Hymy: Seksiä ja samppanjaa – Johanna Tukiaisen blogi

Kiinnostus persoonaani kohtaan vain jatkuu!
15.9.2008 Johanna Tukiainen | Bryan Adams, Celine Dion, Lara Fabian, Flamingo Club, Rachel Kauppila, Image, Voice, City-lehti, Emily, Big Brother Extra, BB, Janne Kataja, LUX
Nyt on pikkuhiljaa alettu toipua eilisistä suurista rapujuhlistamme, jotka järjestimme Helsingin-residenssissämme, Jollaksessa. Paikalle oli alunperin kutsuttu 15 henkilöä, mutta kaiken kaikkiaan paikalle ilmestyi illan ja aamun aikana yli 40 henkeä. Muutamia julkkiksia oli paikalla myös, MTV3:n Viihdeuutiset tekee juttua juhlistamme.
Rapuja oli riittävästi, samoin patonkeja, salaatteja ja erilaisia booleja. Kaikkea oli yltäkyllin, mikään ei päässyt loppumaan. Rakastan erilaisia tapahtumia ja juhlia, ja minusta on kiva myös järjestää niitä. Olemme jo vuosia järjestäneet mm. naamiaisia, pikkujouluja ja synttäreitä Jollaksessa. Tämä oli ensimmäinen vuosi, kun organisoimme todella suuret rapujuhlat. Ihmisiä juhli itse asiassa koko vuorokauden läpi meillä. Dollsien uusin tanssija Emily esitti aivan mahtavat napatanssinumerot! Hän on todellinen ammattitanssija ja puhuu kahdeksaa kieltä sujuvasti. Kuuntelimme hänen kanssaan koko aamun Celine Dionia, Lara Fabiania, Haddawayta ja Bryan Adamsia, aivan mahtavia biisejä! Minun ehdoton suosikkini on Bryan Adamsin biisi nimeltä Heaven. Se tuo muistoja mieleen Miamista.
Median kiinnostus minua kohtaan ei näytä loppuvan. Olin juuri Big Brother Extra -ohjelman vieraana, jossa Janne Kataja yllättäen suuteli minua suulle suorassa lähetyksessä! City-lehti teki minusta henkilöhaastattelun ja Image-lehti haluaa myös tehdä jutun. Maanantai-iltana nähtävässä Voice-kanavan ohjelmassa on luvassa yllätyksiä. Kuten Hymy jo julkaisi viime perjantain uutisessaan, sovin asiat Rachel Kauppilan kanssa. Hän pyysi minulta anteeksi ja minulla on aina ollut periaatteena elämässä, että elämä on liian lyhyt turhaan vihanpitoon. Anteeksi pitää pystyä antamaan.
Iltalehti kirjoitti taannoin, etten muka olisi päässyt Flamingo Clubin avajaisiin sisään. Kaikki silminnäkijät voivat sen nyt kuitenkin todistaa, että juhlin siellä koko illan ja jatkoimme vielä LUXiin illan päätteksi. Kyseessä oli ainoastaan se, että yksi kavereistamme kysyi, pääsemmekö jonon ohi sisään, johon vastattiin, että kaikilla muillakin jonossa seisovilla ihmisillä on kutsukortit, joten meidän pitää myös mennä jonoon.
Jännä juttu, että ihmiset uskovat kaiken, mitä lehdet kirjoittelevat. Ehdottaisin kaikille herjaajilleni, että ihmiseen kannattaa ensin tutustua kunnolla, ennen kuin aletaan lokaa heittämään niskaan. Monet julkisuuden henkilöt ovat ihan erilaisia luonnossa kuin mitä heistä on annettu ymmärtää.
Lämmintä syksyn jatkoa kaikille.
Halauksin,
Johanna Tukiainen


Kommentit (228)
1.
EKA!
15.9.2008 klo 11.18, Vuokko (vierailija)
2.
eKA !! Helsingin-residenssissämme, Jollaksessa HAHAHAHAHAHAHAAA!!
15.9.2008 klo 11.22, PERA PERVO (vierailija)
3.
TOKA. NYYHH!!
15.9.2008 klo 11.23, PERA PERVO (vierailija)
4.
Onpas mielenkiintoista….Not!
15.9.2008 klo 11.27, Hohhoijjakkaaa-aa (vierailija)
5.
Johanna kirjoittaa Rachelista: Hän pyysi MINULTA anteeksi. Juupa juu, niinpä niin. No niinpä TIETYSTI!
15.9.2008 klo 11.29, minulta mmminä minä MINÄ (vierailija)
6.
Helsingin-residenssissämme
=normaali paritalonpuolikas (vai oliko se normaali rivitalo?)
normaalien ihmisten normaalilla asuinalueella.
Ei edes kovin luksus tuo Jollas ;) Alueen arvo voi tietenkin nousta, jos/kun Tukiaiset muuttavat takaisin Helsingin keskustan residenssiinsä.
MTV3:n Viihdeuutiset tekee juttua juhlistamme.
Rapuja oli riittävästi, samoin patonkeja, salaatteja ja erilaisia booleja.
= MTV3:n viihdeuutiset maksoi laskiun ;)
Dollsien uusin tanssija Emily esitti aivan mahtavat napatanssinumerot!
=AllRight jossu, jospa Emily myös tekisi koreografiat tästä eteenpäin niin Dollsit saattaisivat vaikka mennä takahikiällä läpi tanssiryhmänä.
15.9.2008 klo 11.35, Blogille suomennoksia (vierailija)
7.
Kiva että patongit eivät loppuneet kesken ja velvollisuudentuntoisena jaksat raportoida meille rapujuhlistasi. Muutama julkkis = Johanna Tukiainen, Julia Tukiainen ja Rachel Kauppila. Kansa rakastaa Johannaa, onhan hänestä tehty ihailijalaulukin, siis Varokaa pornoblondeja, http://www.myspace.com/karipeitsamo
15.9.2008 klo 11.38, Hyvä Johanna! (vierailija)
8.
ei tuksu rakas ihmiset sentään aivan kaikkea usko mitä lehdet kirjoittavat,
esim.kun lukee blogeistasi saamaasi palautetta niin eiväthän ne oikein usko
mitään mitä sinä olet lehteen raapustellut,heh.mutta kiitos kuitenkin tästä blogista,löin vaimon kanssa vetoa että takuulla siinäkin mainitaan miami,ja nyt olen vitosen rikkaampi.
15.9.2008 klo 11.41, hessu l (vierailija)
9.
Johanna, rakastan sinua!
15.9.2008 klo 11.43, Johanna (vierailija)
10.
Jos vaikka vähän tukiainen nöyrtyisit, et ole kummempi julkkis, etkä olisi mitään ilman näitä kuuluisia tekstiviestejä. Aina kehuskelemassa miten olet jossain juhlissa, miten monta julkkista olet tavannut (yli puolet varmasti valetta) yms. Mitä olet tehnyt ansaitaksesi paikkasi julkisuudessa..Hmm, aivan, et muuta kun näytellyt itseäsi lehdissä.
15.9.2008 klo 11.58, Taina (vierailija)
11.
mahtaa naapureilla olla naamat näkkärillä kun asunto onkin yhtäkkiä noussut ihan residenssiluokkaan :)
15.9.2008 klo 12.02, RESISTENSSI (vierailija)
12.
ja millasian ne muut residenssit sitten mahtaa ollakkaan, hehheh
15.9.2008 klo 12.04, tiplomaatti (vierailija)
13.
Voisitko jo lopetaa tun biisin osoitteen lähettämisen ei ole mikään ja joka foorumilla sun viestisi klinkeineen keikkuu täälläkin useampaan kertaan jo.
LOPETA.
7.
Kiva että patongit eivät loppuneet kesken ja velvollisuudentuntoisena jaksat raportoida meille rapujuhlistasi. Muutama julkkis = Johanna Tukiainen, Julia Tukiainen ja Rachel Kauppila. Kansa rakastaa Johannaa, onhan hänestä tehty ihailijalaulukin, siis Varokaa pornoblondeja, http://www.myspace.com/karipeitsamo
15.9.2008 klo 11.38, Hyvä Johanna! (vierailija)
15.9.2008 klo 12.06, Aikani kuluksi luen (vierailija)
14.
Jo tuo seiska viestijä on kait joku pahasti jälkeenjäännyt.
Varmaaan kaksikymmentä kertaa eripuolilla nettiä tuo ei todella kiinosta. Oletko olevasi joku monistekone HÄ?
15.9.2008 klo 12.08, sama täällä… (vierailija)
15.
Onnea opintoihin!
15.9.2008 klo 12.26, jaybaby (vierailija)
16.
Aaah,
Töiden lomassa on aina niin ihanaa laittaa Juicen - Klovni heittää veivin soimaan, avata Johannan blogi, perehtyä sen sisimpään tarkoitukseen…….. Ja nauraa.
En pidä itseäni älykkäänä, en nokkelana, jotkut voisivat väittää että olen tyhmä. Mutta luoja paratkoon, Johannan tekstiä lukiessani tunnen itseni viisaaksi. Blogin lukeminen muistuttaa usein siitä, kuinka huonosti asiani voisivat todellisuudessa olla. Noh, ainakin maailmassa on yksi minua tyhmempi ihminen. Kiitos Johanna.
15.9.2008 klo 12.41, Nautiskelija (vierailija)
17.
Hei tunteeko kukaan Johannaa? Voiskos sille laittaa sellassia terkkuja, että mä ja mun kaveri, Sardiini, ollaan eniten faneja! ps. photo ois kiva.
15.9.2008 klo 12.42, jii__ (vierailija)
18.
Minun ehdoton suosikkini on Bryan Adamsin biisi nimeltä Heaven. Se tuo muistoja mieleen Miamista.
VOI JUMALAUTA HERÄTYYYYYS.
15.9.2008 klo 12.44, sztn (vierailija)
19.
”Tämä oli ensimmäinen vuosi, kun organisoimme todella suuret rapujuhlat.”
Ettekös alun perin organisoineet juhlat 15 hengelle? Itse en kyllä kutsuisi 15 hlön rapujuhlia todella suuriksi.
15.9.2008 klo 12.50, Haasteensa kullakin (vierailija)
20.
*reps*
http://viihde.mtv3.fi/uutiset/muut.shtml/712128?tukiainen_johanna
15.9.2008 klo 13.23, ninnununnu (vierailija)
21.
Vähänks fantsuu: lähi-Siwasta tarjousrapuja pakastealtaasta ja Tallinnasta ViruValgeta päälle. ”Julkkiksina” Rachel ”The Forgiven One” Kauppila ja Johanna Tukiaisen rakassiskojaparasystävä Julia Tukiainen, jokaonposeerannutPlayboyssävuonna2003.
Jaaaa siellä kaikilla oli niiiiin muuukaaavaaa, oi jospa oisin saanut ollla muuuukaaaanaaa.. :D
15.9.2008 klo 13.38, Kassu (vierailija)
22.
On se kiva, että Maikkari, Hymy ja Seiska tuottavat näitä juttuja Tukevaisesta. Riittää ihmisillä nauramista.
Hupaisia kuvia Maikkari ottanut noista juhlista;) Tuksu vain tyytyväisenä julkisuudenkiihkossaan antaa itseään käytettävän kansan huvittamiseen.
Ei kai kukaan täysipäinen ihminen antaisi vetää noin lipan alta itseään ja antautuisi yleiseksi naurunaiheeksi.
Onhan tämä terapeuttista kun saa katsoa noita ja nauraa sydämensä kyllyydestä, että mihin ääliömäisyyteen Tuksu milloinkin on suostunut; ”playboykuvat”, kotiesittelyt jne.
Ei se tosiaan taida raukka tajuta, että häntä pidetään julkisuudessa siksi, että ihmiset saavat nauraa hänen touhuilleen.
Mutta, mikäs siinä, hauskaahan tää on.
15.9.2008 klo 13.51, Hauskaa! (vierailija)
23.
”20.
*reps*
http://viihde.mtv3.fi/uutiset/muut.shtml/712128?tukiainen_johanna
15.9.2008 klo 13.23, ninnununnu (vierailija)”
Hyi helvetti! Miksi pitää linkittää tuollaista rottenin tasoista scheissea?
15.9.2008 klo 13.57, goodbye breakfast (vierailija)
24.
Mullaki tuli ekana mieleen että miten ne osaski varautua kaikella juomalla ja ruualla 40 hengen ympärivuorokautiseen syömiseen ja juomiseen jos sinne oli tarkotus tulla vaan 15 henkeä?? ja en minäkään 15 hengen bileitä kutsuis kovin suuriks…
Taitaa olla taas tällasia tahallisia heittoja että me jaksettais kirjotella ja päivitellä että mitä se nyt taas höpisee. Eihän kukaan oikeasti, OIKEASTI, voi olla tollanen.
Siis kaikista hauskintahan olis ku paljastuis että se oliski vaan joku rooli mitä se vetää, mutta tuskin vaan on.
Ps. Noi kuvat ois voitu ottaa missä vaan milloin vaan… Onkohan siellä edes ollu ketään?
15.9.2008 klo 14.09, taas tota samaa (vierailija)
25.
”Jännä juttu, että ihmiset uskovat kaikkea mitä lehdet kirjoittelevat.”
Hassu juttu on sekin, että ihmisten pitäsi uskoa, mitä toiset kirjoittavat blogissaan! Me taviksethan emme koskaan järjestä kekkereitä, joissa on noooinkin mahtava määrä kuin 40 ihmistä paikalla!
Jos alkaa retostelemaan bileissään olleilla ”muutamalla julkkiksella”, niin eikö niitä nimiä olisi voinut laittaa ihan muodon vuoksi blogiin? Heidänkin julkisuutensa olisi sitten saanut megalomaanisen hyppäyksen ylöspäin!!! Eli oliko paikalla Mika Häkkinen, Vesa Keskinen, Tanja Karpela, Jenni Dahlman-Räikkönen, Saimi Hoyer, Lauri Tähkä, Anu Saagim, Matti Nykänen…? Ei, veikkaan ma. Tuolla ylempänä jo uumoiltiinkin, ketä ne ”julkkikset” ovat: pikkusisko ja entinen uusi paras bestis. .Ja noloahan se olisi, jos vieraat hiippailisivat lähinakkarille, kun ehtoisat emännät olisivat mitoittaneet ruuat ja juomat alakanttiin.
”Kiinnostus persoonaani kohtaan vain jatkuu”. Vanhan tiedottajan vinkki: kun tarpeeksi monta kertaa tyrkyttää jutun juurta (tai itseään) tiedotusvälineisiin, joskus mato käy koukkuun. Oikean kiinnostuksen kanssa voi olla totuus toisenlainen. Mutta Johanna näkee peilissä vain kauniit kasvonsa (laulua mukaellen) eikä totisinta totuutta.
Mitenkäs on, dear Johanna, suunnitelmat vetäytyä julkisuudesta? Sanojensa takana seisova ihminen syö mieluummin varpaansa kuin sanansa.
15.9.2008 klo 14.12, Huvittunut skeptinen (vierailija)
26.
20.
*reps*
http://viihde.mtv3.fi/uutiset/muut.shtml/712128?tukiainen_johanna
15.9.2008 klo 13.23, ninnununnu (vierailija)
————————
Pitäisi edes suunsa kiinni noissa kuvissa, ettei näy ihan niin jälkeenjääneeltä mitä on.
15.9.2008 klo 14.23, Rapuja NAMM (vierailija)
27.
