|
Johanna Tukiainen vol. 72
|
|
23.3.12 10:09
Hotimpi kuin hevonen (vierailija)
|
Ei voi kuin ihmetellä miksi kukaan enää viitsii olla missään tekemisissä Tuksun kanssa. Koskaan ei voi tietää, milloin ja mistä Tuksu ottaa nokkinsa ja sitten tulee kettuilua, kavereista poistamista ja pahimmassa tapauksessa julkista herjaamista ms. On kyllä sellainen tyyppi, että parempi kiertää mahdollisimman kaukaa.
|
|
23.3.12 10:12
Ingoobingo (vierailija)
|
\¤/: Juupajuu:Tuksu suoltaa blogiinsa omia mielikuvitus satuja ja tarinoita. Muualla kuin suomessa häntä kohdellaan mukamas kuin prinsessaa ja arabimiehet sun muut kehuvat ja keskustelevat Tuksun kanssa Artosta. Ja kaikki ovat tietysti samaa mieltä Tuksun kanssa. Tuksu on kuin timantti, kaunis ja älykäs ja Arto kauhea kakkapää, joka ei tajunnut minkälainen aarre hänellä oli ja mitä hän menetti. Höpöhöpö. Tuksu mielikuvittelee miten haluaisi, että asiat menevät ja kirjoittaa niitä mielikuvitusjuttuja sitten blogiinsa. Tuksu on tavallinen tallukka tai vielä vähän tavallista tallukkaa mauttomamman näköinen ilmestys, eikä häntä muualla ihailla barbieprinsessana sen enempää kuin kotimaassakaan. Se on se Tuksulandia ainoa paikka missä ihmiset ihailevat Tuksua kauniina prinsessana ja pitävät kauniimpana kuin hevosta.
Tuskin niistä arabimiehistä kuullaan sen enempää kuin ruåtsalaisesta Ingosta, jolla ei seissyt tuhansista kynttilöistä huolimatta!
Taisi olla liian valoisaa tuhansien kynttilöiden palaessa, näkyi neito liian hyvin. Olisi ehkä ennemmin kannattanut yrittää säkkipimeässä.
|
|
23.3.12 10:23
x (vierailija)
|
rauhallinen, pullantuoksuinen kotiäiti?
"Sohaisin hieman hedelmäveitsellä."
Miten hän muistaa vain tuon "hedelmäveitsen" vaikka asearsenaali oli aika monipuolinen. Jopa (aidot) Fiskarsin sakset olivat mukana.
http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a120294/tahan+kuntoon+johanna+runnoi+mi ehensa+ja+kotinsa++kuvat/
|
|
23.3.12 10:39
Tunkki projisoinnin mestari (vierailija)
|
Keitä olivat Tunkin amerikkalaiset ystävät, jotka hän tapasi Marokossa? Olivat maksaneet Tunkin matkan sinne. He eivät voineet ymmärtää miksi kukaan mies haluisi luopua väkivaltaisesta, ylipainoisesta alkoholisti-naisesta jolla on lukemattomia vankeustuomioita. Niinkin herttainen ja kiltti että haukkuu kaikki läheisensä julkisesti, levittelee kaikki omansa ja sukulaistensa asiat nettiin.
Ei edes pahoinpitelemänsä ex mies saa rauhaa vaan herjaaminen jatkuu eron jo astuttua voimaan.
Nyt uhkailet säälittävästi vetäväsi pään täyteen lääkkeitä. Älä sitten kuormita meidän terveydenhoitojärjestelmäämme sen tehtyäsi.
