Mitä tapahtui Lahnabileissä Tuksun koirille – eläinsuojeluvalvoja paikalla!

Johanna Tukiaisen esiintymisreissu Kaarinan Lahnabileissä päättyi omituisesti. Nainen oli tapahtumajärjestäjä Tauski Peltosen mukaan niin kännissä, ettei häntä päästetty lavalle. Sittemmin Johanna on väittänyt hänet huumatun ja pahoinpidellyn, ja että tekijä olisi Tauski. Nyt Hymylle on tihkunut tietoa Johannan ja hänen pikku koiriensa kohtalosta.

Tukiainen oli lukuisten silminnäkijöiden mukaan Lahnabileissä päihtyneessä tilassa. Hänellä oli mukana useita omistamiaan pikkukoiria. Tuksua on aiemminkin moitittu siitä, että hän ottaa pienet eläinparkansa meluisiin esiintymispaikkoihin. Myös yleisö on häntä kesken esityksen ojentanut tästä.

Nytkin Tuksun koirat olivat mukana Kaarinassa. Hymyn tietojen mukaan paikalle olisi kutsuttu Turun eläinsuojeluvalvoja. Villeimpien huhujen mukaan Tuksun koirat olisivat hävinneet tai ne olisi otettu eläinsuojelun huostaan ainakin hetkellisesti.

Hymy ei ole lukuisista yhteydenotoista huolimatta tavoittanut Turun eläinsuojeluvalvojaa, mutta jatkamme yrityksiä.Se on varmaa, että paikalla on ollut episodi eläinsuojelusta.

Hymylle on toimitettu videonauha, jossa koirajuttua puidaan. Julkaisemme tämän myöhemmin tänään.

EDIT: 13.5.2013 klo 18.44 Eläinsuojeluvalvoja kommentoi Hymylle

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: eläinsuojelu, Johanna Tukiainen, koirat

Kommentit

Oma kommentti