Katso Playboy-koekuva - Näin poseeraa Tukiainen!

1.9.2008

Johanna TukiainenJohanna Tukiainen, tuo armoitettu Lady Kohu, panee parastaan jälleen!

Hymy otti Johannasta ”Playboy-koekuvat”, jotka nyt toimitetaan ison rapakon taakse ehdolle. Johanna kertoo Playboy-lehdelle lähettämässään kirjallisessa hakemuksessaan aiheuttaneensa viimeisen puolen vuoden aikana Suomessa ennätysmäisen kohun.

-Uskon mahdollisuuksiini, sillä biletettyäni aikoinani Hugh Hefnerin Playboy-kartanossa mallit olivat samaa tasoa minun ja Julian kanssa, Johanna kertoo syyskuun Hymyssä.

-”Pleikkaria” voi myös kiinnostaa se, että ulkoministeri on tekstaillut kanssani.

Kolmekymppinen blondi on aina halunnut Amerikan Playboy-lehteen, jonka yhdessä versiossa hänen sisarensa, Julia, on päässyt poseeraamaan.

Hymy tulee kauppoihin huomenna tiistaina, osassa maata keskiviikkona. Tässä esimakua Hymyn huikeasta kuvasarjasta.

Kommentit (162)

Hekottava skeptinen (vierailija), 1.9.2008 klo 10.27

No voe tokkiisa! Että ihan huikea kuvasarja. Ei tuolla ylläolevalla kuvalla kylläkään maailmaa valloiteta, oli miten suuren kohun koto-Suomessa saanut aikaan eli ei. Ilme on humoristisen pöllämystynyt. Ja ”pakollisesti” sormi suussa, onneksi ei sentään peukalo. Erotiikkaa on saman verran kuin etikkapullossa. Blondin juurikasvu paistaa ikävästi. No, ei pidä tuomita ennen kuin maailma on valloitettu. Mutta en kyllä osta lehteäkään.
Jatkosarjan seuraava osa, odotettavissa joskus syksyllä vain ja ainoastaan Hymyssä: Playboy teki väärin, kun en päässytkään keskiaukeamalle, vaikka Playboy-kartanon mimmit olivat samaa tasoa minun kanssani. Ja vaikka olenkin tekstaillut Iken kanssa.
P. S. Olen nainen ja siksi en ehkä osaa nähdä Jossukkaa ylivertaisena seksisymbolina. Mutta hänen bloginsa ovat epäloogisuudessaan ja suuruudenhulluudessaan jotain ennen näkemätöntä viihdettä.

kyllä (vierailija), 1.9.2008 klo 10.34

Onnen Playboyhin. Kyllä Johannalla ainakin mahiksia on, jos nyt ihan esimerkin vuoksi verrataan vaikka Kata Kärkkäiseen!!

Joosua (vierailija), 1.9.2008 klo 10.39

5 kg masusta ja tervemenoa. Hyvin kelpaat sinne. Kaunis oot.

Itken peilisalissa (vierailija), 1.9.2008 klo 10.40

Nyt on pakko miettiä; etkö Johanna huomaa ajan kulkua? _edes elämästä ympärilläsi. Jos viettäisit sen surua ajan ja alkaisit elää kuluvassa ajassa.

omaan kyl (vierailija), 1.9.2008 klo 10.50

ei taida ihan tuksu playboy-standardeja täyttää, ikää ~5-10v liikaa, painoa 10-20kg liikaa… tuohon rinnalle voisi iskeä vaiks katasta nykyisen kuvan ja kata on edelleen huomattavasti hotimpi kuin tuksu ikinä.

Hekottava skeptinen: elä välitä, mäkään en miehenä ymmärrä mitä seksikästä tukiaisessa on.

Sebastian (vierailija), 1.9.2008 klo 11.00

Heh, no eipä Tukiaista voi verrata samalla viikollakaan Kata Kärkkäiseen. Ei edes nykyään kun Kata on vanhempi leidi. Toinen ymmärtää mitä tyyli on.

Mutta Tukiaiselta pois ainakin 10-15 kg ,niin sitten voi alkaa edes haaveilemaan Pelipojan kuvauksista.

Wake up (vierailija), 1.9.2008 klo 11.09

Herää todellisuuteen JT.

Oikeat Playboy tytöt ja tuo elähtänyt pullamössötäti on kyllä ihan eri planeetoilta. Kokeilepa JT vaikka Jallua, sinne rahkeet voivat riittää.

tipi (vierailija), 1.9.2008 klo 11.30

hyi hitto,ei tommonen läskikasa mihinkään pääse ja naama on ruma kun petolinnun perse…Kanerva teki vain yhden virheen,tekstaili liian rumalle naiselle!!