|
|
23.3.12 10:39
Karpo (vierailija)
|
Näin on
Maan keskipiste: veispuukki:Mia Mari Tukiainen
Ei voi kuin ihmetellä kuinka äärettömän tyhmää läppää joillakin ihmisillä täällä lentää.......????? Onko se todellakin niin vaikeaa myöntää, että joku mies todellakin voi olla väkivaltainen sekä henkisesti että fyysisesti, mutta esittää taitavasti viatonta kuten susi lampaiden vaatteissa? Ihmeellisen tietämätöntä porukkaa osa, tai sitten vaan muuten vain haluavat ilkeillä, whatever. Nyt oli puhe miehen henkisestä ja fyysisestä väkivallasta, ja kyllä, katson varsinkin miehen fyysisen väkivallan naista kohtaan vakavammaksi, koska mies on se osapuoli, jonka tulisi nimenomaan suojella ja varjella naista, sekä kunnioittaa häntä, koska nainen on miestä heikompi osapuoli.
noin tunti sitten · Tykkää · 1
Eikö tää pottupäiden klaanin ykkönen ajattele mitään muuta? Tuollaisen kapeakatseisen ajatusmaailman on pakko syödä ja kalvaa sitä (!) - en pidä tunkkia ihmisenä - henkisesti yhä kovenevalla vauhdilla.
Katkeruuden huippu on saavutettu jo aikaa sitten, pohjallekin on päästy, mutta siitä vain vajotaan vieläkin alaspäin; saas nährä milloin se äkkipysäys tulee...
Onkohan Tuksulle ehdotettu koskaan terapiaa, kun tuo ajatusmaailma pyörii samoissa teemoissa? Lääkitystähän ex-rouva on vaihtelevasti käyttänyt, mutta terapia tai psykologille juttelu voisi tehdä ihan hyvää ja täten saada vähän uusia ajatuksenaiheita elämään.
Itse pitkän suhteen päättymisen jälkeen näin tein ja puolen vuoden päästä löysin nykyisen puolisoni.
|
|
23.3.12 10:48
x (vierailija)
|
Shoppailua
"Nyt uhkailet säälittävästi vetäväsi pään täyteen lääkkeitä. Älä sitten kuormita meidän terveydenhoitojärjestelmäämme sen tehtyäsi."
No...läheisten (= omaisten....eihän Tuksulla enää ole ystäviä) tuki ja shoppailu estää kuitenkin itsemurhan.
|
|
23.3.12 10:52
sanni (vierailija)
|
Diorin mahtava kauneusnaamio kasvoilla, mietin mikä Vuittonin laukkuni sopisi mustan Dolce&Gabbana mekkoni kanssa. Jalkaani laitan pinkit Loboutiinini. Sponsorini ja hovikuskini tulee noutamaan minut residenssistäni. Menemme upeaan suurkaupunkiin shoppailemaan jotain upeaa, sellaista samaa joita maailmantähdet käyttävät. Shoppailun jälkeen viiden tähden hotelliin virkistäytymään shampanjalla. Ystäväni ympäri maailmaa tulee kanssani hotelliini. Illalla menemme upeiden artistien tähdittämään tilaisuuteen. Se on VIP tilaisuus, vain erityislipulla sisäänpääsy. Gaalaillallinen tietysti. Näin upeaa on glamour elämä! Hamraa menisi vain ukon kyydissä Kuopioon ostamaan ukolle monot. Tapaisi siellä vanhan koulukaverin. Täti-immeiset painaisi teatteriin eläkeläislipulla. Esityksen jälkeen ruokaa ja drinksua. Ukko kun ei jaksa odotella, niin hotelliin yöksi. Ja aamulla linja-autolla kotia.
|
|
23.3.12 10:54
ap (vierailija)
|
Pettymyksekseni huomasin eilen että Tuksua ei oltu pyydetty Viidakon Tahtösiin ohjelmaan osallistujaksi. Eikö Tuksu kuitenkin kuulu samaan kastiin niiden tyttöjen kanssa kun on niin glamööri.
|
|
23.3.12 10:54
onko taivaan isä sittenkään tunkin kaveri? (vierailija)
|
....: kiireinen päivä. Menossa poliisille taas tekemään rikosilmoituksia näädistä ja mummun hautajaiset. On se rankkaa tuo glamourtähden elämä kun joutuu koko ajan juoksemaan poliisien luona.
