Henna raivoissaan Antille: ”Lopeta jo!”
Vaikka on joulu ja rauha maassa, niin ex-puolisoiden Antti Kurhisen ja Henna Kalinaisen kohdalla näin ei voi lausua. Henna on lievästi raivoissaan Antille, mikäli hänen alle vuorokauden aikana tekemiinsä Twitter-päivityksiin on uskominen.
-Ihan oikeesti, mitä vittua mun asiat kuuluu jollekin Antti Kurhiselle. Lopeta se julkisuudenhakemisesi mun kustannuksella! Henna ripittää ex-miekkostaan.
-Jotkut ne voi jatkaa elämäänsä ja olla onnellisempia ilman toista, jotkut ei. Se on sääli. Vinkiksi ensi kertaan. Sen suun pystyy myös pitämään kiinni. Se on tapa mikä on hyvä opetella, hän jatkaa.
Henna on Twitter-tekstiensä mukaan onnellinen joulunajastaan. Hän kertoo omaavansa ihania ystäviä ja ”sen jonkun ihanan”, mitä se sitten tarkoittaakaan.
-Ainakaan ei tarvitse sitä (joulua) maksullisessa seurassa viettää, Henna heittää lopuksi.

















































