Yö perulaisen tummaverikön kanssa
Viimeiset kaksi viikkoa on ollut varsinaista seikkailua, josta saisi tehdyksi kirjan taikka elokuvan. Päivä matkustelua yhdessä sveitsiläisen naisen kanssa, majoittautumista samassa huoneessa perulaisen kaunottaren kanssa ja ”sokerina pohjalla” musiikkireportterina Splitin Musiikkifestivaaleilla.
Jätin hyvästit Constantan kaupungille ja matkustin yöjunalla Bukarestin kautta lähelle Serbian rajaa Timisoaran kaupunkiin. Sieltä oli tarkoitus jatkaa Budapestin kautta Kroatian pääkaupunkiin Zagrebiin. Epäonnekseni yöjuna oli lähes kolme tuntia myöhässä, joten jouduin etsimään muita vaihtoehtoja matkustaakseni Kroatiaan. Rautatieaseman lippuluukulla ehdotettiin matkustamista linja-autolla Aradnin kaupunkiin, sieltä jatkamaan eteenpäin.
Hetken mietin vaihtoehtoja. Viereisellä penkillä istui nuori nainen ja rohkeasti päätin mennä juttelemaan ”tankero-englantia” hänen kanssaan. Myös hän oli tullut samalla yöjunalla ja hieman ihmeissään, vaihtoehdoista matkustaa Serbian Belgradiin. Ehdotin hänelle, etta lähtisimme yhdessä läheiseen kahvioon miettimään ratkaisua matkustusongelmiimme. Vietimme reilun tunnin kahviossa ja menimme uudestaan lippuluukulle selvittelemään kimuranttia tilannetta. Hänelle ehdotettiin vaihtoehtoa matkustaa junalla Vrsackin kaupunkiin ja sieltä linja-autolla Belgradiin.
Tehtyäni sinunkaupat sveitsiläisen Rahaelin kanssa, päätimme yhdessä matkustaa Belgradiin ja seuraavana päivänä jatkaisin Zagrebiin. Junamatka meni mukavasti, Rahael puhui hitaasti ja rauhallisesti, joten ymmärsin hänen puheestaan lähes kaiken. Hänen mielestään puhuin aivan kohtuuhyvin englantia, vaikka omasta mielestäni vain latelin sanoja suustani peräkkäin.
Pimeän taksin kyydissä
Muutaman tunnin kuluttua saavuimme pieneen serbialaiseen Vrsacin kaupunkiin. Astuttuamme junasta, meitä oli ensimmäisenä vastassa lauma pelottavan näköisiä serbialaismiehiä, jotka tarjosivat taksikyytiä. Kieltäydyimme tarjouksesta. Ripeästi astelimme rautatieasemalle ja mietimme ratkaisua päästä edullisesti linja-autopysäkille, josta matkamme jatkuisi toiveittemme mukaisesti Belgradiin. Eräs miellyttävännäköinen herrasmies tarjosi meille kyytiä kahdella eurolla, joten päätimme hypätä paikalliseen ”pimeään taksiin.”
Meidän onneksemme reilun kilometrin matka sujui kommelluksitta ja hetken kuluttua saapui linja-auto, joka poimi kaksi väsynyttä ja hermostunutta matkustajaa kyytiinsa. Vanhalla ja hieman rähjäisellä linja-autolla köröttelimme maalaisteitä pitkin kohti määränpäätä. Vajaan sadan kilometrin matka maksoi vaivaiset seitsemän euroa.
Ilta-auringon laskiessa saavuimme Belgradin linja-autoasemalle. Menimme taksilla Rahaelin varaamaan hotelliin. Matkalla taksikuljettaja esitteli meille rakennuksia, joita Naton joukot olivat pommittaneet. Tuntui aivan omituiselta ja mystiseltä nähdä omin silmin sodankauheuksia. Koskaan aiemmin en ole käynyt maassa, jota on pommitettu yhtä raskaasti. Tapahtumista on aikaa vain reilut parikymmenta vuotta.
Hotellivirkailija ojensi Rahaelille avaimet, kunnes huomasi virkailijan ohjanneen meidät samaan huoneeseen. Hädissään Rahael selitti, että olemme vain matkakumppaneita emmekä pariskunta, joten minulle oli löydyttävä oma hotellihuone. Onneksi huoneita oli vapaina. Virkailija nauroi makeasti erehdykselle ja antoi minulle avaimet omaan huoneeseen. Kiitin Rahaelia halauksin matkaseurasta ja painelin nukkumaan vaihderikkaan matkan rasituksia.
Seuraavana päivänä aamiaisen jälkeen lähdin kävellen rautatieasemalle. Saavuttuani asemalle virkailija ilmoitti junan lähtevän vajaa kymmenen minuutin kuluttua. Juoksin hädissäni kuin heikkopäinen etsien oikeaa laituria. Minulle kävi kuin elokuvissa. Ensimmäinen laituri johon juoksin oli oikea, tyytyväisenä, helpotuksesta huokaisten istuuduin ilmastoituun ykkösluokan vaunuosastoon.
