Kärsitkö näistä epämääräisistä oireista - kävikö sinullekin kuten Marjukalle ja Leena-Marjatalle?

Marjukka Vuorisaloa puraisi punkki eli puutiainen. Oli kesä, tietenkin. Oireet alkoivat kuitenkin vasta talvella, joten tekstiilitaiteilija ei luonnollisesti osannut epäillä borrelioosia.

-Helmikuussa alkoivat käsittämättömät oireet. Väsymys ja päänsärky olivat lamaannuttavat. Huimaus oli voimakasta, horisontti heilahteli ja minua kuvotti koko ajan.

Diagnoosin tekeminen oli vaikeaa oireiden monimuotoisuuden takia. 

Leena-Marjatta Kelanderille puolestaan ilmestyi ihottumaa, vaikeita kasvo- ja niskatulehduksia, nivelsärkyä, pahoinvointia, huimausta, selkäkipuja ja hiustenlähtöä. Kaikista eniten kuitenkin satutti hoitohenkilökunnan asenteet. Naista on jopa moitittu työvastaiseksi. Myös psyykepilleripurkkia on ojennettu tiuhaan, hän kertoo Hymyssä.

Kahden naisen borrelioosihelvetistä voit lukea lisää lehdestämme. Toinen heistä joutui jäämään sairaseläkkeelle. Toinen, Marjukka, miettii nyt lasten hankkimista.

-Se saattaa jäädä. Bakteeri voi tarttua sikiöön.

Molemmat naisista ovat kiitollisia, että vihdoin borrelioosista on alettu puhua tarpeeksi julkisuudessa.

Kuvassa Marjukka.

Kommentointi vaatii rekisteröitymisen

Kirjaudu sisään
Rekisteröidy tästä
Unohtuiko salasanasi?

Lähetä juttuvinkki ja tienaa 5000 €