Antti Kurhisen vaalipuheet tyrmistyttävät!

5.4.2011
Asiasanat: Antti Kurhinen, BB,

Antti KurhinenPiraattipuoluetta edustava BB-julkkis Antti Kurhinen kertoi eilen Vaaliradion 101,4 MHz taajuudella hyvin erikoisia poliittisia linjauksiaan.

Antti vaati radiossa lisää kansalaisoikeuksia poliisin valtaa rajoittamalla.

-Ettei tämä menisi aivan poliisivaltioksi. Ettei poliisi pystyisi harjoittamaan telekuuntelua ihan noin vain, tai tekemään kotietsintöjä. Sellainen on tänä päivänä aivan liian helppoa, Kurhinen linjasi.

Antti otti esiin myös huumerikoksista epäillyille tehtävät peräsuolitutkimukset. Niitäkään poliisi ei saisi kovin heppoisin perustein tehdä. Antin mukaan tällaista asiaa kuitenkin ajetaan ja suunnitellaan koko ajan eduskunnassa.

Antti kertoi haastattelussa Piraattipuolueen olevan hänelle juuri oikea vaihtoehto, sillä puolue ei juuri estä häntä ajamasta niitä asioita, joita hän itse haluaa ajaa.

-Jos vaikka haluan ajaa huumeita laillisiksi, niin saan sen tehdä, Antti totesi.

Antin mielestä kannabis pitäisikin laillistaa, sillä siten poliisi saisi verotuloja ja rikollisuus vähenisi.

-Mulla ei ole mitään salattavaa. Poliisista vain on huonot kokemukset, kuolemantuomionkin salliva BB-julkkis valotti Vaaliradiolle.

Kommentit (78)

arppa (vierailija), 5.4.2011 klo 10.17

Pelle mikä pelle!

pave (vierailija), 5.4.2011 klo 10.18

:DDDDDDD

Anakonda eduskuntaan! (vierailija), 5.4.2011 klo 10.21

”Antin mielestä kannabis pitäisikin laillistaa, sillä siten poliisi saisi verotuloja”

No ei se poliisi niitä verotuloja kyllä saisi, vaan valtio.

Ja tokihan rikokset vähenisivät radikaalisti, jos kaikki lait kumottaisiin…

Laillistakaa BB (vierailija), 5.4.2011 klo 10.27

Hyvä Antti. Kyl me sut eduskuntaan touhutaan

Pyöveli. (vierailija), 5.4.2011 klo 10.28

Ensimmäisenä voidaan sovitella
Kurhisen päätä pölkylle katkaisvavaksi.

westendin haukka (vierailija), 5.4.2011 klo 10.34

Antti eduskuntaan! se äänestäisi paremmin kun korrptiopoliitikot eikä tyhmyydeltä tajuaisi ottaa lahjuksia!

Onnee vaa. (vierailija), 5.4.2011 klo 10.35

Ihme luupää ku luulee eduskuntaan pääsevänsä.

jooh (vierailija), 5.4.2011 klo 10.36

Vaikka ilmaisutaitoa pitääkin vielä harjoitella niin mies on oikealla asialla!

KTM (vierailija), 5.4.2011 klo 10.43

”No ei se poliisi niitä verotuloja kyllä saisi, vaan valtio.”

Poliisin toiminta rahoitetaan Valtion keräämillä verotuloilla. Hauskoja nämä jotka kommentoivat virheitä virheellisesti..

meitsi (vierailija), 5.4.2011 klo 10.48

Kyllä se poliisi varmaan oikein mielellään sinne perseeseen niitä sormiaan tunkee. Aamulla varmaan ensimmäiseksi herätessään miettii ”ihanaa, saa taas upottaa sormia sinne karvaiseen perseeseen” just.

njet slobo (vierailija), 5.4.2011 klo 10.56

mene takas rajan taa, slobo

slobohoro (vierailija), 5.4.2011 klo 11.04

Ei kannata pelätä.
Tää heppu ei pääse eduskuntaan kuin korkeintaan siivoojaksi.
Toivottavasti sälli on ottanut hemmetisti vaalivelkaa.

Ja mitä vielä? (vierailija), 5.4.2011 klo 11.05

Jos tuo idiootti pääsee eduskuntaan, on se vaan yksi osa kansan läpileikkauksesta. Ihmettelen vaan, kun kaikille annetaan ilmainen koulutus, ja kuinka nämä kurhiset osoittavat, että se on yhteiskunnan varojen järjetöntä haaskausta.
Nehän nauraisivat tuollaisen eduskunnastakin pihalle.

dsadasdasdasdasdas (vierailija), 5.4.2011 klo 11.06

no kyllä ne vetotulos poliisillekin ohjautuisi, idiootit.

dsadasdasdasdasdas (vierailija), 5.4.2011 klo 11.07

verotulot jopa

miettikää… (vierailija), 5.4.2011 klo 11.12

Täytyy kyllä sanoa että viimeisintä kommentoijaa (dsadas…) lukuunottamatta, jopa bb-antti vaikuttaa järkevämmältä kaverilta kuin yksikään teistä.