:'D XD :'DDD xDDD
Huh huh…. *ja reps uudestaan!* x'DDD
15.9.2008 klo 14.27, Nauraminen pidentää ikää! (vierailija)
28.
Mahtaa brunettia daamia hieman hävettää tänään ;D Jossu näyttää, ihme kyllä, ihan ookoolta maikkarin bilekuvissa.
15.9.2008 klo 14.34, heh (vierailija)
29.
Ei apua mitä kuvia maikkarin sivuilla! Noinko niitä rapuja syödään Jollaksen residenssissä? Kuka on se tumma todella humalainen nainen kuvissa? Eikö näitä ihmisiä mikään hävetä?
15.9.2008 klo 14.50, Tyylitöntä taas! (vierailija)
30.
Minä olen kieltämättä jäänyt jotenkin koukkuun tähän Johanna Tukiais-ilmiöön. Tuo ihminen kaikkine haaveineen, valheineen (sehän oikeasti valehtelee IHAN VALTAVASTI=mytomaani), suurine luuloineen itsestään jne. on kyllä niin omaa luokkaansa ettei Suomessa tietääkseni ole koskaan ollut vastaavaa ilmiötä. Kade en ole yhtään, jos Johanna niin luulet kun vaan ihan tyytyväinen taviksen elämääni. Ihan rehellisetsi sanottuna minusta olis kamalaa jos en saisi olla anonyymi joka paikassa. Tai vielä kamlampaa olis jos julkisuuskuvani olis niin negatiivinen (omasta ansioista) kuin Johannalla on, kärsisin niin kamalasti jos en itseni puolesta niin ainakin perheeni puolesta. Ajattettelen usein Johannan vanhempia, niiden täytyy olla ihan murtuneita. Jos mun tytöstä tulis tuommonen kuin Johanna tai Julia itkisin varmaan oäivät pitkät, häpeästä ja surusta. Onneksi poikani ovat myös ihastuneita aivan päinvastaiseen naistyyppiin kuin Johanna joten semmoista miniääkään ei ole tulossa taloon. Olis anopin kauhistus meinaa. Ironista on että nuorempi poikani on kihloissa balettianssijan kanssa joten ”tanssija” on taloon tulossa. Muuta ”yhteistä” Johannan kanssa ei olekaan, tuleva miniäni on siro, kaunis ja älykäs.
Ja olen myös tyytyväineni etten ole omaa ulkonäköäni päässyt tuhoamaan alkoholilla ja bilettömisellä niinkuin Johannalla on väistämättä käynyt. Kaikki muut sen huomaa paitsi Johanna itse. Olen lähelle 50 vuotias ja väitän näyttäväni paremmalta kuin Johanna. Mun mies ja vanhimmat pojat eivät oikein ymmärrä kun jaksan lukee näitä blogeja, pakotin ne (suurinoiirtein) nimittäin katsomaan sen seiskan kotivideon… Ne vain sanoi että ei tuo kyllä terve ole ja sisko vaikuttaa ihan vammaiselta, ainakin sillä on paha puhevika. Johanna itsekin lausuu englannin todella huonosti, tämän päivän nuoriso on siitä tosi kranttuja…poikani opiskelee lakia Lontoossa.
Minä olen TYÖNI kautta tutustunut joihinkin rikkaisiin ihmisiin jotka elävät ihan erilaista elämää kuin kukaan tuntemani ns. tavis. Heidän omakotitalonsa on noin 500-600 neliötä uima-altaineen ym. ja kun he järjestävät yksityisjuhlat kotiin sinne tulee noin 100 ihmistä, joko livebändi tai dj, catering tarjoilijoineen jne. Juhla saa maksaa oikeastaan mitä vain. Ja näistä juhlista ei lue pihahdustakaan lehdissä…
Minä en tiedä onko Johanna oikeesti ikinä tavannut näitä ihmisiä, koska sen jälkeen ei kyllä viitsis puhua mauttomasti sisustetusta, sotkuisesta, vanhempien omistamasta IHAN tavallisesta rivitalonpätkästä residenssinä eikä 15-40 hengen rapujuhlista Suurina juhlina. Kaikki on niin tavista kuin olla voi (meilläkin taviksilla on suurempie juhlia kodissamme) paitsi Johannan persoona. Se on nimittäin erittäin outo, ellei sairaalloinen.
15.9.2008 klo 14.54, Erika (vierailija)
31.
Olinko eka?
muovirapu kuvassa!
15.9.2008 klo 15.14, valkoinen soturi (vierailija)
32.
Olen myös koukussa tukiasen tempauksiin. johanna on rahvauden ruumiillistuma.
15.9.2008 klo 15.15, valkoinen soturi (vierailija)
33.
Erika (32.)
Olihan meillä aikoinaan Tabe Slioor. Tosielämän saippuaa.
15.9.2008 klo 15.21, Kiiltokuvia (vierailija)
34.
oikeastaan ehdotan että kumirapu saisi oman blogin tänne, se vois kertoa sit oman versionsa aina tapahtumista. Kun olen näitä blogeja johannalta lukenut niin yksi asia ylitse muiden ihmetyttää minua suuresti. MIKSI , OI MIKSI sinä johanna kerrot hienostellen että kenen biisejä olet siellä marttakerhon bileissä kuunnellut? Sinun on ilmeisesti aina pakko saada se MIAMI sekä parit kolmet tunnetut nimet mainittua kirjoituksissasi että vaikuttais että olipa mahtavat bileet. Eräässäkin kirjoituksessa mainittiin hienosti että olit ollut jossain klubilla ja siellä viikkoa ennen sinua biletti se ja se ja se. HÄH???? eikö kukaan huomaa tätä yksityiskohtaa. Emmää kerro kavereille että kuuntelin sitä ja sitä ja sit meinasin vielä kuunnella sitä mut en sit kuunnellukkaa…huoh…( anteeksi vielä , ilmoitan kuun lopussa tunnin vähemmän vaik.)
15.9.2008 klo 15.39, Tipi (vierailija)
35.
Olipas lyhyt ja mitäänsanomaton bloggaus tällä kertaa. Harmi =) Ei tuottanut minkään laista tunnetta suuntaan tai toiseen. BOOOORING…..
15.9.2008 klo 15.39, Harmistunut (vierailija)
36.
Voi tsissös noita rapujuhlakuvia! Huvittaviahan nuo ovat mutta ns. glamour on kaukana. Johanna, puhut joskus luonnon tärkeydestä sinulle, joten luulisi sinun välttävän rapujen syömistä niiden valmistustavan vuoksi. Vaikka tuo iso näyttikin melkoisen muoviselta.
15.9.2008 klo 15.43, dancer (vierailija)
37.
Nymmääsenhokasin! Kitsch! Nimittäin Johannan lempisarjan ja ehkä hänen hjuumorintajunsakin, joka on ehkä sittenkin itseironinen, meiltä taviksilta huomaamatta jäänyt. Johanna varmaan kiekaisee puhelimeen residenssissään (suomeksi: vanhempien omistama rivarinpätkä): – The Tukiainen residence. Lady of the house speaking.
Ai, mut eihän noin glamöörillä ihmisellä mitään lankapuhelinta ole. No, onnistuu kännykkäänkin.
Muistammehan, että Pokka pitää -sarjassa Hyacinth Bucket (ämpäri) halusi nimensä kirjoitettavan ja lausuttavankin muodossa bouquet (kukkakimppu). Hän huudahti tuolla tavalla kun joku soitti hänen sulavalinjaiseen puhelimeensa, jossa on viimeisen soitetun numeron valinta.
Räps ja reps. Taas.
15.9.2008 klo 15.43, Skeptinen (pötkönauraa) (vierailija)
38.
Tuolle kumiravulle vielä kumistissit , vähän palanutta valkoista muovitukkaa ja monivammainen asenne niin johanna voi jäädä kotiin kun kumirapu hoitaa sen puolesta esiintymiset…toisaalta se saattais mennä vikaan siinä vaiheessa kun huomattais että se kumirapu on älykkäämpi…(pyydän anteeksi tässä vaiheessa työnantajaltani että käytän aikaani tuohon tukiaisen nautaan)
Ai saatana kun repesin LOL
15.9.2008 klo 15.45, Olli isä (vierailija)
39.
”että elämä on liian lyhyt turhaan vihanpitoon. Anteeksi pitää pystyä antamaan.”
Sovitaan mekin riitamme annatko anteeksi?
T:Ike
15.9.2008 klo 15.59, Ilkka (vierailija)
40.
Hyvä Johanna olet paras
15.9.2008 klo 16.13, JOHANNA ON PARAS (vierailija)
41.
Johanna, olet diivaprinsessa! Etkö jo voisi fiksuuntua ja vaihtaa vaatteesi ja meikkisi tyylikkäämpään?
Ja eikö vanhemmat ole opettanut ettei ruoalla saa leikkiä? :)
15.9.2008 klo 16.14, ihmettelijä? (vierailija)
42.
HOhhoijjaa, tämän blogin kommenttiosio on naurettavampi, kuin itse blogi on koskaan ollut. Haaskalinnut heti kärppänä kommentoimassa ivallisesti jokaista sanaa ja asiaa tässä blogissa. En ole Johannan fani, mutta jotain rajaa ihmiset! On helppo hyökätä ryhmänä yhtä vastaan, varsinkin anonymiteetin suojissa, mutta tällainen toiminta on mielestäni melkoisen lapsellista. Eiköhän tässä ole jo rutattu yhtä ihmistä maan rakoon ihan tarpeeksi jo.
15.9.2008 klo 16.57, Maria82 (vierailija)
43.
Rapujuhliin kuuluu ylensä paahtoleipä - ei patonki ja juomiksi vichy, olut, valkoviini ja snapsit - ei booli.
15.9.2008 klo 16.59, Perinteiset rapujuhlat (vierailija)
44.
Nää Jossun jutut on niin provoja.
Herätkää nyt, ei kukaan kirjoita tosissaan tuommoista.
Saati sitten roikota suussa pakasterapua, tuhannen känässä stripparikaverin kanssa ja kutsu niitä julkkisbileiksi.
Provo mikä provo ja hyvin uppoaa.
15.9.2008 klo 16.59, Fanny (vierailija)
45.
”Kiinnostus persoonaani kohtaan vain jatkuu!”
Kyllä, olet paljon esillä eri medioissa, ja tällä blogillasikin on valtavasti lukijoita, mutta voi Johanna-parka kun ymmärtäisit mitä se kiinnostus on…
Se on sitä samaa kiinnostusta, mikä menneinä aikoina sai ihmiset valtavin joukoin tungeksimaan sirkusten freak show -esityksiin pällistelemään ties mitä parrakkaita naisia, eri tavoilla epämuodostuneita ihmisiä, kaksipäisiä vasikoita, jne. jne.
Ei se kiinnostus ollut mitään ihastelua (saati kateutta), vaan kauhistelua, naurua, sääliä ja sitä, että niiden friikkien rinnalla saattoi tuntea itsensä jotakuinkin normaaliksi.
Etkö tosiaan tajua, että sinua kohtaan tunnetussa kiinnostuksessa on kyse juuri tästä samasta asiasta?
15.9.2008 klo 17.08, Maariankukka (vierailija)
46.
Hihihihii..
Tulipa mieleeni erään viisaan ihmisen motto:
”Parempi näyttää köyhältä ja olla rikas, kun näyttää rikkaalta ja olla köyhä”
Minusta on paljon jännempää ja paaaaljon helpompaa elää noin päin. :D
15.9.2008 klo 17.14, PirkkoLiisa (vierailija)
47.
Onkohan Tuksu kännipäissää unohtanut, että rapuja pitäisi vähän edes kuoria ennen syömistä? Kuvista päätellen emäntä vetäsee ne kokonaisina alas ja huuhtoo ne alas boolilla…Puhumattakaan tästä tummahiuksisesta pubi-Ritvasta, joka luultavasti kuuluu niinikään Glamour Dollseihin, ainakin ulkonäöstä päätellen…on kyllä Glamourisuus kaukana. Sivusta seuranneena Tuksu oli tarjonnut juttua ensin hänestä runsaasti kirjoittavalle viikkolehdelle, mutta jostain syystä kuviot kyseisen viikkolehden kanssa eivät menneetkään putkeen ja lehti vetäytyi hankkeesta ja tilalle näyttää tulleen viihdeuutiset…
15.9.2008 klo 17.50, Glamourinen (vierailija)
48.
Korjataas hiukan, ei viikkolehti, vaan viihdepainotteinen aikakauslehti…
15.9.2008 klo 17.51, Glamourinen (vierailija)
49.
Vanha paritalonpätkä, jossa on pieni piha, residenssi? Kattoppa johanna sieltä parvekkeeltanne oikealle, siinä on valkoinen iso residenssi. Teillä pieni pätkylä.
Mutta sä olet silti ihana, olen totaalisen koukussa blogiisi, vaikka en sitä kenellekään myönnä, olen myös ehdottoman totaalisesti sitä mieltä, että sun kanssa olisi ehkä maailman kivointa bailata, vaikka noin niin kuin persoonallisuuksiltamme ei ehkä ihan yksiin mennäkään. Mutta sä olet ainakin elämäniloinen ja -janoinen, ou jee!
Terveisin kyttis, toivottavasti törmätään joskus Valintatalossa!
15.9.2008 klo 18.36, Kyttis (vierailija)
50.
gg Johanna. gr8 camp-blog :> reps, keep up the work
sincerely,
your fans in miami.
ps. see u @hugh's
15.9.2008 klo 18.44, personlefttoyou (vierailija)
51.
Vai esitti Emily napatanssia… Esittikös Tuksu piiskaa pyllylle -performanssin ja Kannunkulman showtanssinsa?
15.9.2008 klo 18.54, Napatanssit (vierailija)
52.
Eka, taas kerran !!!!!!!!!
15.9.2008 klo 19.15, Hui (vierailija)
53.
http://www.julkkikset.fi/forum/index.php/topic,2999.375.html
Ja vielä tännekin, Johanna työn tohinassa ;)
15.9.2008 klo 19.20, fifi (vierailija)
54.
Voisiko Johanna Tukiaisen hahmon takana sittenkin olla joku nerokas viihderyhmä, tyyliin Markku from Finland? Tää haluan julkisuuteen - vetäydyn julkisuudesta - kuvia rapujuhlistani jatkumo alkaa olla vähän turhan far out ollakseen todellisen ihmisen tekemisiä.
15.9.2008 klo 20.37, conspiracy, anyone? (vierailija)
55.
hyvä johanna! kiitos taas mahtavasta blogimerkinnästä, fanitan sua ihan kybäll ku oot nii ihku. herää jo todellisuuteen! kuka näitä sun juttujas tosissaan ottaa? sä oot aika iso vitsi :)
15.9.2008 klo 21.10, lolox (vierailija)
56.
Hyvä blogi, sopii hyvin tähän syksyn ilmapiiriin.
15.9.2008 klo 21.18, Birre (vierailija)
57.
Siis hienoo että bloggasit taas ja viihdytät meitä.
Aika vaisu meininki kuitenkin mutta etköhän sä taas kohta repäise.Mukavaa syksyä Jossulle!
15.9.2008 klo 21.38, Sä haluut viihdyttää… (vierailija)
58.
Etkö tyttörukka ymmärrä, että siksi sinua haastatellaan, että ihmiset saisivat nauraa. Olet tehnyt itsestäsi täyden pellen. EI kukaan enää ota sinua vakavasti. Toivottavasti älyät luopua ainakin niistä politiikka haihatteluistasi.