Jari (vierailija), 1.9.2008 klo 11.38

Hyi saakeli. Läski mikä läski. Eikä mitään tyyliä. Ja mikähän harrastelijakuvaaja tuollaisen kuvan on ottanut? Hahah. Mielenkiinnolla seuraan mihin typy päätyy, veikkaan katuojaa. Säälittävä tapaus koko emä.

Kake (vierailija), 1.9.2008 klo 11.45

No siis tyttö haluaa olla prinsessa vaikka nyt näyttääkin Esa Pakariselta. Painoa pois 30 kiloa ja uusi naama jostain niin mestaruus on lähellä.

buumanni (vierailija), 1.9.2008 klo 11.52

Hävettää moinen suomalainen yksinkertaisuus. Sopii ainoastaan tappi-Kanervalle trimmaukseen. Kyllä hodarit maistuu.

Ei enää ihra blondia julkisuuteen. (vierailija), 1.9.2008 klo 11.55

Herrajumala ku joku ihminen voi luulla ittestää liikoi.. Siis Johanna Tukiainen näyttää samalta kuin Anita Hirvonen tällä hetkellä. Omena suuhun ja paistiks.

Juutas (vierailija), 1.9.2008 klo 11.57

Eikö Playboylla ole jotain erillistä XL-lehteä? Johonkin sellaiseen PB:n sivujulkaisuun voisi Tuksu päästäkin. Eihän se siskonsakaan missään oikeassa Playboy Magazinessa ole ikinä ollut.

J.J-75 (vierailija), 1.9.2008 klo 12.11

Yök! Ei kiinnosta pätkän vertaa. Paljon paremmannäkösiä vosuja on pitkin nettiä jo muutenki miljoonittain. Siinä ei yks tukkiainen muuta kuin yökötä. Mikään siinä ei myöskään kiinnosta, voitko häipyä julkisuudesta?

Gloria Hunter (vierailija), 1.9.2008 klo 12.12

Vittuilkaa vaan Johannalle, kun oikeasti olette vain kateellisia siitä, että joillain on jotain, jotain aivan uskomatonta. Ihmiset jotka tuntevat Johannan livenä ymmärtävät paljonko Playboy ja Jenkit hänelle merkitsee. Ilman tätä haavetta hänellä olisi toden näköisesti helvetisti enemmän yli painoa (ei harrastaisi lainkaan liikuntaa) eikä puoliakaan nykyisestä kaveri määrästä. Playboy ja Jenkit on hänelle kaikki kaikessa.

pike (vierailija), 1.9.2008 klo 12.15

TAKAA KUIN ENKELI JA EDESTÄ KUIN MANKELI……
hallooo tukiliiviäinen….HERÄÄ PAHVI

Lopeta itsevastailu (vierailija), 1.9.2008 klo 12.43

Ykköspuheenaihe voit olla, ja varmasti olet pitkäänkin ihan silkan typeryytesi tähden, ihmiset tykkää viihteestä ja sinä olet sitä parhaimmillaan, nolaat itsesi kerta toisensa jälkeen ja silti jaksat rivien välistä nettiblogeissasi ynnä muissa vihjailla olevasi jotenkin muiden yläpuolella, se tekee sinusta hupia ihmisille. Serveri ei ole ”too busy” siksi että ”ihailijat” käyvät ihailemassa sinua, vaan siksi että ihmiset käyvät naureskelemassa sinulle, tempauksesi kiinnostavat ihmisiä kyllä, muttei tosiaankaan ihailumielessä. Ihmisistä on kiva seurata julkista itsesi nolaamista, kun eivät itse ole nolaamassa itseään vaan saa olla turvallisesti sivustaseuraajana. Siitä taas on turha syyttää ihmisiä että ilkeitä ovat, olet itse omatahtoisesti asemassasi, josta et selvästikään halua eroon, suorastaan teet kaikkesi pysyäksesi siinä.

lupilupi (vierailija), 1.9.2008 klo 12.45

Verratkaapas vähän millaisia naisia siellä keskiaukeamalla on OIKEASTI ollut:

http://www.freeweb.hu/playmate/html/0401.html

Juu ei Johanna, ei tolla kropalla ja ilmeillä. Meikistä puolet pois ja painostakin ainakin 15 kiloa, ei tuollaisella grilli- ja siiderivatsalla pitkälle pötkitä. Taitaa ne kotimaiset Jallu ja Hustler olla enemmän Johannan juttu kuin Playboy.