Niinpä ja aina vaan ne syytteet rapsahtaa itselle. Ja mikä pahinta, tuomiot myös.
|
|
23.3.12 11:05
Pakastin (vierailija)
|
Asiallista ja arvokasta
päälle hautajaisiin hemaisevat. Onni ja Toivo visusti piiloon ja hillitty meikki.
|
|
23.3.12 11:06
ssssss (vierailija)
|
ap: Pettymyksekseni huomasin eilen että Tuksua ei oltu pyydetty Viidakon Tahtösiin ohjelmaan osallistujaksi. Eikö Tuksu kuitenkin kuulu samaan kastiin niiden tyttöjen kanssa kun on niin glamööri.
Tottakai tuhnaus kirjoittaa kohta blogiinnnsä että häntä pyydettiin ensimmäisenä viidakon tähtösiin mutta hän ei suostunut koska parasrakassisko ei päässyt mukaan ja lisäksi oli epäselvää että onko majoitus alle viiden tähden......
Täytyy kyllä mainita että olisi ollut hupaisaa katsoa kuinka alko/pilleri -ongelmainen olisi selvinnyt viidakossa 3 viikkoa..........
|
|
23.3.12 11:09
en haluaisi nähdä tunkkia riehumassa-missään (vierailija)
|
ssssss: ap:Pettymyksekseni huomasin eilen että Tuksua ei oltu pyydetty Viidakon Tahtösiin ohjelmaan osallistujaksi. Eikö Tuksu kuitenkin kuulu samaan kastiin niiden tyttöjen kanssa kun on niin glamööri.
Tottakai tuhnaus kirjoittaa kohta blogiinnnsä että häntä pyydettiin ensimmäisenä viidakon tähtösiin mutta hän ei suostunut koska parasrakassisko ei päässyt mukaan ja lisäksi oli epäselvää että onko majoitus alle viiden tähden......
Täytyy kyllä mainita että olisi ollut hupaisaa katsoa kuinka alko/pilleri -ongelmainen olisi selvinnyt viidakossa 3 viikkoa..........
Ohjelman genre ei taida olla kuitenkaan kauhu?
|
|
23.3.12 11:14
pastori (vierailija)
|
herranen aika, onko koivuja taas näkyviss: PELSEPUUPPI:pastori:En usko :Hih:Ö:http://www.metropoli.net/kaupunkilehti/uutiset/viihde/onko-tassa-johanna-tu kiaisen-uusi-mies-katso-kuva/
...paikallinen kenkäkauppias.
Kuva on käsitelty, tuksun kasvot näyttät liian suurilta muuhun vartaloon verrattuna, lisäksi sohva ei ole lainkaan painuksissa tuksun alta. Eli voidaan olla missä kälysessä kenkäkaupassa tahansa, ja kuva on vaan ympätty hienoon sohvakuvaa. Samoin toi aiemi hienostohotellin sängyllä loikoilija voi olla hyvinkin kuvankäsittelyn tulosta. Saatiinhan tuksu mm. Heikkerön bändin kuvissa pitemmäksi kuin kukaan muu, vaikka tunnetusti on puolitoistametrinen tamppi.
Katsokaa miehen selkää ja oikeaa hihaa ranteesta ja Tuksun oikeaa säärtä esim. Ihmeelliset ruskeat halo-ilmiöt reunoissa.
Kuvakäsittelyjen helmiä. Menee täydestä, kuin HÄKÄ !
Ootteko te photoshop-salaliittoteoreetikot tosissanne? Vai ihan vaan trolleja?
Oletteko te hyvät teoreetikot koskaan ottaneet yhtään kuvaa valokuvauskojeella eli kameralla?
Teidän kuvittelema halo-ilmiö johtuu mitä todennäköisemmin salaman käytöstä ja hivenen liian pitkästä valotusajasta käsivaralla kuvattaessa (eli että kamera on hieman "tärähtänyt" kuvaushetkellä). Kuten huomaatte, se "halo-ilmiö" on vahvimmillaan etualalla ja vaaleissa alueissa kuvaa, eli niissä alueissa joista se salaman valo heijastuu takaisin kirkkaimmin.
