|
Johanna Tukiainen, Vol. 77
|
|
19.8.12 18:03
sianleuka
|
|
|
19.8.12 19:10
Kärppänäätä
|
Upeaa Tuksu!
Katsoin tuon Tillikan videon. Kyllä oli erityisen korkeatasoinen show. Hot and sexy! Tuksu oli uudistanut sitä verrattuna aikaisiimpiin esiintymisiinsä. Tässä oli raikkautta, viatonta herkkyyttä ja ennen kaikkea glamouria! Näkihän sen yleisöstäkin, he todella nauttivat siitä. Vastinetta jokaiselle eurolle, suoraan.
Koreografia, asu, make up, kampaus ja stailaus oli viimeistä piirtoa myöten harkittu, ja voi siskot, ei olisi voinut olla onnistuneempi!
Selkeästi huomaa myös kavitaatiohoitojen tuloksen, Tuksun body on loistavassa kunnossa, mikä harmoonia ja tasapaino, catwalkmallit voisivat ottaa oppia.
Tillikka on auttamattomasti liian pieni paikka Tuksun esitykselle. Oikeat estradit esim. Miamissa ja Las Vegasissa ovat Tuksun maaperää. Erityisesti tuo tankotanssi osuus, olen nähnyt huippu tyttöjen esityksiä mm. Nizzassa ja Cannesissa, ne jäävät niin hopealle.
Tuksu on taiteellisesti luonnolahjakkuus. Myös lauluosuus oli huikea, hän on ilmiselvästi kuunnellut Celin Dionia. Ulosanti on ammattimaista, selkeästi vuosien varrella hankittua oikeiden alan asiantuntijoiden valmennuksessa. Voisit ottaa Tuksu vastaan seuraavan
Miss Suomi juontaja pestin,olisit siellä tasoistesi joukossa, kenties antaisit pari hyvää vinkkiäsi! Ja miksi ei, voisit ottaa uuden missin ryhmääsi, silloin olisi taso (jos mahdollista) vieläkin korkeampi.
Tuosta videosta huokui käsin kosketeltavasti sisäinen ja ulkoinen kauneutesi, se on niin mahtavaa ja ainutkertaista, että jos joku muu sitä haluaisi, niin ei ole isollakaan rahalla ostettavissa!
Jotkut Näädät ovat jo arvostellet onnistunutta performanssiasi, ikävä kyllä asiattomalla ja mauttomalla tavalla. Tässä se taas nähdään niin konkreettisesti. Ne piiskähännät ovat niin pohjattoman kateellisia sinulle että mitkään maailman sanat eivät riitä sitä kertomaan!
PS: Itse olette näädät kännissä ja olette vissiin katsoneet tuon videon hitsauslasit päässä ja kuulosuojaimet korvilla, hävetkää. Ai niin, ette osaa. Mutta ei hätää, Tuksu on pitkäpinnainen ja osaa aina antaa anteeksi, olitte minkälaisia moukkia hyvänsä. Siitä Glamour Tuksu erottuu teistä.
|
|
19.8.12 19:25
Pastori
|
Taatusti hävetään, myötä-sellaisesti. Ja varmasti on hitsauslasit silmillä, ettei näkö korvennu. Kuulosuojaimia ei tarvita, koska Tuksun kuunteleminen on jo aiemmin täräyttänyt korvakäytävät täyteen vaikkua.
Ja kännissä vielä, mekö ? No ei koskaan eikä ikinä !
|
|
19.8.12 19:27
Tuksulogian kand.
|
Jolenen gravitaatiohoidot
Gravitaatiohoidot ovat selkeästi auttaneet. Nyt Jolene ei enää kohoa ilmaan kesken esityksen (ks. Tillikka-video). Lisäänynyt läskimäärä pitää Jolenen tukevasti maan pinnalla, vaikka Jolenen mielikuvitus laukkaa pilvilinnoissa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Painovoima
|
|
19.8.12 19:36
Sikaherjaaja
|
Kavitaatiohoito
Tuksuhan aina määrävälein mainostaa Lääkäriasema 40:tä ja sieltä saatuja kavitaatiohoitoja.