Voi kun kasvaisit isoksi vihdoinkin.
15.9.2008 klo 22.01, Naapurin täti (vierailija)
59.
Aika rankkaa kommenttia. Must tos blogis ei ollu mitää morkattavaa (ekaa kertaa eksyin muuten tänne nettisivulle) morkkaamiseen on pätevä syy = suomalaiset. Kateelliset suomalaiset. Oon kyseisen gimman nähny pari kertaa vuosia sitten jollaksen dösässä ja ai niitä kanssamatkustaja *hihi* niiden dösäs olleiden naisten ilmeitä :)) että voi olla kateellinen, jonkun ulkonäöstä ja pukeutumisesta (lue urpojuntti: tyylistä, kun et muuten edes tiedä mitä tyyli on joo en mäkään). Mut mulla on sentään makua. Jossu ei oikeesti enään kiinnosta ketään ei suomessa eikä suomen ulkopuolella joten eiköhän osteta niitä ip-lehtiä ihan jossun tukemiseksi ja muut lehdet myös :) mtähän se jossu vielä keksii???
15.9.2008 klo 22.35, kliffa (vierailija)
60.
Miami mainittu, mutta missä paras ystäväni, kaunis siskoni Julia, joka pääsi 2003-vuonna Pleipoi-lehteen?.
15.9.2008 klo 23.02, Julle puuttuu (vierailija)
61.
Eikös se residenssi ole vähän niin kuin virka-asunto suomeksi ?Eipähän enää ole kommentteja kuin ennen - tais tulla se Big Brother tähän väliin mielenkiinnon aiheeksi. Taitaa jäädä Johannalle aikaa opiskeluunkin. Vai ryhtyykö Johanna suureen taistoon median mielenkiinnosta ? Se näkee , joka kokee. Mielenkiintoista.
15.9.2008 klo 23.36, huips (vierailija)
62.
http://84.20.138.5/index.php?option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cid=135&cat=5
16.9.2008 klo 00.10, ihii (vierailija)
63.
Joo no käyn täällä nauramassa välillä, mutta siis terve!! Residenssi sanaa saa käyttää ihan silleen huumoristisena lisänä siellä lauseessa..ja voisin ehkä kuvitella että niin oli tässäkin tehty..Ja jos sä järjestät rapujuhlat niin 15 henkee on ihan kohtuu paljon jos teet kaiken itse..sitä en tiedä että onko tässä tapauksessa näin, mutta who cares..Mä en kestä että kirjoitin tänne saatika sitten sitä, että puolustan ketään, mutta mua alko vituttaa tää pilkun nussinta!!! :D
ps.ja voi vittu jos joku tosikko alkaa tätä tekstiä viilaamaan ni aivan rauhassa..naapurin koirakin nauraa sulle..ja hanki elämä ja osta mulle samalla..mitä sä täällä pyörit :D
16.9.2008 klo 00.18, viva la betsy jonsson ja hello kitty! (vierailija)
64.
Monasti olen miettinyt miksei kukaan ”luottotoimittaja” kaiva esiin näitä ”ekonomivanhempia” sieltä ruåtsinmaalta. Jos oikeasti olisi jotain kysyttävää/sanottavaa varmasti löytyisivät. Vai olisiko kuitenkin niin etteivät halua olla missään tekemisissä tuksun ja siskonsa julian kanssa, sen enempää kuin ihanan glamoröösin julkisuudenkaan?
16.9.2008 klo 00.28, Hikkapuu (vierailija)
65.
en tajua, miksei se julkisuudesta vetäytyminen tapahtunutkaan.
Sen tilalla uutisoidaankin Tukiaisen rapujuhlista, päk tu ”julkkisten” pariin siis selvästi. Onhan ne juhlat tärkeä asia:o
16.9.2008 klo 02.05, tsöpö (vierailija)
66.
61. Einari, viestisi kertoo sinusta, ei Tukiaisesta. Joku saattaa tehdä rikosilmoituksen mielipiteestäsi, sillä kyseessä on kunnianloukkaus.
Ja te kaikki muutkin, ei kannata olla kateellinen, kateus kun ei vaikuta muihin kuin itseenne negatiivisesti. Eli tehkää perässä, niin ei tarvitse kadehtia.
Ja te, jotka vaaditte J T :ta milloin kirjoittamaan, puhumaan tai pukeutumaan teidän makunne mukaisesti, miksi hänen niin pitäisi tehdä ? Kukin saa elää tyylillään, ei se ole teiltä pois.
Te, jotka luette J T:n blogeja, lopettakaa, jos lukeminen käy niin ylivoimaiseksi, että mieltään pitää purkaa muihin ihmisiin kaunaisin kommentein. Ilmeisesti J T kirjoittaa juuri niin kuin kirjoittaa vain teitä ärsyttääkseen. Ja näköjään onnistuu provosoimaan, eli olette ”heikompia” kuin hän.
Kaikki muutkin : J T kirjoittaa sillä tyylillä (siis tarpeeksi yksinkertaisesti), että tekin ymmärtäisitte.
Ja voi pyhä yksinkertaisuus, kyllä J T varmaan tietää, miten ravut syödään, siitäkään ei kannata hermostua sellaisen, joka ei ole koskaan syönyt rapuja, ainkaan ravintolassa.
Ja te, jotka luulette, että olen JT:n sukulainen, ystävä tai joku muu lähipiiristä : en tunne häntä. Puolustan jokaisen ihmisen oikeutta elää niin kuin haluaa, vaikka se ei kaikille sopisikaan. Vain vahvat pystyvät elämään omanlaistaan elämää kateellisista välittämättä ja vielä NAUTTIMAAN siitä. Niin minäkin teen.
16.9.2008 klo 09.43, Cecilia (vierailija)
67.
Missä on bileiden 4 julkkista????? Laita Jossu lisää kuvia Dollsien sivuille. Tahtoo nähdä glämyyriä menoa näin oman harmaan arjen keskellä. Onneksi ei sentään sada vettä…
16.9.2008 klo 09.47, Tuksu the Puksu (vierailija)
68.
:D
Ei kyllä kamalasti jutulta tuo Maikkarin viihdeuutisten viritys.
Pari hassua riviä tekstiä ja muutama hekoheko-eheh naamanvääntely rapujen kanssa leikkimiskuva…
Maikkari sai varmasti paljon kävijöitä ja sika pienellä vaivalla. :D
16.9.2008 klo 10.29, Hirnuheppu (vierailija)
69.
”50.
Vanha paritalonpätkä, jossa on pieni piha, residenssi? Kattoppa johanna sieltä parvekkeeltanne oikealle, siinä on valkoinen iso residenssi. Teillä pieni pätkylä.
Mutta sä olet silti ihana, olen totaalisen koukussa blogiisi, vaikka en sitä kenellekään myönnä, olen myös ehdottoman totaalisesti sitä mieltä, että sun kanssa olisi ehkä maailman kivointa bailata, vaikka noin niin kuin persoonallisuuksiltamme ei ehkä ihan yksiin mennäkään. Mutta sä olet ainakin elämäniloinen ja -janoinen, ou jee!
Terveisin kyttis, toivottavasti törmätään joskus Valintatalossa!
15.9.2008 klo 18.36, Kyttis (vierailija)”
EI TEE SUSTA RIKASTA ETTÄ SAIT RAKENNUSOIKEUDEN EDELLISEN JO VALMIIN RAKENNUKSEN IKKUNAN ETEEN.
RAKENNUS KAAVOITUS EI HUOMIOI MUIDEN RAKENUKSIEN MAISEMIA.
16.9.2008 klo 11.16, EN KYL' LEUHKIS (vierailija)
70.
62.
Miami mainittu, mutta missä paras ystäväni, kaunis siskoni Julia, joka pääsi 2003-vuonna Pleipoi-lehteen?.
15.9.2008 klo 23.01, Julle puuttuu (vierailija)
63.
Miami mainittu, mutta missä paras ystäväni, kaunis siskoni Julia, joka pääsi 2003-vuonna Pleipoi-lehteen?.
15.9.2008 klo 23.02, Julle puuttuu (vierailija)
64.
Miami mainittu, mutta missä paras ystäväni, kaunis siskoni Julia, joka pääsi 2003-vuonna Pleipoi-lehteen?.
15.9.2008 klo 23.02, Julle puuttuu (vierailija)
62.
Miami mainittu, mutta missä paras ystäväni, kaunis siskoni Julia, joka pääsi 2003-vuonna Pleipoi-lehteen?.
15.9.2008 klo 23.01, Julle puuttuu (vierailija)
63.
Miami mainittu, mutta missä paras ystäväni, kaunis siskoni Julia, joka pääsi 2003-vuonna Pleipoi-lehteen?.
15.9.2008 klo 23.02, Julle puuttuu (vierailija)
64.
Miami mainittu, mutta missä paras ystäväni, kaunis siskoni Julia, joka pääsi 2003-vuonna Pleipoi-lehteen?.
15.9.2008 klo 23.02, Julle puuttuu (vierailija)
62.
Miami mainittu, mutta missä paras ystäväni, kaunis siskoni Julia, joka pääsi 2003-vuonna Pleipoi-lehteen?.
15.9.2008 klo 23.01, Julle puuttuu (vierailija)
63.
Miami mainittu, mutta missä paras ystäväni, kaunis siskoni Julia, joka pääsi 2003-vuonna Pleipoi-lehteen?.
15.9.2008 klo 23.02, Julle puuttuu (vierailija)
64.
Miami mainittu, mutta missä paras ystäväni, kaunis siskoni Julia, joka pääsi 2003-vuonna Pleipoi-lehteen?.
15.9.2008 klo 23.02, Julle puuttuu (vierailija)
16.9.2008 klo 11.22, JOO NIIN JA TOISTOJA (vierailija)
71.
Jos joku pitää tätä naista kauniina niin tarvii varmaan hankkia ne uudet lasit. Ja mitä tämä nainen on saanut aikaan että voi paistatella lehtien palstoilla???????? En muista muuta kuin että kehtasi puhua paskaa hyvästä poliitikosta joka joutui jättämän leikin kesken. HYI. Jos et pysty ottamaan vastaan vanhempien miesten ihailua niin häviä julkisuudesta. Olet päässyt Ilen siivellä lehtien palstoille, mutta kuka me löydettäisiin viemään sinut sieltä pois. Jossu pois ja Ile takaisin.
16.9.2008 klo 11.41, Ippaliina (vierailija)
72.
67.
http://84.20.138.5/index.php?option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cid=135&cat=5
16.9.2008 klo 00.10, ihii (vierailija)
olipa HYVÄ HAASTATELU.
Seiskan kuvaaja olisi suumannut kameraa Johannan rintojen välissä useampaan otteeseen. Hymy olisi suumannut kuvan Johannan reisien välistä aivan varmasti :D
Tämä oli todella hyvä ja asiallinen haastattelu.
KIITOS linkin antajalle.
16.9.2008 klo 11.44, asiallinen juttu (vierailija)
73.
73 ”Ja te, jotka vaaditte J T :ta milloin kirjoittamaan, puhumaan tai pukeutumaan teidän makunne mukaisesti, miksi hänen niin pitäisi tehdä ? Kukin saa elää tyylillään, ei se ole teiltä pois.
Te, jotka luette J T:n blogeja, lopettakaa, jos lukeminen käy niin ylivoimaiseksi, että mieltään pitää purkaa muihin ihmisiin kaunaisin kommentein. Ilmeisesti J T kirjoittaa juuri niin kuin kirjoittaa vain teitä ärsyttääkseen. Ja näköjään onnistuu provosoimaan, eli olette ”heikompia” kuin hän.
Kaikki muutkin : J T kirjoittaa sillä tyylillä (siis tarpeeksi yksinkertaisesti), että tekin ymmärtäisitte.
Puolustan jokaisen ihmisen oikeutta elää niin kuin haluaa, vaikka se ei kaikille sopisikaan.
16.9.2008 klo 09.43, Cecilia (vierailija)”
ALLEKIRJOITAN tuon Kiitos Cecilia
16.9.2008 klo 11.55, Ihanaa kun löytää aatesiskon (vierailija)
74.
Olen nähnyt kuvat kannunkulmasta ja ruoskakuvan j.n.e.
Silti tämä tuntuu ihan totuuden mukaiselta.
http://84.20.138.5/index.php?option=com_sbsarticle&tmpl=article&cid=137
”Johanna Tukiainen kertoi escort-ilmoituksestaan
Viihdeuutiset | 2008-09-16 09:34:56 | Sarianne Seppänen
Johanna Tukiainen kertoi Voicelan haastattelussa totuuden netissä julkaistusta escort-ilmoituksestaan.
- Escort-työ on ihan tavallista ulkomailla, kuten esimerkiksi Jenkeissä. Siellä on vaikka kuinka paljon erilaisia escort-firmoja. Voi vuokrata esimerkiksi limusiinin tai lentokoneen ja sinne hyvännäköisiä nuoria naisia sinne pitämään seuraa, Tukiainen selostaa.
Tukiaisen mukaan escort-työ leimataan Suomessa heti kättelyssä. Hänen mukaansa kyseessä on kuitenkin ainoastaan seuralaispalvelu, johon ei välttämättä liity seksi.
Ilkka Kanervan tekstiviestikumppanina julkisuuteen ponnahtanut Tukiainen vähätteli Voicelan haastattelussa omaa escort-ilmoitustaan.
- Ilmoitus oli tanssisivustolla, ja hain ensisijaisesti tanssijan hommia. Kiinnostuksen kohteita kysyttäessä laitoin ruksin myös escort-ruutuun, mutta se tarkoitti nimenomaan tyylikästä escort-palvelua eli varakkaille herrasmiehille annettavaa seuraa esimerkiksi elokuviin tai illalliselle, Johanna kertoo.”
16.9.2008 klo 12.01, kulee ja näkee täysin ymmärränkin näkemäni ja kuulemani (vierailija)
75.
http://84.20.138.5/index.php?option=com_sbsarticle&tmpl=article&cid=28
Siis kyllä Suomessa levitetään jopa värää rahaa, hitto kun on hauska…
Olisi meinaa jäpä ihan p*****stä jos ei uhri tarttuisi syöttiin.
16.9.2008 klo 12.05, nauraa vedet silmissä (vierailija)
76.
- Escort-työ on ihan tavallista ulkomailla, kuten esimerkiksi Jenkeissä. Siellä on vaikka kuinka paljon erilaisia escort-firmoja. Voi vuokrata esimerkiksi limusiinin tai lentokoneen ja sinne hyvännäköisiä nuoria naisia sinne pitämään seuraa, Tukiainen selostaa.
Tukiaisen mukaan escort-työ leimataan Suomessa heti kättelyssä. Hänen mukaansa kyseessä on kuitenkin ainoastaan seuralaispalvelu, johon ei välttämättä liity seksi.
siis ei niin liity välttämättä! mutta usein kuitenkin.
Ja siis sehän ei ollut showtanssisivusto, nimikin sen jo kertoo STRIPCLUBJOBS;) se oli striptease-tanssityösivusto.
Josta tämä meidän kaikkien tuntema ”julkkis” haki siis nyt omien sanojensa mukaan töitä, vaikka ei ole strippari ;)
16.9.2008 klo 12.13, ei välttämättä (vierailija)
77.