Ottakaa itse kuvia kameroillanne automaattiasetuksella, zoomailkaa niitä kuvia ja katsokaa miten valo reagoi niissä, miten salama vaikuttaa kuvaan, miten valotusaika vaikuttaa suhteessa salaman käyttöön jne. Huonolaatuinen kamera autoasetuksilla tuottaa juuri tuollaista kuvaa sisätiloissa.
Minulla ei ole järjestelmäkameraaNi vaan peruspokkari, kuvaan myös toisinaan vielä filmikamerallakin. En harrasta erityisesti valokuvaamista. Koskaan ei minun kuvissani ole ollut noita halo-ilmiöitä, vaikken ole jaksanut lukea kameran ohjeita, enkä koskaan säädä siten millään tavalla, siis digikameraa. Ilmeisesti kamerani ei ole tarpeeksi huonolaatuinen ? Minulle on jopa valokuvaliikkeen mies soittanut jälkikäteen ja liikuttuneena kiitellyt kuvieni tarjoamaa elämystä.
Mitä tuohon kiisteltyyn Tuksun kuvaan tulee, niin ensimmäinen ajatukseni oli, että keittiöstä on kokki liitetty siihen mukaan, raapii jotain lattiaan kuivunutta karstaa pois.
|
|
23.3.12 11:26
Olis voinu vaikka kualla (vierailija)
|
|
|
23.3.12 11:29
pastori (vierailija)
|
Alkuperäisen mielipiteen kirjoittaja: Sopuli:Tuksulla riittää kirjasivistystä?:Vertaus Angelikaan osoitti jälleen kerran, miten vähän Tuksu asioista tietää. Tarkoittiko hän kirjasarjaa Angelika (Angelique), jonka kirjoittivat 1960-luvulla Serge ja Anne Golon. Kyseessä on hömppäsarja naisille, jotka lukevat kioskikirjallisuutta.
Vai tarkoittiko hän elokuvia, jotka tehtiin kirjasarjan pohjalta. Niissä esiintyi Angelikana ranskalainen Brigitte Bardot-klooni Michele Mercier. Samanlaista roskaa kuin kirjatkin!
Niin sun mielestä varmaankin elokuva oli p:stä. Mutta minä tykkäsin ja tykkään yhä katsella dvd:ltä Angelika elokuvia. Joffreyn ja Angelikan rakkaustarina vei ja vie kivasti pois arjesta,upeisiin maisemiin,komeisiin kulisseihin. En silti ole utopisti,hömppä tms. Älä leimaa naisia sen perusteella,mitä he lukevat tai katsovat. Tykkäsin myös moottorisahamurhaajasta,pelkäsin pimeänä iltana ihan pirusti,kun leffa loppui.
Katselin minäkin niitä leffoja pikkulikkana ja kirjat luin kannesta kanteen. Aikuisten satujahan ne ovat ja aikoinaan huippusuosittuja. Mutta käsittääkseni en ole kuullut, että olisi Nobelia tai Oscaria näistä tuotteista pokattu.
Tarkoitukseni meni sinulta ohi. Kyse oli siis siitä, että Tuksu sekoittaa nyt mitä ilmeisimmin faktan ja fiktion.
Minäkin penskana katselin telkusta noita leffoja ja tykkäsin sekä jännitin kovasti :) Mun mielestä Joffrey oli ruma rampa, en ymmärtänyty mitä Angelika hänessä oikein näki. Suurin syy ajautua katsojaksi oli kiinnostus historiaan ja komeaan miljööseen. Filmatisoinnit olivat ihan kilttejä, mutta kirjasarja oli pehmopornoa, jota luin salaa :) Eikä muutenkaan kirjat ja filmit menneet yksi yhteen.
|
|
23.3.12 11:31
muks (vierailija)
|
ssssss: ap:Pettymyksekseni huomasin eilen että Tuksua ei oltu pyydetty Viidakon Tahtösiin ohjelmaan osallistujaksi. Eikö Tuksu kuitenkin kuulu samaan kastiin niiden tyttöjen kanssa kun on niin glamööri.