Rainer (vierailija), 1.9.2008 klo 12.45

Tolla kuvalla voi kylläkin päästä johonkin kotimaiseen alan lehteen jossa Johanna vois poseerata ylisuuri dildo hanurissa.

server is too busy (vierailija), 1.9.2008 klo 12.51

kylläpä tänne on ruuhkaa!! hyvä johanna! sinä näytät vieläkin olevan kansan ykköspuheenaihe!!! go johanna go!!!

Emmi (vierailija), 1.9.2008 klo 12.54

Huh! Itse kuvan päätähteä en edes lähde kommentoimaan, mutta ihmettelenpä vaan, että missä ovat hänen takanaan seisovan miehen jalat…?

Eepee (vierailija), 1.9.2008 klo 12.54

Voi jeesus, vai vielä samaa tasoa Playboy-tyttöjen kanssa. Jos vaikka ensialkuun se 15kg painoa pois, nythän tuolla valaalla ei ole edes vyötäröä.
Toisaalta mikään dieetti ei auta tuohon naamaan, joka ei vain yksinkertaisesti riitä mihinkään muuhun kuin Hymyn kaltaiseen paskajulkaisuun.
Johannaa paremman näköisiä naisia löytyy heti, kun vain astuu ovesta ulos.
Kaiken lisäksi tuo kuva edustaa lähinna paskaa Iltatyttö-tasoa, oikeasti kauniita naisia esittelevissä julkaisuissa tuollaisella paskalla vaan nauretaan.

Sekundaa Suomesta (vierailija), 1.9.2008 klo 12.58

No huh huh, todellisuudentaju on kyllä karannut Johanna ”mun suosikkipaikkoja on mm. Miami, USA ja Hawaji” Tukiaiselta ihan täysin.

- Iho on kuin viisikymppisen iho liian solariumissa käynnin vuoksi
- Huulen alapuolella kukkii näköjään herpes tai joku muu vastaava
- Silmäpussit / posken uurteet roikkuvat ihan sikana
- Tukka näyttää ihan kuolleelta liian valkaisun vuoksi
- Kuten moni sanoikin, painoa 10-15 kg liikaa, jenkkikset näkyy

Täähän on kuin köyhän miehen Linda Lampenis.

Peke (vierailija), 1.9.2008 klo 13.00

Hyi, kauheeta mikä ilmestys, me vaan äkkiä sinne …. P—–seen.
Kyllä Katalla on on eri tyyli sentäs…

Uncle Sam (vierailija), 1.9.2008 klo 13.03

Jenkit tunnetusti tykkää uheista naisista, tosin Jossu menee kyllä jo pulskan puolelle… Sehän vois tietty uikuttaa ja esittää sielläkin Uiveloa, niin pääsisi varmasti Rennyn talliin luonnenäyttelijäksi :D Jotenkin tämän naisen tekemiset ei enää edes hätkäytä, on ne tyylittömyydessään sen verran korneja tempauksia.

huh (vierailija), 2.9.2008 klo 07.27

herrajumala, en alunperin tajunnut mitä se Kanerva tässä naisessa näki, hyi olkoon! En halua edes kuvitella Tukiaisen tanssivan eroottisia tansseja jessus sentään ja joku vielä maksaa sellaisen näkemisestä, minkä tahansa bubiruusun kun kainaloonsa lähibaarista nappaa niin siinä on Tukiaista jo kerrakseen.

Poppiina (vierailija), 2.9.2008 klo 07.44

Johanna on aivan hyvänäköinen ja luulisin olevan hänellä mahdollisuus päästä,
minne vaan. Miksi pitää nujertaa toinen ihminen ja hakea kaikkia vikoja.

Laama (vierailija), 2.9.2008 klo 07.46

Joo. Kaipa se kameran eessä pällistely sivan kassalla istumisen voittaa, vaikka läskit uikkareista pursuaakin.

xxx (vierailija), 2.9.2008 klo 07.50

Vai Playboy ja Jenkit kaikki kaikessa. Mikäs siellä? Taitaa viisumit lähteä noissa tsembaloissa.
Toivottavasti sisältöä elämään löytyy muualta.Jotenkin alan arvostaa misukoiden ”maailmanrauhaa” -puheita älyllisenä ilmaisuna.