Eikös Tuksu juuri uutisoinut jättävänsä julkisuuden?! Nyt on sit Cityt, Imaget ja BB:t ym täysillä menossa… Huhhuh
16.9.2008 klo 12.35, Tehoblondi (vierailija)
78.
Tuksuhan sanoi harkitsevansa julkisuuden jättämisen.
Eri asia sanoa harkitsevansa jättää julkisuus kuin sanoa jättävänsä julkisuus.
Mäkin voin harkita vaikkas kuulentoa. Eihän se harkitseminen mitään maksa tai velviota… :D
Kun on julkisuuteen koukussa on julkisuuteen koukussa. Adiktio mikä adiktio.
16.9.2008 klo 13.29, Harkitsija (vierailija)
79.
En edelleenkään ymmärrä mistä minun pitäisi olla kateellinen Johannalle.
16.9.2008 klo 13.47, Tyytyväinen elämäänsä (vierailija)
80.
Hei,
Kertokaapa viisaat, kuka kaunis ruskeaverikkö on Johannan kanssa samassa kuvassa rapubileissä ?
Brunette on niin kaunis, että haluaisin viedä hänet illalliselle. Joten nimiä kehiin kiitos….
16.9.2008 klo 14.00, Hupsista (vierailija)
81.
Kuka jaksais kerätä johannan blogeista, päiväkirjoista ja haastatteluista KAIKKI;
* Valheet
* Päällekkäisyydet noiden miamin ja tukholaman yms muiden asioiden kanssa(eli vuosiluvut)
* Kuinka monta kertaa mainittu tietyt asiat, rakassiskojaparasyst'ävä-julia tukiainen, betsi jonsson, hello kitty, Miami, etc.
Ite en jaksas ku kone on niin jumittava tapaus. Sen jälkeen sen vois lähettää itse Tuksulle sen lisäks et se julkastas netissä.SIihen vois tietenkin lisätä järkky-kuvia siskoksista ja videopätkää….
16.9.2008 klo 15.56, Joku pliis? (vierailija)
82.
Johanna on nyt viime aikoina nostanut itse itseään ”olen rikas ja kuuluisa” -jalustalle. Kommentit muunmuassa rahvaanomaisista(?) bb-kilpailijoista, hieman paremmasta asuinalueesta ja julkkisBBstä ym kyllä särähtävät korvaan. Suuria juhlia organisoidaan meilläkin, ihan jo lasten synttäreiden muodossa, äkkiä kasassa 20-30hlö..
Itse en pidä sinua julkkiksena, lähinnä wannabeenä. En usko kaikkiin lehtien kirjoituksiin, mutta omat blogisi ja televisiohaastattelusi eivät silti mielikuvaa sinusta paranna. Tyyli oli taas sinusta kaukana voicen haastattelussa. Vaatteesi kyllä ihan kivat, meikki normaalia sinua, mutta ryhti, tapasi istua ja esiintyminen kyllä mättivät. Katsekontaktia tuskin kehenkään ja puhuit lähinnä polvillesi. Sanot kuitenkin olevasi kokenut esiintyjä, et taida oikein olla sinut nyt olemuksesi kanssa.
16.9.2008 klo 17.04, Snipper (vierailija)
83.
JT:n seuraaminen on lähes yhtä hyvää viihdettä kuin Keeping up appearances -sarjan katsominen - ja yhtäläisyyksiähän löytyy. Johannasta tulee niin mieleen ystävämme Hyacinth Bucket [bu'kee], jonka elämäntehtävä on hienostella ja tärkeillä. Hyacinthia ei tosin tarvitse sääliä.
”The Tukiainen residence, lady/princess of the house speaking”
16.9.2008 klo 17.05, Kaija (vierailija)
84.
Johanna Tukiainen on D-luokan julkkis.
16.9.2008 klo 17.28, KATJA (vierailija)
85.
Ei voi muuta sanoa kuin että kyllä te ihmiset olette ilkeitä ja pahansuopia. Mitä kertookaan teistä se, että mollaatte ja naureskelette täällä anonyymeinä teille täysin tuntemattomalle ihmiselle, joka selvästi on sekaisin ja onneton elämänsä kanssa, helppo kohde kaikelle loalle, jonka hänen niskaansa keksitte kaataa. Tuli todella paha olo näitä viestejänne lukiessa, eikä välttämättä edes Johanna Tukiaisen puolesta, joka on minulle täysin merkityksetön ihminen - vaan ihan sen takia, kuinka ihmisillä täytyy olla paha olo, kun täällä pitää purkaa omia angstejaan ja käyttää julkisuuden henkilöä lavuaarina. Eikö parempi purkautumiskeino olisi puhua jonkun läheisen kanssa omasta pahasta olosta. En usko, että yksittäisen ihmisen haukkuminen täällä netissä kamalasti tuo parempaa mieltä teille itsellennekään pitkässä juoksussa..
16.9.2008 klo 18.03, pauliinatar1985 (vierailija)
86.
Voi Johanna!
Residenssi: melamiiniset huonekalut ja kaapistot, ”pyökki”reunainen jo-pois-muodista oleva muovinen keittiötaso, sotka/ikea-sohvat.
Tyylikkyys: onko sinusta oikeasti barbielook tyylikäs?
Kuvagalleriasi ja youtube videoleikkeet: sinä ja kaverisi kännäämässä. Samanlaisia ryyppyjuhlakuvia itse otin alle parikymppisinä. haloo, te olette jo kolmekymppisiä! Ja siskollasi on ilmiselvä alkoholiongelma (laivan käytävillä konttailu ja sössötykset milloin missäkin). Siksikö ei ole enempää julkisuudessa?
Juonteet suupielissäsi ja pöhöttyneet kasvosi kielivät rankasta juhlimisesta. Meillä on jo yksi julkkispariskunta, joka kännisistä törttöilyistä ollaan luettu vuosikaudet. ei lisää kiitos!
Olet julkisestikin myöntänyt escorteeraavasi (tai ainakin yrität). Myös kuvasi pornahtavilla nettisivuilla ja lehdistössä luovat sinusta kuvaa, jota et ehkä halua tai et ymmärrä luovasi (selittelyt ei-seksipalveluista ym. kuviesi väärinymmärryksistä). Miksi yrität olla niin ”viaton”? Olet jo niin lähellä, että ihmettelen, miksi et ala pornobisnekseen. Rahaa tulee ja osa (tyylikkäistä?) pornotähdistäkin on ”julkkiksia”. Ei suomen kansa tyhmää ole: on täällä ennenkin seksibisneksellä eletty. Muista kuitenkin, että Katan ja Lindan kuvat ovat aivan eri tasoa, kuin mitä olet jo tähän mennessä esitellyt itsestäsi. He eivät olleet tyrkkyjä.
16.9.2008 klo 18.09, Aikuinen (vierailija)
87.
Jos kuskaan vanhalla välikoppafoordilla pirkkoa torin ympäri, nii onko se sit escort tyttö? Tä? Hä?
16.9.2008 klo 18.26, dohc (vierailija)
88.
jos välikoppafoordissa on viel karvanopat, ni sillo se on luxus escort-tyttö
16.9.2008 klo 18.43, hähää (vierailija)
89.
ei, millään pahalla,mutta missä julia?
16.9.2008 klo 20.37, m-jessy (vierailija)
90.
Tsekatkaahan aiheeseen liittyvä loistokas biisi tällä hetkellä NRJ:n top10:ssä :D http://www.nrj.fi/top10 (Aino Roolimalli).
16.9.2008 klo 20.40, Heini (vierailija)
91.
Thoh, rapukekkerit! http://viihde.mtv3.fi/uutiset/muut.shtml/712128?tukiainen_johanna
Toivottavasti kukaan ei syöny tota muovirapua :D
16.9.2008 klo 21.17, RipsReps (vierailija)
92.
Onhan se toki niin , että ” beauty is in the eye of the beholder” - kauneus on katsojan silmässä. Jos Johanna pitää itseään kauniina - ja kai monet muutkin- niin asia on niin. Toki tiedän monia Johannan ikäisiä nuoria , joiden mielestä asia nyt ei ole näin. Mutta sehän on vain makukysymys.Enemmän minua haittaa se , että jotkut nuoret voivat todella kuvitella , että Johannan tavalla voi oikeasti elää. He eivät tajua , että siinä todella vaaditaan jotain muita tulon lähteitä kuin vain se jokin Dolls-ryhmä. Myöskin : älkäämme vaivatko Johannan perhettä esiin. Emme voi tietää mitä mieltä he ovat koko asiasta. Kolmekymppinen kun voi elämällään tehdä melkein mitä tahansa kysymättä perheensä lupaa / hyväksyntää asioihinsa.Perhe voi olla Johannan päätöksien takana. Ja jos eivät ole , niin paljonko voivat asialle tehdä ? Ymmärtämystä tässä suhteessa.
16.9.2008 klo 23.29, huips (vierailija)
93.
Residenssi ;-) = A row house apartment with a small yard.
17.9.2008 klo 09.12, N1966 (vierailija)
94.
Sinä et sitten pyytänyt anteeksi? Taitais olla ihan yhtä hyvä taito opetella PYYTÄMÄÄN anteeksi, kuin antamaankin. Ja yleensä kun erimielisyyksiin tarvitaan useampi kuin yksi henkilö…
17.9.2008 klo 10.44, Ruiskis (vierailija)
95.
Tuksulla on varmaan ollu joku laskuri ulko-ovessa, joka on laskenu aina kun vieraat käyny pihalla. Sit aamulla katsonu ”Ohoo, yli 40 vierasta käyny”
17.9.2008 klo 11.18, keijjo kynäniska (vierailija)
96.
Hahaa! Ihan mahtava! Sanoitus osuu kyllä aika napsakasti JT:n otsaan… =)
MySpacesta löyty toi biisi! www.myspace.com/ainoband
[Tsekatkaahan aiheeseen liittyvä loistokas biisi tällä hetkellä NRJ:n top10:ssä :D http://www.nrj.fi/top10 (Aino Roolimalli).]
17.9.2008 klo 11.57, Anniina84 (vierailija)
97.
Syön hatullisen sitä itseään, jos vielä järjestät rapujuhlat…
17.9.2008 klo 13.10, Esala (vierailija)
98.
Johanna Big Brotheriin!!
17.9.2008 klo 13.17, Porta (vierailija)
99.
Kyllä tänne kirjoittajilla on todella PAHA OLLA.
”Syön hatullisen sitä itseään, jos vielä järjestät rapujuhlat…
17.9.2008 klo 13.10, Esala (vierailija)”
Hän kin ? Rapujuhlat on rapuaikana se oli ja meni.
Juhlat ovat arjen ylistystä. Ei juhlia, jos ei arkea.
17.9.2008 klo 13.19, Nainen (vierailija)
100.
Nyt on kyllä kommentoijat itse naurettavampia ja ala-arvoisempia bloggariin nähden.Suurin kiinnostus viihteenä ajatellen tätä blogia kohtaan on jo laantunut osaltani ja poistun taka vasemmalle oikean elämän pariin.
Elämä on ihanaa!Jossulle voimia ja jaksamistakin.
17.9.2008 klo 13.34, ohhoh… (vierailija)
101.
Kiinnostus Johannan persoonaa kohtaan näyttää todellakin kasvavan… Aino-bändin Roolimalli-biisi kertoo just oleellisen Tuksun vaiherikkaasta elämästä!!! Loistavaa settiä, HAH :)
17.9.2008 klo 13.50, Simo (vierailija)
102.
Tukiainen: BOOOORING!
17.9.2008 klo 14.08, Antityrkky (vierailija)
103.
Numero 81 (nimim. Joku pliis) kirjoitti:
”Kuka jaksais kerätä johannan blogeista, päiväkirjoista ja haastatteluista KAIKKI;
* Valheet
* Päällekkäisyydet noiden miamin ja tukholaman yms muiden asioiden kanssa(eli vuosiluvut)
* Kuinka monta kertaa mainittu tietyt asiat, rakassiskojaparasyst'ävä-julia tukiainen, betsi jonsson, hello kitty, Miami, etc.”
Hei nimimerkki ”Joku pliis”, voisitsä pliis hankkia elämän?
17.9.2008 klo 16.00, viivi (vierailija)
104.
Joidenkin kirjoittajien kommentit kyllä tosissaan ovat ala-arvoisia. Paha olo tullaan purkamaan koko kansan sylkykupiksi muodostuneeseen johannaan. Omaa käytöstä on hyvä aina puolustella sanomalla ”itse se julkisuuteen aina änkeää, kestäköön palautteen mitä saa.”
Osaisitte sitten antaa sen palautteenne asiallisesti. Haukkuminen ja herjaaminen ei kauhean paljoa kerro teidän omastakaan älykkyysosamäärästänne tai henkisestä tasostanne.
Minä en jaksa Tukiaisen touhuja sen enempää ajatella, ei ole paha olo eikä itsetunto-ongelmia eikä sen koommin tarvetta haukkuakkaan. On myöskin oma elämä, ystävät ja harrastukset. Tehköön kukakin mitä haluaa, myös Johanna. Herjaamista ei silti kenenkään tarvitse sietää, olkoon sitten kuka hyvänsä henkilö kysymyksessä. Täällä jotkut palstapäivystäjät ovat neuroottisena kyttäämässä ja odottelemassa nähtävästi 24/7 että milloin ilmestyy johannan seuraava kirjoitus, niin voi päästä laukomaan mauttomia ”mielipiteitään.”
Hankkikaa jotain tekemistä elämäänne..
17.9.2008 klo 16.05, minäkään en järjestä rapujuhlia Jollaksen residenssissä (vierailija)
105.
Mä digaan sua Jossu
17.9.2008 klo 17.13, Jari (vierailija)
106.
Ei se sitä tarkoita että täällä omaa pahaa oloa puretaan ”viattomaan” Jossuun, ehei. Mulla ainakin on ihan mahdotoman hyvä olo! Ainut mikä tekee pahaa on tuon ihmisen toilailut. Iteppähän on perseensä julkisuuteen hilannut, kestäkööt nyt seuraamukset!
17.9.2008 klo 17.59, Joka leikkiin ryhtyy… (vierailija)
107.
http://www.youtube.com/watch?v=uv5quEmXjlY&feature=related
Siitä sitte vähä respectiä Jossulle. Katu-uskottavuuden määrää ei voi kuvailla.
17.9.2008 klo 18.29, Ragdoll. (vierailija)
108.
Toi Roolimalli tuli just Radiosta. Aika osuva biisi kieltämättä…
Mikä toi bändi oikein on? En oo koskaan kuullukkaan!
17.9.2008 klo 19.13, Nina (vierailija)
109.
Vähä mua ihmetyttää toi Tuksun firman pito kun on olevinaan pomo niin sit kuitenkin keikkojen päivitys vastuu on jollain tyypillä joka kulkee ympäri maailmaa?!!? Jos mulla ois firma, varsinkin noin pieni, niin todellakin haluisin itse olla tekemässä asioita ja todellakin ajantasalla firman jutuista, epäilen ettei Tuksu oikeen tiedä firmastaankaan juur mitään…
Verotarkastus ois kai paikallaan tähän yritykseen.
17.9.2008 klo 20.35, Iiris (vierailija)
110.
”Ei se sitä tarkoita että täällä omaa pahaa oloa puretaan ”viattomaan” Jossuun, ehei. Mulla ainakin on ihan mahdotoman hyvä olo! Ainut mikä tekee pahaa on tuon ihmisen toilailut. Iteppähän on perseensä julkisuuteen hilannut, kestäkööt nyt seuraamukset!