Tottakai tuhnaus kirjoittaa kohta blogiinnnsä että häntä pyydettiin ensimmäisenä viidakon tähtösiin mutta hän ei suostunut koska parasrakassisko ei päässyt mukaan ja lisäksi oli epäselvää että onko majoitus alle viiden tähden......
Täytyy kyllä mainita että olisi ollut hupaisaa katsoa kuinka alko/pilleri -ongelmainen olisi selvinnyt viidakossa 3 viikkoa..........
Ei tuollaisiin ohjelmiin oteta mukaan pahoinpitelyistä tuomittua ihmistä.
|
|
23.3.12 12:09
qqqqqqqqqqq (vierailija)
|
muks: ssssss:ap:Pettymyksekseni huomasin eilen että Tuksua ei oltu pyydetty Viidakon Tahtösiin ohjelmaan osallistujaksi. Eikö Tuksu kuitenkin kuulu samaan kastiin niiden tyttöjen kanssa kun on niin glamööri.
Tottakai tuhnaus kirjoittaa kohta blogiinnnsä että häntä pyydettiin ensimmäisenä viidakon tähtösiin mutta hän ei suostunut koska parasrakassisko ei päässyt mukaan ja lisäksi oli epäselvää että onko majoitus alle viiden tähden......
Täytyy kyllä mainita että olisi ollut hupaisaa katsoa kuinka alko/pilleri -ongelmainen olisi selvinnyt viidakossa 3 viikkoa..........
Ei tuollaisiin ohjelmiin oteta mukaan pahoinpitelyistä tuomittua ihmistä.
Aijaa:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010021711129771_uu.shtml
No ei kai tuomittu kun sovittiin sovittelu lautakunnassa
|
|
23.3.12 12:14
rääkyjänäätä (vierailija)
|
uusi rikosaalto…?
....: kiireinen päivä. Menossa poliisille taas tekemään rikosilmoituksia näädistä ja mummun hautajaiset. On se rankkaa tuo glamourtähden elämä kun joutuu koko ajan juoksemaan poliisien luona.
Mistäs näätiä nyt tullaan syyttämään...?
Onko Tuksu jossain kertonut uusista rikosilmoituksista vai mistä on kyse?
|
|
23.3.12 12:21
rääkyjänäätä (vierailija)
|
Vappupirskeet…
qqqqqqqqqqq: Totaalisen tyhmää:Tunkkia varoitettiin jo ennen häitä, niiden aikana ja jälkeenpäin artsista. Sitten se eronkin jälkeen tunki lappiin kahdesti lämmittelemään suhdetta, kun oikeudenkäynti pelotti. Artsi ei tainnut lämmetä, ja niinpä jälleen kerrotaan, mikä kriminaali se on. Elämän ainoa sisältö eukkoparalle.
Ja mitenkäs tätä tunkeroa on varoitettu A2:sta lähes kaks vuotta sitten kun he ovat tavanneet alkuvuodesta 2011.....
No tämähän menee siihen perinteiseen; olin lähes 10v. nokian ingenöörin kanssa ja olen asunut useissa maissa jne. jne. sontaa....
Tuksu ja Arto tapasivat toisensa Vappuna 2010 Lentsun vappufestareilla Ivalossa... Arto oli tuolloin vielä Porno-Artsi ja oli myymässä festareilla Hässi-Essin kanssa aikuisten leluja.
Kemiat kolahtivat ja kihlauksesta ilmoitettiin radiossa 03. toukokuuta 2010 heti aamulla... Eli kohta on kaksi vuotta tuosta satumaisesta ajankohdasta, jolloin juteltiin satoja tunteja parissa päivässä ja näin todettiin yhteenkuuluvuus.
|
|
23.3.12 12:22
Aivan (vierailija)
|
Siis taas rikosilmoitusta pukkaa. Tämä on se keino, jolla tunkki saa huomiota, poliisien on pakko kuunnella löpinöitä, kun kukaan muu ei jaksa. Kyllähän sille siellä sitten nauretaankin, kun se ei ole kuulemassa.
|
|
23.3.12 12:26
Lala (vierailija)
|
Mä luulen, että Tukiaisen siskoksia ei uskallettu roudata mihinkään viidakkoon, koska neitosten käytös viime aikoina on ollut ehkä jopa tuollaiseen ohjelmaan pikkuisen liian ailahtelevaista. Ei kai ohjelmanjärjestäjät halua vastuuta sellaisesta...