peikkis (vierailija), 2.9.2008 klo 08.12

Onhan se hienoa, että Johanna uskoo mahiksiinsa biletettyään Hughin kanssa. Musta vaan pikkasen tuntuu että kyseinen äijä ei muista meidän Jossusta yhtikäs mitään. Jossu tuskin on ainoa kenen kanssa se on ”bilettäny” ( voiko sen ikänen enään edes niin kamalan rajusti bailata, Jossu ? )
Toisekseen Hugh saa kuulla Johannan kaltaisisten eksyneiden pikkutyttöjen pupu-unelmista varmaan aika usein.
Ja mitä tohon kuvaan tulee niin, olen kiinnostunut, kerroit blogissasi että viimeksi kun teillä oli mahdollisuus päästä Playboyn kuviin, olisi painoa pitänyt pudottaa. Tästä ei ole kauaakaan, kun kerroit masennuslääkkeitesi lihottaneen sinua. Eli siis jos hän on isommassa kunnossa nyt kuin silloin, miten hän nyt luulee onnistuvansa ?
Minulla ei ole Johannaa vastaan mitään, päinvastoin nämä blogikirjoitukset ovat useinkin päivän huippukohtia. Mutta ihan saman lailla voitaisiin repästä jostain joku kolmekymppinen pubiruusu ja se ajais sen saman asian, Tietysti tukka pestynä ja hienot pöksyt jalassa. En olis vaan niin varma että se suostuis tommosseen.
Totta on myös se, mitä vissiinkin joku muu mainitsi aikaisemmin, Johanna on jo suht vanha moisiin kuviin, mahassa ylimääräistä ja tukka kamala. Kiitos.

Saara (vierailija), 2.9.2008 klo 08.25

Tässäkö se Jossu poseeraa:

http://www.dtmagazine.com/cmopg1924/pb72000.html

skeppsbrun (vierailija), 2.9.2008 klo 08.27

Muistatteko Muppet Shown Miss Piggyn??? Siinähän se on. Kaikki natsaa… ÄO ja olemus pärstää ja kuontaloa myöten…

Lilah (vierailija), 2.9.2008 klo 08.33

Jossain oon nähnyt kuvan Johannasta n. 6 vuotta sitten… ai niin Iltalehdessä/-sanomissa sen, oliko se BB-Minnan meriitissä, kun oli ”Johannan ryhmässä” tanssinut. Kyllä hän olisi silloin ja sen näköisenä saattanut PB:tä kiinnostaakin (varmaan oli liki sitä bailausikää), mutta nyt, kerraten edellisiä, 20-30 kg painavampana, 6 vuotta vanhempana, huomattavasti käsiteltympänä (hiukset, solarium, + mahdolliset muut käsittelyt) en usko että heitä kiinnostaa, Sori vaan Johanna.
Todellisuus on karu ja se tuppaa tulemaan naamalle meille jokaiselle.

Hugh H. (vierailija), 2.9.2008 klo 08.38

Don't call me, I call you.
Thanks, but no thanks.

HH

tuksutin (vierailija), 2.9.2008 klo 08.49

En tiedä ketään toista ihmistä jolla olisi yhtä huono tyylitaju,järkytyin kuva kuvalta enemmän kun katselin Dollsien sivuilta kuvia.Escadan mekko,Vuittonin kesilaukku ja aivan karmaisevat kengät!Mitä se nainen ajattelee raiskatessaan huippumerkkejä tuollaisella sillisalaatilla!Julia on ihan miljoonasti nätimpi kuin siskonsa,vaikkakaan hänenkään tyylistä en hyviä asioita löydä.Jos JT olisi fiksu,hän palkkaisi styilistin,muttaisi tyylinsä 3-kymppiselle naiselle sopivaksi,unohtaisi Playboyn,alkaisi urheilla vaikka PT:n avustuksella ja yrittäisi päästä vaikkapa suomalaisten pornolehtien sivuille.Jos joku Tukiaisen perheestä koskaan Playboyhin pääsee,mitä sitäkin epäilen vahvasti,on Julia.

Katja (vierailija), 2.9.2008 klo 08.53

nain taalla ulkomailla elavana olen seuraillut noita tukiaisen tilailuja ja saaliksi kay.. itse aikanaan samal ”alal” mutta onneksi tajusin kasvaa pois kuvioista ajoissa. vahintaan 20kg tarvisi pois ottaa, vahentaa solariumia ja meikkia seka kuidut pois hiuksista! jokainen valitsee oman tyylinsa, kyllahan tuolle possu slob slut tyylillekin kannattajansa loytyy mutta mitaan glamouria tai eleganttia en johannassa nae. LESS IS MORE JOHANNA!!! ja varsinkin kun ikaa alkaa olla… tsekkaapa katie price, han osasi vaihtaa imagoaan ajoissa..