http://www.asema40.fi/kavitaatiohoito
|
|
19.8.12 19:59
Sessa
|
Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä
Tuksu on parasta mahdollista mainosta gravitaatiohoitoklinikalleen, samoin kuin hiustenpidennyksiä asentavalle kampaamolleen.
|
|
19.8.12 20:41
Tollukka
|
Tuksu kavitaatiohoidossa
Tuksu kavitaatiohoidossa Lääkäriasema 40:llä
http://www.youtube.com/watch?v=on9CP8ghLIs&feature=related
ja hoitotulokset näkyy.
|
|
19.8.12 20:55
Irene-mummu
|
Kavitaatio toimii todistetusti
|
|
19.8.12 20:56
Tuksulogian kand.
|
”Gravitaatiohoidot”
"Kavitaatiohoito
Tuksuhan aina määrävälein mainostaa Lääkäriasema 40:tä ja sieltä saatuja kavitaatiohoitoja.
http://www.asema40.fi/kavitaatiohoito
(sikaherjaaja)
Totta! Näytti nuo tiedot olevan täysin huuhaata. Tutkimustuloksissa ei ollut selkeitä viitteitä esim. yliopistotason tutkimuksiin. Ei tutkimusten tarkkoja nimiä, tutkijoita, yliopistoa tai vuotta yms. "Gravitaatiohoitojen" antaja ei olekaan lääkäri, vaan luulisin hänen olevan röntgen- tai sairaanhoitaja. UÄ-laite ei vie henkeä, mutta ei tietenkään sovi kaikille.
Rasvasolut eivät liukene eivätkä katoa - kutistuvat korkeintaan. Kyseinen yrittäjä toiminee vuokralla ko. lääkäriasemalla. Lääkäri tietenkin suosittelee hoitoa hyväuskoisille hölmöille, koska siitä kilahtaa hänenkin kukkaroonsa osa. Kun lukee hoitomuotoa tarkemmin, niin siellä kuitenkin suositellaan mm. oikeaa ruokavaliota ja liikuntaa. Eikö normaalijärkinen osaa niitä hyödyntää? Ei kai Jolene? Vesijumppakin mainitaan.
Tunkeron kannattaisi jättää väliin rasvaiset demonipizzat ja Alepan sidukka
ja raahata iso p-seensä uimahalliin. Sekin matka mielellään kävellen reippaasti. Jos kavitaatiohoito toimisi, niin maailmalla ei ylipainoisia näkyisi.
|
|
19.8.12 21:02
hamraa läski
|
Hoito ei tehoa
Asema40:n sivuilla sanotaan EHDOTON EI alkoholille hoitopäivänä. Tiedetäänpä siis, miksi eivät ole hoidot tehonneet mahtivalaan kohdalla.
|
|
19.8.12 21:05
Tollukka
|
Lääkäriasema 40:llä on käytössään tällainen slovenialainen värkki
http://service-iskramedical.eu/images/prospect/Vacuum%20therapy/VAC%20Syste ms/vac%20systems-ang-screen.pdf
Ryhävalaalla ei rahaa rasvaimuun joten täytyy turvautua puoskareihin sekä luottoennustajaan.
|
|
19.8.12 21:06
Muumi
|
Tuksulogian kand.:
"Kavitaatiohoito
Tuksuhan aina määrävälein mainostaa Lääkäriasema 40:tä ja sieltä saatuja kavitaatiohoitoja.
http://www.asema40.fi/kavitaatiohoito
Taitaa olla koko firma aika syvältä. (sikaherjaaja)
Totta! Näytti nuo tiedot olevan täysin huuhaata. Tutkimustuloksissa ei ollut selkeitä viitteitä esim. yliopistotason tutkimuksiin. Ei tutkimusten tarkkoja nimiä, tutkijoita, yliopistoa tai vuotta yms. "Gravitaatiohoitojen" antaja ei olekaan lääkäri, vaan luulisin hänen olevan röntgen- tai sairaanhoitaja. UÄ-laite ei vie henkeä, mutta ei tietenkään sovi kaikille.