Koska kyllähän tuossa tyrkkyjulkkis-tissimissi -porukassa on just pari Tukiaisen menevää aukkoa. Niinku semmoista aika isoa, siis.
|
|
23.3.12 12:57
Ö (vierailija)
|
Aivan: Siis taas rikosilmoitusta pukkaa. Tämä on se keino, jolla tunkki saa huomiota, poliisien on pakko kuunnella löpinöitä, kun kukaan muu ei jaksa. Kyllähän sille siellä sitten nauretaankin, kun se ei ole kuulemassa.
Ja kun poliisit on kirjanneet "rikoksen", paperi menee syyttäjälle, joka tunkee sen samantien silppuriin päätään puistellen.
|
|
23.3.12 12:58
kaveri (vierailija)
|
Tuksut tunnetaan julkkispiireissä
Lala: Mä luulen, että Tukiaisen siskoksia ei uskallettu roudata mihinkään viidakkoon, koska neitosten käytös viime aikoina on ollut ehkä jopa tuollaiseen ohjelmaan pikkuisen liian ailahtelevaista. Ei kai ohjelmanjärjestäjät halua vastuuta sellaisesta...
Koska kyllähän tuossa tyrkkyjulkkis-tissimissi -porukassa on just pari Tukiaisen menevää aukkoa. Niinku semmoista aika isoa, siis.
Minulla on vahva epäilys siitä, että muut turhikset olisivat kieltäytyneet kutsusta jos Tukiaiset olisivat olleet mukana. Siskokset, varsinkin Julle, ovat lisäksi tuottajankin kannalta liian epäluotettavia - jos viitsivät saapua paikalle, homma jätetään kesken ja syytetään sopimusrikkomuksesta yms.
|
|
23.3.12 12:59
!!!!!!!!! (vierailija)
|
Lala: Mä luulen, että Tukiaisen siskoksia ei uskallettu roudata mihinkään viidakkoon, koska neitosten käytös viime aikoina on ollut ehkä jopa tuollaiseen ohjelmaan pikkuisen liian ailahtelevaista. Ei kai ohjelmanjärjestäjät halua vastuuta sellaisesta...
Koska kyllähän tuossa tyrkkyjulkkis-tissimissi -porukassa on just pari Tukiaisen menevää aukkoa. Niinku semmoista aika isoa, siis.
Oli muuten harvinaisen bimboa porukkaa! Yksi ei tiennyt mitä *primitiivinen* tarkoittaa, ja toinen ihmetteli että viidakkoonkin tulee yöllä pimeä. Ai että sai nauraa!
|
|
23.3.12 13:00
Luputti (vierailija)
|
!!!!!!!!!: Lala:Mä luulen, että Tukiaisen siskoksia ei uskallettu roudata mihinkään viidakkoon, koska neitosten käytös viime aikoina on ollut ehkä jopa tuollaiseen ohjelmaan pikkuisen liian ailahtelevaista. Ei kai ohjelmanjärjestäjät halua vastuuta sellaisesta...
Koska kyllähän tuossa tyrkkyjulkkis-tissimissi -porukassa on just pari Tukiaisen menevää aukkoa. Niinku semmoista aika isoa, siis.
Oli muuten harvinaisen bimboa porukkaa! Yksi ei tiennyt mitä *primitiivinen* tarkoittaa, ja toinen ihmetteli että viidakkoonkin tulee yöllä pimeä. Ai että sai nauraa!
Ja yksi kyseli, että ottaako muut viidakkoon mukaan korkkareita. Yksi oli raahannut valtavan määrän mekkoja kaikille.
|