Suomalainen tulivuori

KiveäOppikirjat toitottivat ja kansa uskoi: Suomessa on tulivuorenkraatteri, Lappajärvi. Sitten tuli opiskelukaverini ja romutti opin. Hän osoitti, että järvi lepää meteoriitin montussa.

Tulivuorta ei meillä ole. Sen sijaan meillä on paljon harvinaisempi tulivuori-ihme: kuuluisa Jormuan ofioliitti, kappale Maan vanhinta kuorta valtameren pohjasta.

Jormuan kylän tietävät vain lähinnä Kajaanin seutukuntalaiset. Paremmin tunnettu on viereinen Kontiomäen risteysasema. Mutta heti kun puhutaan Jormuan ofioliitista, pullistuvat maailman geologien ohimosuonet.

Tulivuori Mount Rainier, YhdysvallatTummat kalliot Oulujärven itäpäässä - Sammakkomäellä, Matokalliolla ja Sarvikankaalla - ovat näytteitä Maan vanhimmasta kuoresta merenpohjalla 2 000 miljoonan vuoden takaa. Ne ovat syntyneet tulivuoritoiminnan tuloksina.

Miten se on mahdollista, kun valtamerta saati tulivuorta ei ole lähimaillakaan?Maan kuori uusiutuu alati. Se tapahtuu valtamerien pohjassa, jossa kuori on ohuimmillaan; kymmenesosa Suomen alla olevasta. Tapahtuma on niin hidas, ettei sitä silmin havaitse. Mutta mittauslaitteet ilmaisevat sen.

Meitä koskettaa Pohjois-Atlantin keskiselänteellä tapahtuva pohjan leveneminen. Lohkojen loittoneminen aiheuttaa täällä asti vuoripainetta, joka on otettava huomioon muun muassa kaivoksissa. Selänteeseen syntyvä rako täyttyy alempaa Maan vaipasta pursuavalla kivisulalla, emäksisellä laavalla.

Osapuilleen näin ovat syntyneet 2 000 miljoonaa vuotta sitten Jormuan ofioliitit. Ajan saatossa ne ovat työntyneet tänne mannerlaatan väliin ja päälle. Todisteita siitä, että uutta valtamerenpohjaa syntyy jatkuvasti, ovat esimerkiksi Japanin selvästi nuoremmat ofioliitit.

Vanhoihin ofioliitteihimme liittyy Suomen rikkaus, Outokummun kupari-sinkki-kobolttimalmi. Myös paperiteollisuudelle tärkeät talkkiesiintymät Sotkamossa ovat ofioliitin kylkiäisiä.

”Siinä on jotain hohtoa!”

Lappajärvi– Suomessa on sellaisia entisten tulivuorten laavalla ja tuffilla täyttyneitä purkauskanavia Lappajärven ja Jänisjärven keskellä olevilla saarilla. Edellinen järvi on Pohjanmaalla, jälkimmäinen Karjalassa, nyt menetetyllä alueella, kirjoittaa maailmankuulu geologimme, professori Pentti Eskola Kidetieteen, mineralogian ja geologian alkeet -kirjassaan 1957.

Muutamaa vuotta myöhemmin professori Ahti Simonen painatti Suomen geologia -kirjaan, että Lappajärven Kärnäsaarella on todisteita muinaisesta vulkaanisesta eli tulivuoritoiminnasta.

Meni pari vuotta ja professori Th. G. Sahama kävi tutustumassa Saksassa meteoriitin törmäyksessä syntyneeseen kraatteriin. Epäilys heräsi. Mahtoiko Lappajärvikin olla meteoriitin iskemä? 

Martti LehtinenSahama laittoi opiskelukaverini Martti Lehtisen tekemään lisensiaatintyötään Lappajärvelle ja katsomaan, löytyisikö sieltä törmäyksessä syntynyttä coesiittia.

Tätä mineraalia löytyi, samoin sokkilamelleja, pirstekartioita ja muitakin todisteita meteoriitti-iskusta. Tulivuori-selitys oli pakko unohtaa. Nyt on löytynyt iskun paineaallosta syntyneitä timanttejakin. Ne ovat vielä kovempia kuin Maan uumenissa kiteytyneet jalokivitimantit.

Suomen luonnon ihmeeksi on luettava se, että Lappajärven lisäksi vain kymmenkunnasta muusta törmäyskraatterista eri puolilta maailmaa on löydetty näitä impaktitimantteja.

Lehtinen teki Lappajärvestä vielä väitöskirjankin. Kaikkiaan tutkimukset kairauksineen kestivät parikymmentä vuotta. Voitiin määrittää, että törmäys oli tapahtunut 77,3 miljoonaa vuotta sitten ja että kraatterin läpimitta oli ollut 17 kilometriä.

Kuinka saada pitäjän väki hyväksymään, ettei heidän järvensä alkuperä ollutkaan helvetillinen, vaan taivaallinen? Kansa oli jakaantunut; oli tulivuori- ja meteoriittipuolueet.