Varattua hostellihuonetta ei löytynytkään
Kuuden tunnin aikana ohitimme Ruman ja Kutinan nimiset paikkakunnat. Nälkäisenä, hikisenä ja haisevana saavuin idylliseen ja tyylikkääseen Kroatian pääkaupunkiin Zagrebiin. Muutaman tunnin kiertelin kaupungilla, kunnes jälleen yöjunalla matkustin Splitin kaupunkiin, josta olin etukäteen varannut viideksi vuorokaudeksi hostellihuoneen. Yöjuna saapui aamulla ajallaan Splitiin ja kartta kourassa lähdin jalkaisin etsimään hostellia. Löydettyäni oikean osoitteen, hostellivirkailija yllättäen ilmoittikin, että varauksestani huolimatta heillä ei ole vapaita huoneita. Ei auttanut muuta kuin painella kadulle miettimään seuraavaa suuntaa, josta mahdollisesti löytyisi hostelli.
Vajaan tunnin etsimisen jälkeen saavuin hostelli Splitiin. Ilmoitin haluavani huoneen viideksi vuorokaudeksi. Hetken kuluttua viereisestä huoneesta saapui tumma nainen keskustelemaan hostellivirkailijan kanssa. He puhuivat englantia. Kaksi naista mittailivat minua päästä varpaisiin. Hetken kuluttua virkailija ilmoitti, että perulainen nainen suostui minun majoittautuvan hänen kanssaan samaan huoneeseen.
Ylibuukkauksesta johtuen edellinen hostelli ei suostunut minua majoittamaan, sitten saan kahden hengen huoneen tummaverikön naisen kanssa. Lopussa kiitos seisoo, sanoo suomalainen sananlasku interrail-sekkailijalle. (Harmi vain, kun en saanut valokuvatuksi.) Alapedillä tummaverikkö ja yläpedillä suomalainen perussohvaperunamies. Miltä suomalaisesta naisesta tuntuisi, jos italialainen komistus aamulla tekee edessäsi voimisteluliikkeitä ja sinä kaivat aamulla unihiekkaa, edellisen juhlitun illan jälkeen silmistäsi?
Mielestani oli hieman yllättavää, että meidät kaksi laitettiin samaan huoneeseen vaihtamaan katseita ja vaatteita. Kroatia on syvästi katollinen, uskonnollinen maa…! Tietenkään minulta ei edes kysytty, että haluanko samaan huoneeseen naisen kanssa.
Split on kaunis kaupunki
Kaupunkina Split on aivan hurmaavan kaunis. Lisäksi paikalliset ihmiset ovat täysin erilaisia kuin esim. serbialaiset. Rauhallisia, hillittyjä ja kohteliaita. Suomalaiset turistit, joihin olen tutustunut ovat kysyneet, etta mikä matkakohteista tähän mennessä on paras. Rehellisesti täytyy sanoa, että Kroatia oli todella miellyttävä ja kaunis maa ja josta ihmiset tekevät erityisen miellyttävän.
Viimeisenä iltana onnistuin saamaan lehdistökortin Kroatian television tuottamalle Splitin Musiikkifestivaaleille. Muutama päivä sitten olin vielä Romaniassa Muumi-tamburiinilla soittava suomalainen katukerjäläinen ja hetkessä minusta tuli ensimmäinen Splitin Musiikkifestivaalien musiikkireportteri. Edellissunnuntaina vielä astelin punaista mattoa pitkin ulkoilmakonserttiareenalle.
Pressikortin lisäksi käteeni ojennettiin tyylikäs t-paita sekä ohjelmalehtinen. Ulkomaalaisena musiikkireportterina minut ohjattiin Vip-aitioon, jossa paikalliset julkimot läheltä ja kaukaa olivat samassa aitossa. Aivan ongelmitta ei musiikkireportterin ura sujunut. Videokuvatessani kännykällä erästä Vip-ryhmää, heitti poydästä eräs nainen päin naamaa minua kangasservetillä. Välikohtauksesta toivuttuani jatkoin musiikkireportterin virkaa vanhaan malliin. Hillitysti ja asiallisesti.
Seuraavana paivänä lähdin Splitistä Zagrebin kautta Slovenian pääkaupungin Ljubljanan kautta itavaltalaiseen pikkukaupunkiin Villachiin, josta matka jatkui Rooman kautta Anconaan. Yli 20 tunnin laivamatkan jälkeen saavuin Kreikan Patrakseen, josta matka jatkui linja-autolla Ateenaan. Lyhyen visiitin jälkeen painelin laivaterminaaliin.
Viime perjantaina saavuin tänne Kreetalle… ilman mitään tietoa majapaikasta. Matkailuinfosta saadun kartan avulla suunnistin bussilla Plataniakseen, joka on suomalaisten suosimaa turistialuetta. Mita täällä on tapahtunut, siitä seuraavalla kerralla. Kuinka ollakaan sain edullisesti upean huoneiston viikoksi katso: www.tropicana-beach.gr
Markku Mutanen
ADHD-luennoitsija, Interrail-seikkailija ja Hymyn blogikolumnisti