Reija (vierailija), 5.4.2011 klo 11.23

Kyllä pitäisi olla laki,jolla estettäisiin kaikenmaailman pellejen pääsy ehdokkaiksi.Ei taida olla sirkuspelleksikään mahdollisuuksia.

Huh huh (vierailija), 5.4.2011 klo 11.30

Uskomaton spede

l984 (vierailija), 5.4.2011 klo 11.55

Kurhinen yllätti kerrankin asiallisilla kommenteillaan. Poliisin pakkokeinolaki on todellakin vaikuttamassa kaikkiin Antin luettelemiin asioihin.

Tästä lisää tietoa tasan tuhatsivuisesta pakkokeinolakipaketista:

http://plommer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/50464-uusi-pakkokeinolaki-heikentaa-entisestaan-ihmisten-yksityisyydensuojaa

Aimo Kanki (vierailija), 5.4.2011 klo 12.02

”Antti otti esiin myös huumerikoksista epäillyille tehtävät peräsuolitutkimukset: Poliisista vain on huonot kokemukset”

…just.

Jokke (vierailija), 5.4.2011 klo 12.21

Kurhinen vois pitää turpansa kiinni!! Turha mikä turha!!

Hennassakin on enemmän miestä :-)

Oli se hurja (vierailija), 5.4.2011 klo 12.45

Eikö tuo aikoinaan ainakin ollut niin että toimenpiteestä sai kieltäytyä jolloin lähetettiin läpivalaisuun. Jonkun tuttu otti hanskan ja epäilyyn syylliset läpivalaisun.

Tä, ni, niiiiiii (vierailija), 5.4.2011 klo 12.46

Joo, huumeet vapaaksi käytettäväksi.Vaan tupakka ja alkoholi kiellettäisiin suomesta….. Jestas soikoon!

äänestäjä (vierailija), 5.4.2011 klo 12.48

Eduskunnan siivoojalta edellytetään kuitenkin melkoista ammattitaitoa - ei ole Kurhisella asiaa edes siistijäksi. Ihan tyhjän takia leukojaan louskuttaa. No onhan tämäkin tuolla tyhjänpäiväisyydellä yksi tapa olla julkisuudessa.

omen (vierailija), 5.4.2011 klo 12.59

Ei voi vaatia…saatanan tyhmä kun on…saunan takana on vielä tilaa.

freak (vierailija), 5.4.2011 klo 13.01

tyrmistyttää tosiaankin…lähinnä siten, että kuinka joku voi olla noin vitun tyhmä ihminen.

mooses3k (vierailija), 5.4.2011 klo 13.16

Spede kun spede, mutta mainittakoon fakta: Suomi on tosiaankin muuttumassa poliisivaltioksi.

mietinvaan (vierailija), 5.4.2011 klo 13.31

kuinka montaa normi kansalaista, joka ei puuhastele laittomien aineiden kanssa kiinostaa tuon taivaallista telekuuntelu/persetutkimus/kotietsinnät?

Hei haloo! (vierailija), 5.4.2011 klo 13.51

Mun mielestä tässä ei ole mitään tyrmistyttävää, vaan juurikin sitä mitä kyseiseltä henkilöltä odotetaan. Tyrmistyttävää olisi ollut, jos Antin vaaliteemat olisivat vakavasti otettavia.

huu ja haa (vierailija), 5.4.2011 klo 14.08

Siis mä oon luullu että eduskunnassa päätetään tärkeistä asioita ja ne päätökset koskevat koko Suomen kansaa. Ton Kurhisen on pakko olla ISO VITSI..

EI ÄLYÄ (vierailija), 5.4.2011 klo 14.32

SIIS,VAJAKKI TOI ON!

Positiivinen yllätys (vierailija), 5.4.2011 klo 15.23

Oho, yllättävän järkevät mielipiteet. Ei mitään tyrmistyttävää vaan ihan faktoja. Poliisin kuunteluoikeudet/kotietsintäoikeudet ovat todellakin liian heppoiset ja jotta huumeongelmia saataisiin vähennettyä niin laillistaminen/dekriminalisointi on ainoa toimiva tie.

peetu (vierailija), 5.4.2011 klo 15.28

Voi, voi ressukkaa.

saatana (vierailija), 5.4.2011 klo 15.29

Rehellisillä ihmisillä ei ole mitään pelätä poliisia, napparit ja nistit saa syystäkin pelätä. Kiinni vaan ja linnaan 6789 vuodeksi.

