneeraamiseen” kuten kaatuneen yrityksen laskujen siivoamiseen ja kun yksi on maksettu tulee niin ikään toinen pulma esiin ja taas viedään lisää. TAI sitten vaan pian yhteydenoton aletaan ”ehdottaa” rahallista palvelua ja kaiken maailman kimppakivaa, isäntä voisi katsella tai ootella oven takakna. Huomattavan usein nykykontakteissa suhteissa on jotain taloudellista ”vetoa”.
Varattomat kumppanit ei ole mitenkään suosiossa, baarissa lyöttäydytään jopa lompakon perusteella kainaloon jatkoille - hyvin suunnitelmallista seuranhakua näkee ihan arkielämässä. Kumppani lähes aina valikoidaan statuksen mukaan.
Vähäosaiset syrjäytyy siis myös seuraelämässä.

JÄMSÄN ÄIJÄ (vierailija), 19.1.2012 klo 06.26

Hyvä JÄMSÄ

pöö (vierailija), 19.1.2012 klo 06.35

Kylä prostituoidut tulevat ja kotihuorat ovat katkeria.

muahahahaaa (vierailija), 19.1.2012 klo 06.42

Nämä Hymyn uutisiin kirjoitetut kommentit ovat silkkaa parhautta, vaikka lehti itsessää n on sitä mitä on..

peetu (vierailija), 19.1.2012 klo 08.25

Kyllä toimittajankin pitää roikkua alansivuilla pysyäkseen mukana, mutta se nykypäivän toimittajien taso ja ammattitaito kun ei taida riittää edes siihen. Eihän poliisitkaan ole ( ainakaan kaikki ) runkkareita, vaikka ahkerasti niillä sivuilla käyvätkin.

MAHTAVUO UUTINEN!!!!! (vierailija), 19.1.2012 klo 11.20

se on kyllä tosi hyvä juttu. ei aina tarvoo lähtöö helssinkii tahi tampereelle huoriin. nyt löytyy meijjänki kylästä oma huoratyttö!

Äly hoi…. (vierailija), 19.1.2012 klo 12.01

…ja taudit leviää, hyi hitto.

aaapuva (vierailija), 19.1.2012 klo 12.24

Ni, ja aasiasta. Kyllä suomi-tuulipuku valasta vituttaa. Kellekään ei kelpaa.

BUM BUM (vierailija), 19.1.2012 klo 12.27

Rahalla saa ja hevosella pääsee. Nyt on kaikilla mahdollisuus mustaan pilluun.Tuksu-valas ei kiinnosta ketään.

kylä lähtee (vierailija), 19.1.2012 klo 16.56

Nykyisin ollaan kovin huolissaan ns. lähipalveluiden katoamisesta. Kannatan kaikkia kyläpalveluja ja niiden kehittämistä. Kyläkirjastoa, kyläpoliisia, kyläkauppoja ja niin myös tätä. Maaseutu pysyy asuttuna ja peräkammarinpojat paranevat apatiastaan. Asiakkaitakin tälle kyläpalvelulle löytyy, sillä naiset ynnä muut ihmiset ovat paenneet kaupunkeihin jo aikaa sitten. Siis iloa ja valoa peräkammarinpoikien elämään.

arvokas asia (vierailija), 20.1.2012 klo 09.46

Kyllä kyläprostituoituja tarvitaan, jotta kaikilla kylävirkailijoilla olisi töitä. Kylägogiloilla (suom. tervamuna juntti), kylälääkäreillä ja kyläkätilöillä, kyläpoliiseja unohtamatta.

TSAUKKI TAUKIT!!!!!!!!!! (vierailija), 20.1.2012 klo 15.55

KUKA IDIOOTTI TOIMITTAJA POISTAA TÄÄLTÄ ASIALLISIA KOMMENTTEJA. SATTUUKO JONKUN HEIKKOON ITSETUNTOON???????????????????? ELI POISTAKAAS TÄÄKIN TAAS!!!!

Ei vielä kokeillut (vierailija), 23.1.2012 klo 12.15

Aikoinaan pohjoisen naisiltakin loppui päänsärky, kun itätytöt tuli kaupantekoon. Jos asia ei loukkaa ketään ja ainoastaan asianosaiset asiasta hyötyy, niin ihan ok!! Oikein suomalaisille kotipihtareille.

ollin kurjuus (vierailija), 23.1.2012 klo 18.28

antakaa akat kotona toosaa nii ei tartte kylillä vongata.ja päänsäryt unholaan.

Hyvä Hymy!! (vierailija), 24.1.2012 klo 14.22

Hyvä että näistä kirjoitetaan mediassa.Seksitreffit.fi on myös seksin osto-ja myyntipaikka vaikka seksin markkinointi julkisesti ja ostaminen MYÖS NETISTÄ on kiellettyä.Seksitreffit antaa ilmoitukseen vastaajan IP osoitteen että kyllä sieltä ainakin ostajien käry käy.Ihan oikein,pimeä seksityö ja sukupuolitautien levittäminen samalla vähenee,asiakkaat kun tahtovat olla varattuja miehiä.Testatkaa,ilmoitus sinne ja seksinostajat heti liikkeellä.

kylän vanhin (vierailija), 25.1.2012 klo 10.02

Tervetulloo! Suomessa on paljon kysyntää…

Kommentointi vaatii rekisteröitymisen

Kirjaudu sisään
Rekisteröidy tästä
Unohtuiko salasanasi?

Lähetä juttuvinkki ja tienaa 5000 €