Lehtinen kutsuttiin Lappajärvelle vastaamaan huutoonsa. Tilaisuuteen tuli väkeä kuin patokapinaan, kiviprofessori muistelee. Hän sanoi puheensa lopuksi:

– Te olette täällä oppineet - ja koulussa yhä opetetaan -, että Lappajärvi on syntynyt tulivuoren kraatteriin. Mutta tulivuoren kraatterit ovat - kuten lääkäri asian ilmaisisi - kuin maaäidin anusaukkoja, suomalaisittain sanottuna peräreikiä, joista tuo päästää pihalle viimeiset vatsavaivat, että hyi! Mutta teillä on täällä paikka, missä taivas ja maa ovat kohdanneet. Siinä on jotain hohtoa! Siitä kannattaa olla ylpeä.

Nyt Lappajärvellä ollaan täysin meteoriittipuoluetta, kun on näitä timanttejakin, tosin mikroskooppisen pieniä.

Julma kalu: Rovaniemen tuura

tummaa tuffiittikalliotaKivikausi on saanut nimensä siitä, että tuolloin kestävimmät työkalut tehtiin kivestä. Kvartsi ja limsiö olivat eteläisessä Suomessa tärkeät materiaalit, pohjoisessa tulivuoriperäinen tuffiitti. Sitä esiintyy vain Kemijokivarren kallioissa Tervolan ja Rovaniemen välillä. Sitä on louhittu peräti 4 000 vuoden ajan.

Tuffiitin synty on mielenkiintoinen juttu. Juuret juontavat kauas Maan historiaan. Tuolloin Peräpohjassa Kemi-Tornio-Rovaniemen alueella tuprusivat tulivuoret. Niistä pääsi ilmaan kivituhkaa. Sitä laskeutui veteen. Pohjalle muodostui kerroksellisia patjoja.

Miljoonien vuosien aikana kerrostumat vajosivat usean kilometrin syvyyteen. Ne muuntuivat, metamorfoituivat, noin 500 asteen lämmössä tuffiiteiksi. Eräistä rakenneosista tuli kuitumaisia. Tämä teki kivestä sitkeää, oivallista työkalumateriaalia. Geologit nimittävät sitä emäksiseksi tuffiitiksi, arkeologit sädekiviliuskeeksi.

Pohjoisen metsästäjät pääsivät hyödyntämään kiveä vasta kallioiden paljastuttua jääkauden jälkeisestä Litorinamerestä, joka ulottui vielä 7 000 vuotta sitten Rovaniemelle.

– Sädekiviliuske oli merkittävä kauppatavara. Sitä kuljetettiin satojen kilometrien päähän joko paikallisten tai kulkukauppiaiden toimesta, sanoo Lapin maakuntamuseon arkeologi Hannu Kotivuori.

korukiveksi kelpaava tuffiittiKallioista saatu tärkein ja alueelle tunnusomainen työkalu oli kengänkärjen muotoiseksi työstetty liusketanko, Rovaniemen tuura. Avannonteossa välttämättömien, järeiden työkalujen tarve on ollut huutava, sillä koko alinen Kemijokivarsi oli klaanien asuttama. Jo yksin Tervolasta tunnetaan tuhatkunta asumuspainannetta.

– Rovaniemen Jyrhämäjärveltä on löytynyt jättituura, eräänlainen suurkirves, joka on todennäköisesti koko Euroopan suurin kivityökalu. Huolella hiotun kapineen terä on hieman yli 60 sentin pituinen, Hannu Kotivuori sanoo.

Tuffiitteihin liittyy arvokkaita malmiaiheita, jopa Outokummun veroinen Kemin kromimalmi.

Suomalainen timantti. Vitsikö?

Timantit ovat tytön parhaat ystävät, kähisi Marilyn Monroe seksikkäästi. Vielä 1960-luvulla jyrisi geologian ja mineralogian professori vähemmän seksikkäästi, ettei Suomesta voi löytää näitä kalliita iljetyksiä; ei kannata edes etsiä.

Vaan eipä tiennyt professori, mikä oli tilanne. Jo 1964 oli Malmikaivos Oy löytänyt Kaavin Luikonlahdelta kimberliittipiipun, juuri sellaisen, jossa timantit pesivät.

Sen jälkeen etsintä on edennyt suuren salaperäisyyden vallitessa. Nyt piippuja tiedetään kolmisenkymmentä. Niistä on saatu timanttejakin, tosin pieniä.

Miten timantit liittyvät tulivuoriin? Kimberliittipiiput ovat olleet tulivuoren kaasuja ja kivisulaa syöksevät kanavat. Meikäläisetkin timantit ovat syntyneet yli 150 kilometrin syvyydessä Maan kuoren alapuolisessa vaipassa.

suomalainen timanttikaivosKuvassa on suomalainen timanttikaivos siellä jossakin. Olympiarenkaat juhlistavat takapihaa, päärakennus odottaa luhistumista; viitat pihalla osoittavat silti ylväästi kohti Sydneytä ja Lontoota. Aika näyttää, mennäänkö täällä yhtä syvälle kuin Etelä-Afrikan Kimberleyssä. Siellä on Big Hole eli Iso Reikä; käsipelillä kaivettu, 1 100 metriä syvä kaivoskuilu, joka on jalokivitimanttien koti, todellinen Afrikan tähti.

Hymy 3-2008

Teksti ja kuvat: Risto Lounema

Lähetä juttuvinkki ja tienaa 5000 €