Täällä Eugen Helminen ja Slobovorsk (vierailija), 5.4.2011 klo 15.40

Eiks tää kaveri kertonut tuossa taannoin kuinka BB Henna ei ollut mitään ennen kuin tapasi hänet.”Minä opetin Hennaa” … mutta onneksi Hennalla tosiaan oli näin fiksu opettaja, nythän Hennalla ei ole mitään hätää enää ikinä elämässa… .PS. Oikeesti täytyy toivoa ettei oppi ole mennyt Hennalle perille :D

häkki heiluu (vierailija), 5.4.2011 klo 15.41

samaa mieltä, että rehellisellä ihmisellä ei ole mitään syytä pelätä poliisia…niitä jännittää ja pelottaa jolla on salattavaa.

Nisti (vierailija), 5.4.2011 klo 15.43

Rivien välistä pystyy lukemaan, että tuo kaverihan tykää kun sen peräreikää rassataan… … ei kai niitä huumeita sinne kukaan muuten änkis…….

Reipanit ohtalla (vierailija), 5.4.2011 klo 15.45

Mites se kaksipäiväinen kuntosali ohjaajan koulutus.
Jäiks kesken opinnot?

siivooja (vierailija), 5.4.2011 klo 15.46

Antti eduskuntaan* !!!!!!

*Kynnysmatoksi

Kaalimaanvartija (vierailija), 5.4.2011 klo 15.52

Onks toi kaveri tullu Suomeen ettii hapankaalimaata, kerätäänkö kolehti et se sais sen ni ehkä se sit oli onnelinen ja pitäis turpansa kiinni.

Hyppäätkö voltin, jos saat kekesin ? (vierailija), 5.4.2011 klo 15.53

Oli kerran Antti… . Tyhjän pantti… . Onko tää nyt just se Antti ?

IHMETTELEN TODELLAKIN!! (vierailija), 5.4.2011 klo 16.00

MIKÄ IHME SIINÄ ON, ETTÄ ARVOISA (?) KURHINEN ON NIIN HEMMETIN MIELTYNYT PERÄSUOLI-AIHEISIIN JUTTUIHIN; JOKAINEN HOUSUUNPASKOMINEN JA YKSITTÄINEN KAKKIHÄTÄ PITÄÄ RAPORTOIDA? MIKSI?? MIKSI??? KERRO, MIKÄ TRAUMA ON ANTTI SYNNYTTÄNYT TÄMÄN PAKONOMAISEN MIELTYMYKSESI KAKKOSLUOKAN ASIOIHIN? :O

Piraattikannattaja (vierailija), 5.4.2011 klo 16.29

Helvetti piraattipuolue… nolaatte ittenne ja paskan maineen saatte ku tollasen imbesillin ootte ottanu matkaanne, potkikaa se ulos.

määä (vierailija), 5.4.2011 klo 16.36

En aattelut äänestää, mutta ihan vaan vaikka läpällä Antille ääni :D

klaonda (vierailija), 5.4.2011 klo 17.16

toi jätkähän pitää hoitaa sinne eduskuntaan saadaan neljä vuotta nauraa ittemme pimeeks =)

a (vierailija), 5.4.2011 klo 17.25

kokoomus pyysi Anttia kommunisti ehdokkaaks

Joop De Hoop (vierailija), 5.4.2011 klo 17.41

peräsuolitutkimukset.. niitä nyt ei vaan poliisi suorita vaan se on lääkärin homma.. että silleen..

ÄÄNestään (vierailija), 5.4.2011 klo 17.48

Tolle jätkälle kyll lähtee mun ääni !!!

Anaaliantti etuskuntaanme (vierailija), 5.4.2011 klo 17.48

Mikä tuon ihanan komistuksen vaalinumero on, minä ainakin äänestän! Ihana mies, isolla m:llä. Minäkin pidän kun skoudet ettii miusta huumehia.

Virolahen mies (vierailija), 5.4.2011 klo 18.53

Larin Paraske oli Inkeriläinen,kuten minäkin puoliksi.Rakas Ruotsi pakkosiirsi suomalaiset Inkerinmaalle ja teki kansallemme niin monta ”hyvää” työtä muulloinkin. No,se siitä,mutta tänä päivänä Suomeen pyrkivät ”Inkeriläiset” eivät ole enää puhdasverisiä suomalaisia,vaan hiukan suomalaistaustaa omaavia venäläisiä.Kurhisen sukutaulusta en tiedä,mutta häpeäksi hän on mille kansalle tahansa.

Kommentointi vaatii rekisteröitymisen

Kirjaudu sisään
Rekisteröidy tästä
Unohtuiko salasanasi?

Lähetä juttuvinkki ja tienaa 5000 €