17.9.2008 klo 17.59, Joka leikkiin ryhtyy… (vierailija)”
No mitä sinä sitten olet täällä palstaharakkana kyylämässä sen touhuja? Tuskin se Johanna mikään viaton onkaan ja kyllä, on itse julkisuuteen hakeutunut, mutta ei sen tarvitse silti sietää loputtomiin herjauksia. Teistä herjaajista tulee mieleen korppikotka-lauma, mikä joukolla hyökkää kimppuun heti kun eteen ilmaantuu jotain mitä janoatte.
Mikä on se mitä Johannasta haluatte? Joku motiivihan sille on että haukutte sitä täällä ja se tuskin voi olla pelkästään se että ”itse on julkisuuteen perseensä hilannut”. Eläkää omaa elämäänne, älkää Johannan elämää. Ja sinulle ”Joka leikkiin ryhtyy…” voisin sanoa että jos tekee pahaa sen toilailut, niin ennen kuin lähetät sen arvosteluviestisi niin lopeta ennemmin niiden toilailujen kyttääminen jos niin pahaa kerran tekee.
17.9.2008 klo 21.48, minäkään en järjestä rapujuhlia Jollaksen residenssissä (vierailija)
111.
Ei tee pahaa toilailuiden kyttaaminen, painvastoin! Viihdetta parhaimmillaan. Muistan kuinka mummoni siunaili kauniita ja rohkeita katsoessaan etta ”kuinka se nyt noin”. Ihan samaa teen itse, nyt vaan on oikeat ihmiset kysessa ja siksi valilla on huoli siita mita tuollaisen saippuaoopperan elaminen oikein ihmiselle tekee ja luulen etta ainakin osa kommentoijista yrittaa vain herattaa jossua todellisuuteen. Itse ainakin haluan olla arvostettu ja pidetty ja jos minusta kirjoiteltaisiin tuhansia negatiivisia viesteja eri foorumeilla miettisin kylla pariin otteeseen etta onkohan nyt mopo lahtenyt kasista ja todellisuus hamartynyt. Tai no, voinhan aina hymyilla peilikuvalleni, lisata maskaraa ja vetaa tyllihameen paalle ja todeta etta kateelliset ne vaan raksyttaa ja lahtea baanalle yrittamaan sisaanpaasya johonkin hotelliin mihin en ole viela saanut porttikieltoa.
17.9.2008 klo 22.18, bold and the beautiful (vierailija)
112.
Rapujuhla-kuvat saapuneet Döllsien sivuille.
Ihanaa on varmasti ollut. Mukaan mahtui parit kurppaset ukot, joista yhdellä ei ole varaa ostaa haaruksista ehjiä housuja, muutama itsekritiikön naikkonen liian pienissä koltuissa huulibotoxeineen. Niin ja joku transulta näyttävä esiintyvä taiteilija, nähtävästi tuntematon suuruus, minä en tunnistanut julkuksi.
Pöhö pöhö.
18.9.2008 klo 01.36, ypsilon (vierailija)
113.
Onhan Hymyn julkkis Olivia Kortelainen ainakin mukana. Ja tietysti valtakunnan julkkikset Johanna ja Julia Tukiainen. Loput ovatkin sitten muita viihdealan ihmisiä ja yhteistyökumppaneita. Kivan näköiset bileet!
18.9.2008 klo 03.51, julkkiksista (vierailija)
114.
Niin toi Olivia Kortelainen on vissiin yhtä iso julkkis kun Risto (mr.Tampere) ennen BB taloon menoa!
Eli kuka Olivia?? Jeps julkkiksia vieraina..
Ne jotka jeesustelee täällä Jossun arvostelijoille, niin väitättekö että ette itse arvostele ikinä ketään ihmistä joka teitä ärsyttää?? Jossu nyt on jonkin näköisessä julkisuudessa, joten saa myös enemmän arvostelua kun tavis. Silloin myös yksityisyyden suoja muuttuu.. Aina on tietysti tietty yksityisyys asioissa oltava, mutta se ei ole sama kuin taviksella.
18.9.2008 klo 04.08, On jullkuja kerrakseen (vierailija)
115.
Oiva valinta nuo kiinalaiset tms. täpläravut, ne ovat niin kitkeriä ja pahoja (ja halpoja), että noin 100 kpl niitä riittää kyllä 40 hengelle mainiosti :)
Yleensähän muutama kymmenen rapua per henkilö on se tavanomainen annos, niissä kun ei ole kovin paljon syötävää. Rapujen syöminenkin on sen verran sottaista että pitää istua ison pöydän ääressä ruokaliinan kanssa, ja 40 henkeä ei olisi varmaan mahtunut (kuvissa ei kyllä näy sitä teidän valtavaa ruokapöytää). Joka 7. ravun jälkeen on tapana ottaa snapsi.
18.9.2008 klo 06.31, Aaron (vierailija)
116.
http://www.dollsdancers.fi/gallery/img/5/mini-IMG_1738.JPG
Kyllä nää dollsien uudet tanssiat ovat sitten hehkeitä tipuja….
…tai sitten ei….
18.9.2008 klo 07.27, didii (vierailija)
117.
HAUKUTTE MEITÄ HAASKALINNUIKSI!!!!
Myönnätte siis, että pyörimme HAASKAN ympärillä :D Hauskaa :D
18.9.2008 klo 08.29, korppikotka (vierailija)
118.
Sen verran voisi opetella kuvankäsittelyä, että ennekuin nettiin tunkee kuvia, poistaisi niistä edes punaiset silmät! Kameroissakin on yleensä valmiina punasilmäisyyden poisto valmiina. Jengi kyllä näyttää olleen niin soosissa, että varmastihan ne silmät ovat olleet punaiset. Muutenkin todella amatöörimäisiä otoksia! Mikä ihmeen kiinalainen yöpaita tuolla Jossulla on ollut päällään? Ja miksi se on paljain jaloin eikä luputiinit jaloissaan?
18.9.2008 klo 09.51, Photo (vierailija)
119.
http://www.dollsdancers.fi/gallery/img/5/mini-IMG_1738.JPG
Pahasti on rintojen iho repeillyt silikoonien laitosta!
Huulipuna taitaa olla yhteinen Jossun kanssa, vai liekö koko Dollsien yhteinen :)
18.9.2008 klo 10.37, Raskausarpi (vierailija)
120.
Kantsisko harkita jotain ammattimaista meikkauksen opetusta, esim. make up store, synttärikuvat kuin kauhugalleriasta????vai oliko se joku halloween special?
ja Ruinart shamppis maksaa n.40-150 € blendistä ja vuosikerrrasta riippuen,
joten vain imbesilli blondi maksaa 3500 € Ruinart putelista.
18.9.2008 klo 12.04, naurujoogaa=jossu blogi (vierailija)
121.
Nuoko rapujuhlat?
Minusta nuo näyttää ihan junttilan örvellysbileille, joista on glamour kaukana.
18.9.2008 klo 12.14, kauheaa (vierailija)
122.
http://www.dollsdancers.fi/gallery/img/5/mini-IMG_1737.JPG
Tätä kuvaa katsoessa en saanut sanaakaan suustani. Kyllä on ”korkea” taso noissa Döllsien tanssijoissa! Ei tuotakaan kantturaa pelasta edes silikonipallot rintakehässä… On tosi ”nätti”. On on!
Johanna se vaan änkee itsensä pikkupikkumekkoihin rohkeasti, vaikka ruho on viikko viikolta läskimmässä kunnossa. Way to go girl! Ja tulipa mieleen kuinka hirveän määrän Jossu joutuukaan änkemään pakkelia naamaan, että on tuo ”kuvista tutun” Jossun näköinen. Kaikilla meillähän on tuoreessa muistissa Viihdeuutisten sivuilla ollut Jossun naturel-look kuva….
Ei mulla oikeasti ole mitään hyvää sanottavaa, joten lopetan tähän.
18.9.2008 klo 12.15, Tahtoo Döllseihin….. NOT!!!!!!! (vierailija)
123.
Koskas tulet taas taivassaloon… :D Ter. Kolme jätkää… .
18.9.2008 klo 14.10, Kaukovalta (vierailija)
124.
Dollsien päiväkirjasta:
”Mukana kuvissa on Dollsien ex-tanssija, nykyisin tummahiuksinen Satu Pelkonen, jonka kuvia blondina voi ihastella kuvagalleriassamme kohdassa ”Miami-2007” kuvia. Hän oli minun ja Julian matkalla mukana ja kuvat löytyvät kyseisestä kohdasta. Hän on villi juhlija, en ikinä unohda sitä kun Satu päätti coctailmekko päällään sukeltaa Delanon uima-allas bileissä suoraan uimaan altaaseen ja vaihtoi sen jälkeen pokkana vain mekon päältään toiseen! Kyllä siinä oli yleisöllä ihmettelemistä!!!”
No varmaan oli - eikä niin hyvässä mielessä. Mutta seura tekee kaltaisekseen.
18.9.2008 klo 14.23, kf (vierailija)
125.
”Nyt on pikkuhiljaa alettu toipua eilisistä suurista rapujuhlistamme, jotka järjestimme Helsingin-residenssissämme…”
Eli siis 80-luvulla valmistuneessa vanhempien omistamassa paritalonpuolikkaassa.
”Muutamia julkkiksia oli paikalla myös…”
Eli siis Julia Tukiainen ja Rachel Kauppila.
Lisäksi huomautettakoon, että Miami on saatu sovitettua tähänkin blogipäivitykseen.
18.9.2008 klo 14.42, Martti Ahtisaari (vierailija)
126.
Johannan otsikointi oli todella osuva. Hänen persoonansa todella kiinnostaa niin hyvässä kuin pahassa mielessä. Myönnän sen, että Johannan edesottamukset herättävät ristiriitaisia ja hämmentäviäkin tunteita, eikä välillä oikein osaa niiltä tunteiltaan muuta kuin nauraa.
Kun katsoo naurun taakse, tiedostan, että tämä Johanna-ilmiö on vakavamman tarkastelemisen arvoinen juttu. Mitä liikkuu Johannan päässä ihan oikeasti? Mikä on totta ja mikä valhetta? Kuinka suuri osa on mediapersoonaa ja kuinka suuri osa todellista Johannaa? Joka tapauksessa on huomioitavaa, että hänen työnsä on julkinen ja sen kaltainen, että tietynlainen ”rooli” varmasti kuuluu asiaan. Se on mielestäni itsestäänselvyys.
Kenenkään ulkomuodosta ei mielestäni ole asiallista kommentoida kuin positiiviseen sävyyn ja ne kehutkin kannattaa miettiä koska ja kenelle antaa (vrt. 50-v mies kehaisee 20-v naista hyvännäköiseksi - ei välttämättä toimi). Onko tämä barbietyyli Johannan kohdalla osa roolia vai osa hänen minuuttaan, sillä ei ole mitään merkitystä. Tyyli on joka tapauksessa hänen henkilökohtainen asiansa, jota meidän muiden tulisi kunnioittaa. En minäkään mene kommentoimaan työkaverin rumanväristä paitaa vain siksi, että en pidä siitä ja, että hän sattuu laittamaan sen ”julkiseen tilanteeseen” eli työpaikalle. Sama logiikka pätee myös Johannaan. Hänen yksi työpaikkansa vain sattuu olemaan media.
Ilmiöstä nouseva keskustelu on mielestäni perusteltua, mutta sen pitäisi pysyä asiallisella linjalla. Toisen edesottamuksia saa ihmetellä ja kyseenalaistaakin, mutta päin naamaa räkättäminen, törkeä nimittely ja ivaaminen ovat minusta täysin ala-arvoista käyttäytymistä. Vaikka Johanna herättää paljon kohua, hän ei kuitenkaan julkisesti ivaa ja nimittele muita ihmisiä, vaan pysyy suurimman osan ajasta täysin asiallisella linjalla. Sen sijaan nämä, jotka tulevat tänne huutamaan, haukkumaan ja sylkemään toisen päälle, ovat kaikki todistaneet omilla todella asiattomilla kommenteillaan, että heillä ei ole edes alkeellisia käytöstapoja, keskustelutaidoista puhumattakaan. Esimerkiksi tämä huorittelu on mielestäni jo todella törkeää ja siitä voisi nostaa kunnianloukkaussyytteen. Netin varjolla tuntuu moni pystyvän sanomaan täysin uskomattomia asioita, eikä vastuusta ole tietoakaan.
Tuo Voicen lämminhenkinen haastattelu, jossa Johanna kohdattiin ihmisenä, eikä sirkuseläimenä, oli virkistävä ja uudenlainen näkökulma asiaan. Kyllähän heitäkin hauskuutti moni juttu haastattelun aikana, niin kuin Johannaa itseäkin, mutta keskustelun sävy pysyi koko ajan rakentavana ja kunnioittavana. Siinä todiste kuinka puhututtavaan ilmiöön voi suhtautua myös asiallisesti.
Toivon Johannalle kaikkea hyvää ja voimia riepottelun keskelle! Toivottavasti sinulla on elämässäsi positiivisia asioita riittävästi, että pystyt suojautumaan tältä kaikelta loalta, joka sinun persoonasi päälle heitetään.
18.9.2008 klo 14.47, Amaranth (vierailija)
127.
Tuskin maltan odottaa, kun viihde uutisten tekemä juttu tulee ulos….
Varmaan taas paskon housuun…on ne sen verran viihdyttäviä juttuja.
18.9.2008 klo 14.56, vieras… (vierailija)
128.
Luin pelkän otsikon, enkä jaksa noita kommenttejakaan, mutta tulipa tarve avautua. Ootko ehkä pikkkkkkkkkkkkkkkkkasen itsekeskeinen ihminen? Huhhuh, enpä muista moiseen ikinä törmänneeni. Tämä arvio siis ihan vain pelkästään omien tekstiesi ja haastattelujesi perusteella. Minä minun minulle minusta minua.
18.9.2008 klo 15.01, ego trip (vierailija)
129.
ÄHHÄHHÄHHÄHHÄHÄÄÄÄÄÄ!! kattelin tuol dolsien sivuil sitä kuvagalleriaa ja siel oli jtn 2007 vuoden kuvii mis oli tommy lee..ja jossu oli kirjottanu ”mötley cruen RUMPALISTI” siis kuinka tyhmä voi ihminen olla jos ei perus kielioppi ole lainkaan hallussa? ja se oli vielä useampaan kertaan kirjottanut sen rumpalistin eli ei se mikään vikakaan voinu olla.. REPESIN, REPESIN, REPESIN!!! dumbass läskibimbo joka ei osaa ees normi sanoi..
18.9.2008 klo 15.46, eikäääääää!!!!! (vierailija)
130.
Lainaus: ”Luin pelkän otsikon, enkä jaksa noita kommenttejakaan, mutta tulipa tarve avautua. Ootko ehkä pikkkkkkkkkkkkkkkkkasen itsekeskeinen ihminen? Huhhuh, enpä muista moiseen ikinä törmänneeni. Tämä arvio siis ihan vain pelkästään omien tekstiesi ja haastattelujesi perusteella. Minä minun minulle minusta minua.”
Eikös tää ole Johannan oma blogi?? Ja haastattelut koske myöös häntä?Sustako hänen pitäs kirjottaa/puhua vaiko kenties naapureistaan. Haloo!
18.9.2008 klo 17.35, kaima (vierailija)
131.