Rasvasolut eivät liukene eivätkä katoa - kutistuvat korkeintaan. Kyseinen yrittäjä toiminee vuokralla ko. lääkäriasemalla. Lääkäri tietenkin suosittelee hoitoa hyväuskoisille hölmöille, koska siitä kilahtaa hänenkin kukkaroonsa osa. Kun lukee hoitomuotoa tarkemmin, niin siellä kuitenkin suositellaan mm. oikeaa ruokavaliota ja liikuntaa. Eikö normaalijärkinen osaa niitä hyödyntää? Ei kai Jolene? Vesijumppakin mainitaan.
Tunkeron kannattaisi jättää väliin rasvaiset demonipizzat ja Alepan sidukka
ja raahata iso p-seensä uimahalliin. Sekin matka mielellään kävellen reippaasti. Jos kavitaatiohoito toimisi, niin maailmalla ei ylipainoisia näkyisi.
Osaako se edes uida vaikka valaalta näyttää....
|
|
19.8.12 21:18

Näin mainoksen koiranvinkuleluista, jonka äänen vain koira kuulee ja omistaja ei. Jotain koirapillin tapaista yliääntä siis. Jos mä nyt ostan pari vinkua ja puristelen niitä kolme varttia vaikkapa mun masun päällä , niin teho lienee yhtä hyvä kuin Tuksun hoidoissa. Ääni kuin ääni, eiks je ?
|
|
19.8.12 21:21
Pastori
|
hamraa läski: Asema40:n sivuilla sanotaan EHDOTON EI alkoholille hoitopäivänä. Tiedetäänpä siis, miksi eivät ole hoidot tehonneet mahtivalaan kohdalla.
Kun rasvasolut ovat känässä niin ne eivät kavitoidu ?
|
|
19.8.12 21:29
hamraa läski
|
Näin vois päätellä
Pastori: hamraa läski:Asema40:n sivuilla sanotaan EHDOTON EI alkoholille hoitopäivänä. Tiedetäänpä siis, miksi eivät ole hoidot tehonneet mahtivalaan kohdalla.
Kun rasvasolut ovat känässä niin ne eivät kavitoidu ?
:D
|
|
19.8.12 22:31
Barbi Turaatti
|
|
|
19.8.12 23:13
Herjaava IP-osoite
|
Tursas!
Barbi Turaatti
Tästä tuoretta glamouria:
http://aijaa.com/0018110745338
http://aijaa.com/0035310745339
http://aijaa.com/0064710745340
Kauhiaa mikä tursas!
Tälläisillä kuvilla piti aloittaa taas palstan seuraaminen :)
Onneksi muistikuvat Henkarista helpottavat!
|
|
19.8.12 23:25
Tuksulogian kand.
|
Yöunet katosivat….
http://aijaa.com/0018110745338
Mieleeni tulee virtaheponaaras joka on valmiina parittelemaan. :(
Ei heikkohermoisille!
|
|
20.8.12 00:56
Von Näätämö
|
Barbi Turaatti: Tästä tuoretta glamouria:
http://aijaa.com/0018110745338
http://aijaa.com/0035310745339
http://aijaa.com/0064710745340
Jumalainen CEO, jonka sisko oli playboyssa ja laihtui 17kg, antaisin mitä tahansa saadakseni edes hetken olla tahmea tanssilattia sinun allasi! Kuivapesisin petsytsonssonisi timanteissa, kantaisin vain parhaita shampanjoita aamupalaksesi, ja jouluksi yllättäisin sinut näädistä kutomallani uniikilla susiturkilla.
Mutta olen kissaihmisiä, että se siitä. Hitsi.
|
|
20.8.12 01:40
Mulon Manta
|
Tuolla aikaisemmin olleesta jonkun putkaan viemisestä...Tunkkina olisin kyllä aivan hiljaa ja häpeäisin.
