Nuoret romanialaisnaiset myivät seksiä porilaisella huoltoasemalla!

Ohikulkumatkalla Porissa ollut hieman yli kolmekymmentävuotias suomalainen mieshenkilö kertoo Hymylle järkyttyneensä huoltoasemalla kohtaamastaan näystä.

-Minulle tarjottiin seksiä kahden nuoren naisen toimesta. Autot olivat Romanian kilvissä. Olen kyllä tiennyt, että tämän kansallisuuden omaavia turisteja on pääkaupunkiseudulla kerjäyspuuhissa, mutta että Satakunnassa, ja että tällaistakin touhua on, mies toteaa Hymylle.

Tapaus sattui torstaina. Mies oli pysäköinyt autonsa paikalliselle huoltoasemalle ostaakseen päivän lehdet, ja kun mies palasi autolleen, hänen viereensä ilmestyi kaksi arviolta 18-20-vuotiasta pitkähameista tyttöä, jotka pyysivät rullaamaan ikkunan auki.

-Vaikea sanoa minkä ikäisiä he olivat. He eivät sanoneet muuta kuin näyttivät sormea suussaan ja sanoivat ”20 euroa”. Täytyy sanoa, että kaikenlaista olen minäkin nähnyt, mutta se oli melkoisen erikoista keskellä kirkasta päivää. Alkoi käydä sääliksi, olivat niin resupekan näköisiäkin. Eikö näille turisteille voisi tehdä jotain, tämä menee epäinhimilliseksi jotenkin, mies pähkäilee.

Paikalta lähdettyään mies huomasi kauempana toisella tontilla 5-6 autolastillista ihmisiä. Ilmeisesti autokolonna oli siirtymässä kaupungista toiseen.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: prostituutio, romanialainen, seksi

Kommentit

Oma kommentti