Ihan pikku juttu, jooko. Mitäpä jos joku tajuaisi, että tää koko härdelli on aika isoa bisnestä ja Johannan blogit taatusti otsikoidaan provosoiviksi toimituksessa.
Tuliko tää ees pieneen mieleen?
18.9.2008 klo 19.51, Kraist seik (vierailija)
132.
JNeverin kommentti 131. täyttää jo hävyttömyydellään herjaamisen tunnusmerkit. Ottakaa ip ylös!!
18.9.2008 klo 20.43, ei herjaamista (vierailija)
133.
UUSISSA ”PLAYBOY” KUVISSA NÄKYY JOHANNAN PENIS!
Kuvassa,jossa Johanna on polvistunut kakun kera, näkyy kakun alla Johannan erektiossaoleva penis!
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/kulttuuri-ja-viihde/keskustelu/t1731800,675-9409638#m9409638
18.9.2008 klo 23.13, Tarkkaavainen fani (vierailija)
134.
No olenhan minä miettinytkin,että Johanna näyttää dragqueenilta,mutta enpä ole tiennyt että se sitä oikeastikkin on. Hymyn puolelta aika mautonta jättää penis kuviin,eikä photoshopata sitä..
19.9.2008 klo 00.22, pekka-eric (vierailija)
135.
En minäkään Johkusta tykkää, mutta peniksen kyllä tunnistan missä tahansa ja biologiaakin tajuan ymmärtääkseni, ettei penis voi venyä noin reiden TAAKSE. Se on Johkun jalka.
19.9.2008 klo 01.09, Peniksen nähnyt (vierailija)
136.
jos herrasväellä ei todellakaan ole muuta, kuin etsiä missä penis luuraa, niin jättäkää kommentinne hyvät ihmiset kokonaan pois!!! Todella tylsimyksiä olette itse.
19.9.2008 klo 01.32, no voi hyvä tavaton (vierailija)
137.
Joo-o, olen samaa mieltä Johannan kanssa, pitää tutustua ihan luonnossa ennenkuin voi toisesta mitään sanoa. Toisaalta Ravut ja booli on hyvä maksaa luonnossa, samoin koulutus, auto ja talo.
Ei, en usko että pystyisin kanssasi luonnossa yhtään mihinkään. En ainakaan valot päällä.
19.9.2008 klo 03.00, Reiskaa (vierailija)
138.
Hahaa! Mäkin kuulin tänään ton Roolimalli biisin. Ihan huippu! Tosta pitäis tehdä BB-tunnari!! =D
19.9.2008 klo 03.17, Sampo (vierailija)
139.
Olishan se silmälasien hommaamisen aika jos vierestä heräis. Hetken luulisin varmasti eläväni kirjallisuutta livenä, miettisin varmasti missä vaiheessa uppouduin teokseen ”virtahepo olohuoneessa” niin että se muuttui todeksi..
19.9.2008 klo 10.59, Tipi (vierailija)
140.
Byää! vasta 143 kommentoija. :-(
19.9.2008 klo 11.17, byää (vierailija)
141.
Kuvagalleria……. Voisi nyt niitä Jossu edestä Jossu takaa Jossu istuu Jossu makaa kuvia vähän valikoida. Täytyykö se koko muistikortti nettisivuille tyhjentää? mm. 8 minä ja kumikrapu -kuvaa; 12 minä, kumikrapu ja Taina-sama-kuvakulma-aina -kuvaa; 6 entinen-tanssija-satu-brunettina -kuvaa ja 7 kermakakkuposeeraus-kuvaa peräjälkeen alkaa olla jo vähän liikaa. Teinimeininkiä ja vanhoja ukkoja.
19.9.2008 klo 16.21, viitsimpä laskea (vierailija)
142.
me ollaan niin väsyneitä tähdenlentoon; J-Tuk, Takiainen, Jossu, jossupossu, SuomivalasNRO1, Miami, Glamour, ParasystäväniblondisiskoniplayboyssaesiteltyJulia, Betsy, Karkkimaa, tylli, barbiunelma, Escort, jnejnejne! Mut silti nää blogit on parasta viihdettä 2000-luvulla! mulla sekoo kohta pää! Keep Up the good Work Johanna!
19.9.2008 klo 17.03, zoni (vierailija)
143.
Jotkut nähtävästi yrittävät puolustaa tätä groteskia naisentapaista.Menkää muualle inisemään.Tätä varten täällä on mahdollista kommentoida.
19.9.2008 klo 17.13, nintsour (vierailija)
144.
Johanna lähtee liikenteeseen, kun joku tarjoaa escort-seurasta 20000 e ja ottaapa mukaansa vielä pari seksivideotaan, jotka sitten varastetaan!!!!! ja poliisi palauttaa ne hänelle.
Tieto löytyy Dollsien blogista.
Jotenkin tuntuu, että tällä tiedolla on tarkoitus on saada videot myydyiksi eniten tarjoavalle!!!!! Saas nähdä mitä seuraavaksi!
19.9.2008 klo 19.29, aquarius (vierailija)
145.
Kyllä se taitaa Johannalla jöpöttää siellä jalkojen välissä.
Tuon kun suurentaa, niin erottuu terska ja verisuonet.
http://i171.photobucket.com/albums/u308/piipi79/jt6.jpg
19.9.2008 klo 21.03, Jens (vierailija)
146.
EKA…………………….
19.9.2008 klo 21.33, raimo (vierailija)
147.
145.
Kyllä se taitaa Johannalla jöpöttää siellä jalkojen välissä.
Tuon kun suurentaa, niin erottuu terska ja verisuonet.
http://i171.photobucket.com/albums/u308/piipi79/jt6.jpg
——————–
Pettymyksekseni joudun ilmoittamaan että se taitaa olla joskun jalkaterä…
19.9.2008 klo 22.01, G (vierailija)
148.
Siis aika rankasti on muokattu jossun kuvia tuossa hymylehdessä ja silti ihmettelen miten naama on jätetty tuohon kuntoon???
Katselin rapujuhlien kuvaa ja järkytyin vielä lisää, siis omg miten joku kehtaa laittaa tuollaisia kuvia näkyville…
Ei pysty ymmärtää…
19.9.2008 klo 22.19, Voi ei! (vierailija)
149.
Kyllä on tuo Joska muuttunut parhaista päivistään,jollei hänen ”seuraansa ” pystyi tilaamaan sihteeopiston kautta.
Eipä kyllä edes silloinkaan ollut mitenkään kehuttavaa seuraa, viinaan menevä pyrkyri, joka yritti luistella jo sovituista taksoista ja myhästyi tapaamisista.
19.9.2008 klo 22.38, Jeppe (vierailija)
150.
Voi Johanna sinua! Kiellät olevasi escort-tyttö, mutta blogissasi kerrot kuitenkin kuinka menit tapaamaan miestä, joka lupasi 20000 e seurastasi, ja seksi-videoita oli mukanasi!! Hyi, hyi!! Kyllä Suomessa heti leimataan escort-hommat, toista se on Jenkeissä ja Englannissa, siellä se on avec.
Menestystä opiskeluusi ja siunausta elämääsi!
20.9.2008 klo 00.05, Ihhailija (vierailija)
151.
IP:t ylös seuraavista herjausviesteistä 152. 153. 154/ jatkotoimet
20.9.2008 klo 00.56, ei herjaamista (vierailija)
152.
En ole Playboyn tai sen rinnakkaisjulkaisujen kuvitusta nähnyt, mutta ei kai oikeasti tuollaisilla kuvilla sinne pääse? Enkä nyt tarkoita Johannan muotoja vaan lähinnä noita ilmeitä ja rekvisiittaa.. Mitä ihmeen irvistyksiä?! Jos Jallussa näkyy tuollaisia, se sopii lehteen jo imagon takia mutta oletan Playboyn olevan vähän tasokkaampi.
20.9.2008 klo 09.05, Snipper (vierailija)
153.
Täällä lisää kuvia ”rapujuhlista” eli ryyppy/örvellysjuhlista. Melkonen on meno ja kyllä on glamouri kaukana. Ihmetyttää, pitääkö Johanna todella moisia juhlia oikeasti glamourisina, kun muiden silmään lähinnä nololta kännäys/sekoilu sessiolta näyttää…
http://www.keijo.fi/julkkisbongaus/
20.9.2008 klo 09.50, LIsää kuvia ”rapujuhlista” (vierailija)
154.
Rapujuhlien glamouri on kopioitu varmaankin Miamista, jossa kaikki on niin iiiiihanaa. Suuren maailman meininkiä Jollaksessa, olihan siellä niitä julkkiksiakin, jotka kohottavat tietysti juhlatunnelman aivan mahtaviin sfääreihin. Vierailla oli kohtuullisen hyvä hammaskalusto, kun ravut tungettiin suihin kuorineen, aivan mahtavaa sekin!!!!!!
20.9.2008 klo 10.33, Leimu (vierailija)
155.
ALKOHOLI KUULUU TANSSIJAN TYÖHÖN?
http://i171.photobucket.com/albums/u308/piipi79/jt6.jpg
EI VARMANA KUULU! Tunnen monta loistavaa tanssijaa joiden elämään ei alkoholi kuulu ollenkaan, sillä kun treenaa päivittäin (Semmosta se on kun tanssi ei ole enää harrastus vaan ammatti) ei ole varaa olla krapulassa tai edes hiprakassa. Ruokavalio ja treenaus erittäin tärkeitä, eikä siinä välissä ole aikaa ryypätä (saati sitten pilata kroppaa ja koppaa kyseisellä aineella, varsinkaan TÖISSÄ ollessa)
Millasessa tanssiduunissa asiakkaat tarjoo skumppaa kesken duunin? Ei ainakaan kansallisbaletti. AAAAIIII, mut siis meinataaks tässä ”tanssi” ammatin tarkottavan STRIPPAUSTA? Tosin hetko, ei stripparitkaan JUO DUUNISSA!!!
Nakubaareissa stripparit kiertelee jututtamassa asiakkaita ja ottaa vastaan kaikki drinkit MUTTA EI SAA JUODA NIITÄ! Sillä töissä juominen ei ole suotava juttu millään alalla. Ideana on saada asiakkaat ostamaan baarista kalliita juomia naisten avulla, jolloin paikan kassaan kilahtaa lisää rahaa.
———
Jokainen joka on nähny kannunkulman videon voi rehellisesti sanoa, että tuksu ei ole myöskään strippari, eroottinen/eksoottinen tanssija tai muutakaan vastaavaa, SILLÄ:
Mistä lähtien TANSSIKSI on NIMITETTY:
- Kävelemistä
- Maassa makaamista
- Hiusten auki ja kiinni laittamista (tätä se tais ollakkin koko video)
-Tuolilla istumista.
Tanssiksi sitä vois sanoa (ehkä) Jos sitä vaik tanssis samalla ku näitä teki. Johanna ei tanssinut sekuntiakaan tossa videossa.
ELI SIIS MITEN JOHANNA ON TANSSIJA? JA MIKS SE RYYPPÄÄ TÖISSÄ?
————-
”Elän semmosta leffaelämää mikä on niin jännittävää, ettei kukaan uskokkaan” TMS vastaavaa sanoi tossa lehdessä.
ÖÖ??? Siis LEFFAELÄMÄÄ? Raukka :( Katottu muutama chick flick liikaa?
Jos tuksun elämä olis leffa, se olis varmaa joku surullinen dokkari tyyppinen tyyliin maria full of grace, mut ilman iloista loppua. Tai sit joku nollabudjetin suomipornoleffa.
20.9.2008 klo 12.05, vimpulapimpula (vierailija)
156.
Johanna sulla on tosi mielenkiintoinen persoona… NOT!
20.9.2008 klo 18.15, Peppu (vierailija)
157.
AJATTELE kerrankin vanhempiasi! Sanoit City-lehden haastattelussa, että vanhempasi haluaisivat sinun olevan hiljaa. Kuuntele heitä! Lopeta paskanjauhaminen ja poistu julkisuudesta niin kaikki hyötyvät siitä eikä kenenkään tarvitse enää hävetä.
Ehkä joskus löydät kunnon miehenkin etkä aina niitä, jotka haluavat vain hyötyä sinusta,
20.9.2008 klo 20.19, Friend (vierailija)
158.
-Miten tämä vaikuttaa minusta niin tutulta..
http://img123.imageshack.us/my.php?image=1yeah2eu1.png
20.9.2008 klo 21.31, Pekka 795 (vierailija)
159.
Kateellisten panettelua. Johannahan on oikeasti yksi maailman kauneimmista naisista. Kuvat eivät anna oikeaa käsitystä, kun Johannan näkee luonnossa, niin suloisempaa ja ihanampaa naista saa hakea. Ja hauska sekä älykäskin vielä. Jokaisen vävyn ihannenainen!
20.9.2008 klo 22.12, hemmetti (vierailija)
160.
Mitä Toikin Oli ilman Ikeä? Kuka se oli ennen Ikeä?
Vastaus Ruma Wannabe Tanssija. Pääs hyvin lehteen Iken takia.
Joo tän päivän iltasanomien netti sivulla oli juttu että Hugh Hefner Kosiskellut Lindsay Lohan:ia Playboy:hin ELikkä meidän Jossulla ei ole mitään Chänssiä sinne tolla naamalla ja kropalla :) Go For It
20.9.2008 klo 22.44, ImithRian (vierailija)
161.
VOISITTEKO HANKKIA UUDET, MODERNIT JA PÄIVITETYT KOTISIVUT. Tuon barbie-tyylin voisi toteuttaa myös paljon tyylikäämmin. Nykyisillä esitellään tyttöjä, jotka eivät enää edes ole mukana koko ryhmässä.
21.9.2008 klo 11.13, Pässi (vierailija)
162.
Miksi ”residenssin” ”tasokkaiden” ”rapujuhlien” ”vieraat” joutuivat pyyhkimään kätensä ”rapuja” nautittuaan tyylittömästi talouspaperiin? Miksi ”ravut” olivat kiinalaisia pakaste”rapuja” ja muovi”rapuja” eivätkä oikeita kotimaisia joki- tai täplärapuja?
21.9.2008 klo 11.59, Tyylittömyydestä (vierailija)
163.
Jossu, alat olla menneen talven lumia, kohta kukaan ei enää edes muista saatikka tunnista sinua. Julkisuusarvosi on ollut vain lyhyt kupla, tähdenlento, merkityksetön.
21.9.2008 klo 17.36, marianne (vierailija)
164.
hyvähyvä
21.9.2008 klo 23.24, Reino (vierailija)
165.
Tuksuuuu!!!
Mee BB:hen!
22.9.2008 klo 01.47, Ade (vierailija)
166.
http://www.city.fi/antitv/klippi/19409/
22.9.2008 klo 13.28, miami (vierailija)
167.
Yökyökyök… hohhoijjaa…
22.9.2008 klo 14.23, gorilla (vierailija)
168.
Enpäs malttanut olla kommentoimatta tähän foorumiin.
Johanna on valitsemallaan tiellä ja enkä itseasiassa enää tiedä, onko hän niin älykäs,että pystyy käyttämään mediaa ja meitä taviksia ihan mennen tullen hyväkseen vai…onko hän juuri sitä,miltä näyttää ja kuullostaa. Mene ja tiedä..
Mutta se, miksi intouduin kirjoittamaan oman kommenttini tähän, provosoiduin erään kommentoijan kirjoituksesta.