Totuus on todella toisenlainen.
|
|
20.8.12 03:39
naapuri
|
Mitäpä jos tämä lihava tanssija
Olikin se kaksoisolento joka tuurasi tuksua Viron keikalla.Tämä matami oli niin kulahtaneen näköinen,kilometrit täynnä ja airbagit laahasivat lattiaa.
|
|
20.8.12 04:06
SikaMika
|
Naispuolinen Uuno Turhapuro
Toivon sydämestäni komedienne Tuksulle lisää keikkoja että saamme pitää hauskaa.
Tuksusta on kehittymässä vakavasti otettava naispuolinen Uuno Turhapuro myös reaalielämässä. Uuno oli tosin paljon sutjakkaammassa kunnossa myös henkisesti.
|
|
20.8.12 07:22
Tuksulogian kand.
|
”Gravitaatiohoito” vs. vinkuhoito
"Näin mainoksen koiranvinkuleluista, jonka äänen vain koira kuulee ja omistaja ei. Jotain koirapillin tapaista yliääntä siis. Jos mä nyt ostan pari vinkua ja puristelen niitä kolme varttia vaikkapa mun masun päällä , niin teho lienee yhtä hyvä kuin Tuksun hoidoissa. Ääni kuin ääni, eiks je ?"
(Pastori)
Pastori-hyvä! Olen varma, että hoitomuoto tehoaisi yhtä hyvin kuin kavitaatiohoito, jos puristelisit niitä vinkuja reippaasti molemmilla käsilläsi esim. pari tuntia päivässä ja noudattaisit sellaista ruokavaliota kuten pitääkin (ja lisäksi liikuntaa), niin uskoisin käsiesi lihasten vahvistuvan ja kiinteytyvän. Lisäksi puristeluun käytetty energiamäärä todennäköisesti alentaisi painoasi (ellet siinä samalla napsisi vaikkapa sipsejä :) ) parilla kilolla. Joku osaisi varmaan laskea tämän tieteellisesti - minä en siihen huonolla matikkapäälläni pysty (kun olen humanistiplantuksi lukemassa). "Vinkun" koko ja sen vastus, siihen kohdistuva paine/voima ( + puristusten määrä tunnissa) ja käytetty aika olisivat kuitenkin tärkeitä. Koiraparka voisi tosin saada hermoromahduksen. :)
Ko. lääkäriaseman olisi pitänyt tehdä tunkin kanssa sopimus, että tunkki ei missään tapauksessa saa mainostaa heidän kavitaatiohoitojaan. Kun eivät osanneet arvata, että ko. matami makaa 12 tuntia vuorokaudessa ja elää pääasiassa pitsan, makeisten ja sidukan voimalla. Läppärin näpyttely ei ole riittävää liikuntaa, vaikka olisi millainen raivo päällä.
Nimimerkki naapuri vitsaili tunkin kaksoisolennon kilometrien tulleen täyteen ja airbagien laahaavan lattiaa. Lisäisin vielä peltiin tulleet pintavauriot (kolaroinnit/naarmut ja liian polttava aurinko?) ja ajoittain
tupruttelevan pakoputken joka tuhrii pakoputken seutua.
Pitikö madamen lähteä eilen etelään? Onko lentoaseman lehdistöpäällikkö antanut tilannetiedotusta? Ottivatko BBC ja CNN asian esille uutisoinnissa?
|
|
20.8.12 07:30
poikki purtu pää
|
mattopano
Barbi Turaatti: Tästä tuoretta glamouria:
http://aijaa.com/0018110745338
http://aijaa.com/0035310745339
http://aijaa.com/0064710745340
Tuksu ottaa vakavasti tulevan jenkki-keikkansa ja kuivaharjoittelee niitä tuhatta panoa suoraan lavalla. Vielä pitää aika paljon harjoitella, ei mene vielä aivan putkeen, mutta onhan tässä hyvin aikaa. Toivottavasti harjoitussalit ovat tietoisia ja auttavat Tuksua niin rahallisesti ja kannustavasti. Suomella ei ole ollut menestystä tässä lajissa maailmalla, mutta meidän kaikkien Tuksu tulee tuomaan Suomelle glooriaa. Tuksu, harjoittele, harjoittele ja vielä kerran harjoittele.
|
|
20.8.12 07:54
Keijo
|
|