j.o (vierailija), 2.9.2008 klo 08.53

julkisuuden kipeä.yrittää väkisillä ansaita elantonsa tekemällä noita tempauksia kun oikeeta työtä ei osaa

Tik (vierailija), 2.9.2008 klo 08.56

Voi Johanna sinun pitää kiireesti alkaa laihduttamaan jos mielit päästä Playboy lehden kansien väliin. Makkaroilla ja löysällä nahkalla ei varmasti onnistu.

ismo mäkinen (vierailija), 2.9.2008 klo 08.57

ei kelpaa edes jalluun,sorry! olis kiva nähä johanna 10-20v päästä kun ei edes nyt saada kunnolla ihmisen näköstä vaikka kuinka laitetaan…säälittävää.

Tomi Suni (vierailija), 2.9.2008 klo 08.59

Yleensä säikähdän pahasti Johannan kuvan nähdessäni,
mutta nyt oli reaktio päinvastainen. En ole aikoihin nauranut
yhtä makeasti. Miten voi jollain olla itsekritiikki noin hukassa :)

flänägän (vierailija), 2.9.2008 klo 09.03

Johanna Tukevainen eduskuntaan! Yhtä hyvät mahikset päästä PB:hin kuin 199 muun nollan kanssa Arkadianmäelle!

yks vaan (vierailija), 2.9.2008 klo 09.05

Mä en ymmärrä näitä niin sanottuja turhija julkkiksia.. no tietenki niiden täytyy jostain repiä rahat leivän eteen mut miks tällä tavalla.. itekki olen iso rintainen pitkä tukkainen ja muotoja löytyy… mut en mä kuitenkaan viittis lähtee itestäni idioottia tekemään.. eihän sitä tiedä vaikka jossain julkaistas noita kuvia mut kuitenkin haloo!!! pitääkö niissä mainita että on suomesta..!! ei täällä kaikki ole noin juulkisuuden hakuisia…

Oijoi (vierailija), 2.9.2008 klo 09.11

Hän on sitten näköjään kopsannut suorilla tuon kansikuvan tyylin miehineen kaikkineen. Eikö mielikuvitus riitä omiin versioihin?
siellä takana voisi olla joku vuorenpeikko, saataisiin mystistä magiaa kuvaan.

Hanteri (vierailija), 2.9.2008 klo 09.29

Tonnehan vois laittaa Tuksu ja BB-Minna yhessä poseeraamaan, ei huomais läskejä kun ovat molemmat samanlaisia…. sit venytettäis sitä kuvaa vähän pystysuunnassa :)

minä (vierailija), 2.9.2008 klo 09.30

ja lehmät lentää. mauttomuuden huippu,koko tempaus.

kommentit a-luokkaa (vierailija), 2.9.2008 klo 09.36

akat täällä kateellisena kommentoi hahah, teillä ei ole tuotakaan =)

ei näin… (vierailija), 2.9.2008 klo 09.39

kyllä se kauneus on katsojan silmissä… mutta eihän tuota pysty edes katsomaan! playboyhin se ei kyllä tule ikinä pääsemään… varsinkaan matkimalla jotain henkilöä joka oikeasti on seksikäs…. toiset ei vaan ole kauniita ja seksikkäitä, se pitäisi jo johannankin tajuta..

JEE JEE (vierailija), 2.9.2008 klo 09.43

Ei tarvii pudottaa painoa kun 10-15kg ja sen jalkeen pitais viela naamaa muokata etta playkkariin paasis… eli hyvin lahella on paasy sinne !

b (vierailija), 2.9.2008 klo 09.46

Repesin kyllä Emmin kommentille. Tosiaan kuvan päätähteä sen kummempaa kommentoimatta, en voi kun ihmetellä suomalaisten valokuvaajien ammattitaitoa… Parasta kuvassa on tosiaan toi jalaton miehen torso tuolla taustalla, reps…

buahhahhaahhhhahhahhaaa (vierailija), 2.9.2008 klo 09.48

Loistavaa bisnestä HYMY!!!!!!!!

Osoititte suoranaista nerokkuutta ottaeksenne lehtenne lypsylehmäksi ihmisen, jolla ei ole min-kään-lais-ta itsekritiikkiä ja jonka todellisuudentaju on muutenkin pahemman kerran hämärtynyt. Aivan loistavaa viihdettä, niin että thänkjuu pojat! :)

Kommentointi vaatii rekisteröitymisen

Kirjaudu sisään
Rekisteröidy tästä
Unohtuiko salasanasi?

Lähetä juttuvinkki ja tienaa 5000 €