Erika (kommentti 30) kirjoitti, kuinka fiksu ja tavallinen hän on, mutta koko kirjoitus oli yhtä kehumis-roskaa. Jotkut ihmiset yrittävät tuoda itseään esiin fiksuudella ja kompastuvat omaan ansaansa. Erika haukkui Tukiaisen tytöt ja samaan hengen vetoon kertoo, kuinka hänen lapsensa ovat fiksuja ja valinneet koulutettuja ja älykkäitä puolisoita. Kuinka hän itse on TYÖSSÄÄN tavannut hyvätuloisia ihmisiä,jotka pitävät kestejä yli sadalle tuosta vain…..jne,jne
Minusta ihminen,joka on menestynyt urallaan tai elämässään muuten, ei juurikaan tunne tarvetta kehua sitä jossakin keskustelupalstalla. Jopa omaa ulkonäköään Erika kehui ja antoi ymmärtää,kuinka hän on hehkeä Tukiaisen tyttöihin verrattuna.Ei hyvin menestyneen ihmisen tarvitse pönkittää itseään tällaisilla keskustelupalstoilla. Päinvastoin, tiedän ihmisiä, jotka ovat menestyneet elämässään ,mutta kantavat menestymistään matalalla profiililla. Se osoittaa suurta viisautta ja se saa ainakin minulta arvostusta. Yleensä äkkirikastuneet ja -menestyneet haluavat nostaa häntäänsä itse ja tuovat sen myös mauttomasti ympäristönsä tietoisuuteen.
Olen saanut sen käsityksen,että Tukiaisen vanhemmat ovat korkeakoulutettuja ihmisiä, vaikka ei sillä toki ole mitään vaikutusta siihen,millaisia perillisiä tulee. Ja….itsekin olen äti kolmelle lapselle,jotka ovat kylläkin vielä murrosiän pyörityksen keskellä …en voisi ikinä kuvitella ,että häpeäisin lastani! Jokainen valitsee oman tiensä kuljettavakseen, mutta lapsi pysyy omana itsenään aina ja ikuisesti vanhemmilleen.
Erikan näkemyksen mukaan ainakin Tukiaisten vanhemmat varmasti häpeävät tyttöjään.
Huh, huh… No, olisi itse kunkin hyvä katsoa peiliin, ennenkuin lähtee toista arvostelemaan, joten taidan jättää tämän aiheen tähän.
Tukiaisen tytöille …onnea valitsemallenne tielle ! Voitte olla varmoja,.että pidätte itsenne suomen kärkiniminä…nimittäin tuhimpina julkkiksian.Mutta onhan siinä meriittiä ja voi olla, että me taviksen tollukat olemme vain syvästi teidän fiksuudenne ansassa :-)))
22.9.2008 klo 14.41, Majlinda (vierailija)
169.
22.9.2008 klo 14.41, Majlinda
”Huh, huh… No, olisi itse kunkin hyvä katsoa peiliin, ennenkuin lähtee toista arvostelemaan, joten taidan jättää tämän aiheen tähän.”
Eli mikä antaa sinulle oikeuden arvostella Erikaa?
Jos erika ei saa arvostella Tukiaista, et sinäkään saa arvostella häntä.
Samaa sakkia kaikki, puoelsta ja vastaan.
22.9.2008 klo 14.52, ninninen (vierailija)
170.
Tänään päivitetty tänään päiväkirjaa, vetoja kauanko hiljaisuus kestää tällä kertaa? Viikon vai ehkä jopa kaksi?
———————————————
Nimi: Johanna Tukiainen
23.09.08 9:54 pm
PIKKUJOULUKEIKKAMYYNTIMME ON ALKANUT NYT. MEILLÄ ON SEKSIKÄS PIKKUJOULUSHOW JOSSA ENKELIT JA PIKKUTUHMAT TONTUT ESIINTYVÄT. AION RAUHOITTAA JULKISUUDEN, HERMOT EIVÄT ENÄÄ KESTÄ
Minuun voi ottaa suoraan yhteyttä sähköpostitse: johanna@dollsdancers.fi pikkujoulukeikkojen tiedustelussa. Hankin upeat seksikkäät tonttuasut Miamista, ne ovat todella häikäisevät.
Meillä on paljon uusia, tosi kauniita tyttöjä jotka alkoivat tekemään keikkoja Dollseille. Ulkomaita myöten on tullut keikkatiedusteluja.
Julkisuuteni on räjähtänyt käsiin ja mun pitää tehdä asialle jotain. Ajattelin vetäytyä kokonaan pois, en halua että musta tehdään mitään naispuolista Matti Nykästä kun en sellainen ole.
Onneksi mulla on aivan ihania ystäviä ympärillä, useita kymmeniä ihmisiä jotka tukevat minua kun on paha olla. Median paineet ovat niin kovat että olen saanut paniikkikohtauksia ja nyt mun on pakko ottaa takapakkia julkisuuden kanssa. Olen kertonut liian henkilökohtaisia asioita medialle. En halua puhua mistään henkilökohtaisista asioista enää medialle, nyt se on oikeasti loppu. Haluan olla hiljaa ja vetäytyä ja olla rauhassa ja elää omaa elämääni ilman mitään paineita. En jaksa enää tätä. Olen henkisesti ihan loppu. Lopetan kommentoinnin kokonaan.
Glamour Dolls toiminta jatkuu ja minun kauttani voi tilata upeita showtanssiesityksiä.
Välitän myös promootiotyöntekijöitä, malleja ja juontajia erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin.
Joten ottakaa rohkeasti yhteyttä minuun sähköpostitse ja tiedustelkaa keikkojamme! Haen myös uusia tanssijoita ryhmäämme jatkuvasti.
24.9.2008 klo 00.22, jos edes yhtä viikkoa (vierailija)
171.
HUOMIO!
Jo tutussa ja kuuluisassa Espoon Kannunkulmassa taas Johanna Tukiainen 1.10.
NYT ENEMMÄN KAMEROITA JA VIDEOITA MUKAAN!!! Halutaan enemmän ja parempaa videonauhaa :D ;-)
24.9.2008 klo 00.24, jos edes yhtä viikkoa (vierailija)
172.
linkki kannunkulman sivuille, ohjelmatarjonnasta löytyy:
http://www.kannunkulma.com/index2.html
24.9.2008 klo 00.26, jos edes yhtä viikkoa (vierailija)
173.
homma on sitten vihdoin paketissa! kiitos hyvästä viihteestä jossu!
24.9.2008 klo 01.43, hannu (vierailija)
174.
ei se mihinkään vetäydy. pitihän sen jo aikasemminkin.
24.9.2008 klo 12.25, jossaposuu (vierailija)
175.
jossuu sinä itsehän tätä blogia pidät eikä mitkään lehdet ja media. täältä minä olen sen kuvan sinusta saanut :D
ennen kuin edes luin tätä blogia pidin sinua semmoisena reppana naisena josta media ilkeyksissään kirjoittaa kaikkea potaskaa mutta sitte ku tänne eksyin niin muuttui kuva ja nyt pidän sinua naurettavana naisena joka itse kirjoittaa medialle kaikkea paskaa :D
24.9.2008 klo 13.12, jfiosfjdsio (vierailija)
176.
Kommentti 172. Kävin kurkkaamassa Kannunkulman tarjontaa ja Siellähän Jossu esiintyy. Olipa vaan laitettu harhaanjohtava kuva hänestä. Nykypäivänä hän on 2X tuo kuvan tyttö.
http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/tukiainen-alasti-kuvauksissa-katso-video
24.9.2008 klo 13.46, Ihmeellistä, mutta totta (vierailija)
177.
Mitä helvettiä?Olen aikani hillinyt itseäni mutta nyt riitti.Kävin dollsin diary sivuilla,jos sä haluat luopua julkisuudestä niin luovu älä liitä muita tai laita muita esimerkkinä.Matti nykänen on saavuttanut elämäsään enemmän kun sinä tulet ikinä saavuttamaan.Sulla on ihme tarve aina liitä muita niinkuin aikasemmin viivia ja susanna.Olet lihava ,ruma ja vielä yksinkertäisen tyhmä.Matti on pysynyt julkisuudessa urheilu saavutusten takia vaikka välillä väärässä julkisuudessä niinkuin mervin kanssa ja jurriset sekoilut.
hänet tunnetaan mailmalla mäkien kuninkaan sinut tunnetaan huono maineisena naisena joka erotti meidän ulkoministerin.Ensi kerralla kun rinnastat itseäsi Nykäsen muista että hän oli aikoina ykkönen ja oli edellen senior kisoissa jos pääsi unohtumaan.Hän nosti itsensä ojasta ja saavutti kovalla työllä ykkosen paikka niissä kisoissä.Kunnioitaan Mattia hyvin paljon että hän pystyi niin monen vuoden jälkeen ja ryypämisen jälkeen sen tekemään. Jos haluat itseäsi rinnasta nii tee se vaikka jasminin kustanuksella se nainen on saavuttanut ihän yhtä paljon kun sinäkin eli EI MITÄÄN. P.S:Olen naurannut Matin ja Mervin toilailua monet kerrat mutta koskaan en ole vähätellyt hänen saavutuksian ja kunniotus pysyy edellen varsinkin senior kisojen jälkeen.Matti antoi lausunnon Iken huonost nais-mausta ja otit itseesi siitä tässä on kysymys,ELI OSUI JA UPPOS.Matti ei vaan ollut kovinkaan väärässä.Hyvät jatkot sinulle
24.9.2008 klo 15.24, jessy (vierailija)
178.
Ei voinut enää pysyä itsekään hiljaisena. Todellakin ottaa päästä nämä vertaukset. Vaikka Matti Nykänen onkin tänä päivänä mitä on, mutta jotenkin sen sekoilun ymmärtää Matin kohdalla paremmin. Hän on sentään uhrannut oikeasti elämästään suuren osan urheiluun ja menestynyt todella hyvin.
Tuksu kehuu turhilla ”saavutuksilla”. Ehkä ne ovat olleet hänelle saavutuksia, mutta 99% normaali-ihmisistä ei olisi kuin helppoa kauraa. Tuksu onkin speciaali, mutta miten:))
Matti Nykäsen saavutukset:
* 5 olympiamitalia
* 15 MM-kisamitalia
* 22 SM-kisamitalia
* yhteensä 42 mitalia.
Johanna Tukiaisen saavutukset:
Pitkä psykologia = psykologi siis.
Musiikkiopiston 3/3 = ammattimuusikko ja lahjakaskin vielä.
Lavalla heiluminen = ammattitanssija.
Lavalla riisuuntuminen = ammattitanssija.
Lavalla keikuttaminen = kansallisbaletin kutsuvieras.
Shampanjaa aina kun mahdollista = ravintoterapeutti.
Ike viestit = hhhmmm….
Tässähän siis vain MURTO-OSA Tuksun saavutuksista. Ja kaikki saavutukset ei tulekaan sieltä Miamista tänne kateellisten junttien peräpohjolaan. Voimme vain haaveilla saavamme niitä ylistäviä tietoja Johannasta tuon suuren valtameren takaa.
Jokainen voi päätellä kumpi on parempi ja kumpaa enemmän arvostaa.
24.9.2008 klo 22.25, Tuksun Antisankari (vierailija)
179.
.. Onneksi Tuksu on sanonut vetäytyvänsä julkisuudesta joten saamme elää kohta rauhassa, ilman pään särkyjä ja myötähäpeää
25.9.2008 klo 10.03, Näin kyllä (vierailija)
180.
Ai, taasko?
25.9.2008 klo 10.40, Aaron (vierailija)
181.
noo..ehkä pari julkisuustemppua vielä,mutta sitten vähennetään esilläoloa.
tai…
25.9.2008 klo 11.35, hese (vierailija)
182.
Koska dollsien sivuille avautuu se kauan odotettu netti myymälä?? Tässä ollaan mielestäni odoteltu jo liian kauan.
25.9.2008 klo 15.12, Minna (vierailija)
183.
Tukiainen väittää uusimmassa blogissaan dollsdancers.fi -sivulla keikkapyyntöjä tulleen ulkomaita myöten? Taitaa nainen leijua aika korkealla maan pinnasta - kuka dollseja oikeasti minnekään pyytäisi, saati Suomen rajojen ulkopuolelle???
Herää harhoistasi!
25.9.2008 klo 17.53, lol (vierailija)
184.
Johanna! Surullista jos et enää kirjoita blogia. Se on niin piristävää ja mukavaa:) Minusta olet niiden perusteella oikein positiivinen ja hauska ihminen joka toivoo kaikille lähimmäisille hyvää… Jatka kirjoittelua, pysyt vain muuten poissa skandaaleista ja pidät pienempää profiilia…Kyllä kansa kääntyy sinun puoleesi kunhan huomaa ettet ole koko ajat vain skandaali julkisuuden perässä vaan haluat tuoda esille hyviä asioita!!!! Lisäksi kirjoituksistasi huomaa että pidät kirjoittamisesta
25.9.2008 klo 19.59, M (vierailija)
185.
”Keikkapyyntöjä” varmaan tuleekin, meinaan onhan Tuksu heittänyt escort-keikkaa Miamissa ennenkin… Ehkä ”Udi” on mainostanut Tuksun palveluja juutalaiskavereilleen…
25.9.2008 klo 20.06, Tuksulan Vaari (vierailija)
186.
Tosi klamyyyyreita kuvia nuo rapujuhla kuvat :D hahah. eukot työntää rapuja kännissä sakset edellä naamaan, hahahah
26.9.2008 klo 01.21, klamyyria elämään! (vierailija)
187.
EKA !!!!!!!!!!!!!!!!
26.9.2008 klo 14.01, taas kerran (vierailija)
188.
Ote Glamour Dollsien päiväkirjasta:
”Haluan olla hiljaa ja vetäytyä ja olla rauhassa ja elää omaa elämääni ilman mitään paineita. En jaksa enää tätä. Olen henkisesti ihan loppu. Lopetan kommentoinnin kokonaan.”
Kiitos Johanna, nyt olet tehnyt elämäsi parhaan päätöksen. Vaikka toilailujasi on ollut todella hauska seurata ja olet kiinnostava persoona, eiköhän tämä liene omaksi parhaaksesi. Voimia ja viisautta, tarvitset paljon molempia.
26.9.2008 klo 14.04, 2112 (vierailija)
189.
179.
Mihin olit unohtanut Jonzzun täydellisen englannin ja ruotsin kielen taidon? Hänen ei tarvitse osallistua johtajantehtäviin valmentavissa merkonomiopinnoissaan ruotsin ja englannin tunneille paitsi että bisnes-sanaston osalta.
Mitenköhän on noiden ”vieraiden” kielten, kun vertaa Johanna Tukiaisen blogin, glamourdance-ryhmän ja ”diaryn” suomen kieltä? Kielioppivirhe toisen perään, yhdyssaniosta ei hajuakaan…
Niin, ja onhan J. syönyt valokuvien mukaan pureksimatta ainakin yhden muoviravun.
26.9.2008 klo 14.09, Kielipolliisi (vierailija)
190.
Niin mikä helvetin pitkä psykologia? Missä?
26.9.2008 klo 17.31, Opittrajatar (vierailija)
191.
Et voi Jossu verrata itseäsi Matti Nykäseen? Missä on sinun kultamitalisi???
26.9.2008 klo 18.16, Typerä vertaus (vierailija)
192.
ja vielä yksi asia,kun rinnastat itseesi nykäsen niin mene ensi kerralla katsomaan kumpi teistä on pääsyt wikipedian .Sun saavutuksiasi on kerottuna hikipediassa.Katsos kun wikipedia pääse ne ihmiset jotka jäävät historian kirjoihin ja hikipedian ne tyhmät blondit jotka eivät jää.
27.9.2008 klo 16.19, jessy (vierailija)
193.
Entistä hehkeämpi Barbie-Doll-Dancers, johtajanaan tutunnäköinen transvestiitti Gert Sörensen! http://img123.imageshack.us/my.php?image=1yeah2eu1.png
28.9.2008 klo 13.36, Jotenkin niin tuttua… (vierailija)
194.
”ja vielä yksi asia,kun rinnastat itseesi nykäsen niin mene ensi kerralla katsomaan kumpi teistä on pääsyt wikipedian .Sun saavutuksiasi on kerottuna hikipediassa.Katsos kun wikipedia pääse ne ihmiset jotka jäävät historian kirjoihin ja hikipedian ne tyhmät blondit jotka eivät jää.”
Wikipedia on melkein yhtä sama ku hikipedia…kuka tahansa sinne voi faktaa tai ns. faktaa kirjottaa eli wikipedian lääpätyksiä ei voida luotettavana tiedonlähteenä pitää mihinkään kirjoituksiin. Molemmissa siis jauhetaan sitä tai tätä eikä viitata niitä ”tietoja” mihinkään realistisiin lähdeaineistoihin. Itse suosin toki enemmän hikipediaa sen huumoritason takia *lol*
Hyvä Jossu kun viimein olet ilmeisesti älynnyt lopettaa blogittamisen (tosin en usko, että se pitkään kestää, koskapa tätä blogia ei täältä ole poistettu). Luulenpa, että kehittelet päässäsi taas jotain jutun juurta ja senhän me kaikki saamme taas iloksemme tai suruksemme täältä lukea ken niin tahtoo.
anyways, mulla ei oo sua mitään vastaan, mut eipä ole kyllä puolestakaan sanomista…jokainen tallaa täällä tyylillään ja tokihan se herättää sekä ihastusta että vihastusta. Onnea valitsemallesi vaihtoehdo(i)lle.
28.9.2008 klo 20.27, Sanoja sanoja sanoja (vierailija)
195.
Voi hyvä jumala. Johanna vaikuttaa epätoivoiselta ja surkealta muka Paris Hiltonila.
28.9.2008 klo 22.08, Inka (vierailija)
196.
Johannan nayte TASOKKAASTA esityksesta
http://www.youtube.com/watch?v=uv5quEmXjlY&feature=related
29.9.2008 klo 07.41, Mirkku (vierailija)
197.
Ja viela nayte (noin 00:50 kohdalla) miten Johanna arvostaa yksiavioisuutta ja ilmeisesti kihloissaolemista. Mutta kuten pian huomataan - kaikella on hintansa…
Voisiko tasta tehda jotain johtopaatoksia kuka ehka sittenkin on maksullinen seuralainen???
http://www.youtube.com/watch?v=kanUgxdwQps&feature=related
29.9.2008 klo 07.51, Mirkku (vierailija)
198.
Syön hatullisen sitä itseään, jos kiinnostus persoonaasi kohtaan vielä kasvaa!
29.9.2008 klo 10.36, Esa1969 (vierailija)
199.
dollsien sivuille ei enää pääse!!!!!?????? miksi näin? :OO
29.9.2008 klo 19.17, jejee (vierailija)
200.
Johanna, kirjoituksesi onnistuvat aina piristämään minua, elämäsi kuulostaa kivan tapahtumarikkaalta :) Jos aiot vähentää julkisuutta, älä silti missään nimessä lopeta Dolls-sivujen päiväkirjaasi, eikä kuvien lisäämistä, muuten sua tulisi jo ikävä! Hyvää syksyä ja jaksamista opintoihin! :)
30.9.2008 klo 01.06, Bella (vierailija)
201.
Huomenna keskiviikkona 1.10. Johanna Kannunkulmassa strippaamassa. Kaikki Espooseen. Se tulee varmaan vasta joskus puolenyön jälkeen, kun yleensä aina on myöhässä.
30.9.2008 klo 19.36, Espoo Kannunkulma (vierailija)
202.
Ja 3.10 ( MTV3 viihde ilmoitti) Jossu kissatappelee toisen glamournaisen kanssa Tallinnassa
Ja tässä kuva vastustajasta Liis Lassista
http://www.postimees.ee/foto/3/0/694034588e4aff29e4_2.jpg
1.10.2008 klo 12.15, Sofus (vierailija)
203.
Johanna.
En oikeasti enää ymmärrä miksi tahdot roikkua julkisuudessa. Jatkuva bilettäminen ja 'muotitietoisuus' eivät tuo sinulle Suomen Paris Hilttonin titteliä, vaikka uskon että sellainen varmasti olisi sinusta ennenkaikkea hyvin kivaa.
Rapujuhlasi kuulostivat kotibileiltä, tuskin kukaan pitää 40 hengen juhlia järinkään isoina. Toisaalta olihan paikalla maikkarin väkeä.
Olet jo kolmekymmentä, pukeutuisit hieman paremman maun mukaisesti, näyttäisit paljon kauniimmalta ja ennenkaikkea fiksummalta naiselta. Laita elämä kondikseen, et elä julkisuudella loppupeleissä kovinkaan pitkään. Paris Hilton miljoonaperijä, sinä et.
1.10.2008 klo 13.34, Sissi (vierailija)
204.
Lehti: Tukiainen vaatii korvauksia nettiherjaajalta
1.10.2008 12:35
Suivaantunut tanssija antaa kirjoitukset poliisin tutkittaviksi.
1.10.2008 klo 17.34, jo oli aikakin. (vierailija)
205.
Nonih, pitkäänhän siinä menikin.
Taisi olla kokonaiset 7 vai 8 päivää kun toitotti vetäytyvänsä julkisuudesta kokonaan jne jne omassa päiväkirjassaan. Ja nyt sitten haastaa kissatappeluun… Niin, eihän se ole julkisuutta…
Mun veikkaus on että ei Tuksu puheistaan ja kirjoituksistaan huolimatta ole vetäytymässä minnekkään. Mutta toisaalta kun lukee blogia ja päiväkirjaa lukee, niin ei voi olla nauramatta.
1.10.2008 klo 19.22, Ezmu (vierailija)
206.
Onko porukkaa nyt Kannunkulmassa? Kertokaa sitten, millaista oli! :)
1.10.2008 klo 21.21, Kannunkulman show (vierailija)
207.
mitä tuolla sekoillan ettei pääse dollsin päiväkirjan?
1.10.2008 klo 23.06, m-jessy (vierailija)
208.
ehka sinne ei tilapaisesti paassyt, jos saittia paivitettiin
2.10.2008 klo 02.44, Mirkku (vierailija)
209.
VOI JEESUS MAARIA!
2.10.2008 klo 23.39, kirsti (vierailija)
210.
”Residenssi on hallitsijan, ylhäisen henkilön tai korkean virkamiehen asuinpaikka tai virka-asunto. Siellä voi asua esimerkiksi valtionpäämies, ruhtinas tai maaherra. Yleisemmin residenssi tarkoittaa juhlavaa tai upeata asuinpaikkaa kuten linnaa tai kartanoa. Residenssi tarkoittaa myös hallituskaupunkia, hallituspaikkaa ja hallituslinnaa.”
Että missäs sitä oikein asutaankaan?
4.10.2008 klo 22.03, Sosla (vierailija)
211.
On se kumma perkele kun ekaks haluaa julkisuutta ja sitten kun sitä saa niin ei kestä kritiikkiä vaan haastaa jengii oikeuteen.
6.10.2008 klo 09.26, Qlli (vierailija)
212.
Huulipunakin on jostain syöpäosastolta.
6.10.2008 klo 09.28, Qlli (vierailija)
213.
todellakiii seiskan esittelyssä se oli kyllä aika kamala tiili mörskä. mummon mökissäkin on enempi glamouria hhiih
kirjota nyt äkkiä jotain uutta tylsää lukea näitä vanhoja haluan nauraa sulle
ps haasta vaan oikeuteen sillaihan sää sitä rahaa saat ku se alkaa loppumaan. Johanna tukiainen ei ole vielä päättänyt millaista summaa aikoo pyytää nettikiusaajiltaan. eli toisin sanoen et oo vielä laskenu paljo sulla on maksamattomia laskuja. :D
6.10.2008 klo 19.42, residenssi :D (vierailija)
214.
Hei. MIlloin päivität taas?
7.10.2008 klo 17.15, Anna (vierailija)
215.
On kyllä ikävää, että jouduit lopettamaan mielenkiintoisen blogisi. Meitä on kuitenkin sellaisia, jotka mielenkiinnolla olemme lukeneet ja seuranneet elämäsi tapahtumia. Kaikkea hyvää Johanna :)
8.10.2008 klo 01.51, kaima (vierailija)
216.
Niin se menee sitä saa mitä tilaa.
Joten en yhtään ihmettele vaikka se olisi tässä.
Johanna ei todella saa tästä kirjoittelusta kuin P***aa niskaansa joten kirjoittaa voi muuallakin.
http://www.dollsdancers.fi/diary/diary.php
Onnea ja iloa Syksyyn Johanna.
9.10.2008 klo 18.44, Sitä saa mitä tilaa (vierailija)
217.
Hei Johanna.
Eikö olisi mukavampi olla julkisuudessa ansioiden vuoksi? Minusta on kiva seurata sellaisia julkkiksia kuin vaikka Maarit Tastula tai Nina Hyvärinen, loistoesimerkit toimittajasta ja tanssijasta. He ovat julkisuudessa ammattinsa vuoksi. Hyvärinen on muuten ammattitanssija..
Sinä olet lehdissä siksi, että sinun naiiviuttasi ja narsismiasi käytetään hyväksi. Myyt henkilökohtaisen elämäsi. Et kai halua naispuoliseksi Matiksi? Kyllä hänenkin ”persoonansa kiinnostaa”. Wake up Johanna.
ps: työskentelen median palveluksessa itse, tiedän mistä puhun. Terve.
14.10.2008 klo 10.08, Sandy Dee (vierailija)
218.
Onko Johanna mennyt nyt taas sanat sekaisin? Residenssi tarkoittaa lähettilään, maaherran, ruhtinaan tms. asuinpaikkaa tai hallituskaupunkia.
14.10.2008 klo 13.26, Pekka (vierailija)
219.
Nimi: Johanna
13.10.08 11:08 pm
FYYSISESTI PAHA OLO JULKISUUDESTA… KAHDEN VIIKON SAIRASLOMA ON NYT PAIKALLAAN!
Voin niin huonosti mediahässäkästä ja kaikesta loan heitosta, että oksennan lähes päivittäin enkä saa nukuttua. Olen sairastunut masennukseen ja minun on pakko ottaa nyt kunnon irtiotto kaikesta. Minusta tuntuu että tässä pienessä maassamme minä ja Julia ainoastaan rumennutaan, lihotaan ja masennutaan kokoajan vaan lisää. En ole onnellinen. En ole koskaan eläessäni ollut näin rumannäköinen ja painavassa kunnossa. Kärsin ihan mielettömästä masennuksesta ja mun on pakko laittaa itseni takaisin samaan kuntoon kun missä olen koko elämäni ollut. Olen saanut elää ihan mielettömän mielenkiintoista ja vauhdikasta elämää ja kokea asioita, joita monet ihmiset eivät pääse näkemään koko elämänsä aikana. Tämä loanheitto ja ihmisten julmuus on kuitenkin liikaa, ei kukaan ihminen kestä ihan mitä tahansa. Olen huomannut että suomalaiset tarvitsevat jostain syystä aina jonkin sylkykupin johon purkaa oma huono olo.
Olen kuitenkin niin herkkä ja tunneihminen, etten kestä sitä. En yhtään ihmettele, miksi Linda Lampenius muutti ulkomaille ja monet muutkin ovat niin tehneet. Kieltämättä minullakin on ajatus käynyt usein mielessä.
Lähden tämän viikon torstaina Afrikkaan rauhoittumislomalle. Sitten lähden Tukholmaan. Jos asiani eivät ala selviintymään ja rauhoittumaan Suomessa, muutan Tukholmaan pysyvästi. Minulla ei ole mitään järkeä kirjoittaa blogejakaan kun niskaani ei sada muuta kuin lokaa. En ymmärrä, miksi ihmiset ovat Suomessa niin julmia! Täällä käytetään muutenkin jo älyttömästi masennuslääkkeitä, alkoholia ja itsemurhaluvut ovat korkealla. Auttaako se mitään, että heitetään vielä kiviä muiden ihmisten päälle!!!! Nähtävästi monet saavat siitä tyydytystä kun saavat haukkua muita. Julkisuus hakee vain negatiivisia asioita ja p…ta sataa niskaan. Minusta tuntuu että varsinkin herkät ja kiltit ihmiset saavat kärsiä kaikkein eniten, eivät he kestä. Ei munkaan hermot kestä.
Onneksi nyt tulee loma ja pääsen rauhoittumaan! Täytyy nyt katsoa mitä elämäni kanssa teen. Dollseilla riittää kyllä hienosti keikkaa, mutta olen niin masentunut ja ahdistunut, että mun on pakko päästä ulkomaille ja nopeasti!
Johanna
- - -
HAhaha, olisitkos johanna ihan itse aiheuttanut sen, että sinua haukutaan jatkuvasti? Paljonko luulet mainitsemasi Lindan saavan vihailijapostia? Niimpä, sitä saa mitä tilaa…. muuta vain ruotsiin, mutta älä mene sinne pää pilvissä, ei sielläkään ihan mitä tahansa niellä….
14.10.2008 klo 16.41, huuhaa (vierailija)
220.
Kuuntelen kans just tota heaven biisi, toimii, sä kyl tiet mist tulee miami mieleen.. oot ihana <3
18.10.2008 klo 03.56, zeffy (vierailija)
221.
Rachel is hottis!!!!!
18.10.2008 klo 13.50, Petri Laine (vierailija)
222.
Classy bitches.
Only not. Lololol.
8.11.2008 klo 20.48, Nyyhky (vierailija)
223.
http://www.iltalehti.fi/nettitv/?27995302
yksi klippi kertoo enemmän kuin tuhat sanaa
3.1.2009 klo 07.44, Julia Tukiainen (vierailija)
224.
Hei siellä
9.4.2009 klo 12.54, Pekka (vierailija)
225.
Kiinnostaa, ku kilo paskaa. Anteeks, sun tapauksessa 30 kiloa… Vähintään!
26.5.2009 klo 15.45, Manne Mainio (vierailija)
226.
Siis hei, ihmiset, ette viittisi dissata kaikki joukolla Johannaa!
Kukaan ei ansaitsee sitä.
Koita jaksaa Jossu, ja voimahaliii! <3<3
2.6.2009 klo 13.14, Sweety (vierailija)
227.
Siis hei, ihmiset, ette viittisi dissata kaikki joukolla Johannaa!
Kukaan ei ansaitsee sitä.
Koita jaksaa Jossu, ja voimahaliii! <3<3
2.6.2009 klo 13.14, Sweety (vierailija)
228.
residenssi = lähettilään, maaherran, ruhtinaan tms. asuinpaikka; hallituskaupunki
16.6.2009 klo 22.58, Sivistyssanakirja (vierailija)