Kuolemanleirillä!
Reilun tunnin junamatkan jälkeen Krakowasta saavuin Oswiecimin (Auschwitzin) kaupunkiin. Koska olin vielä vailla tietoa tulevasta majapaikasta, menin keskustaan, kirkon viereiseen rakennukseen kysymään majapaikkaa. Hetken siinä kolme miestä keskustelivat ja minulle kiikutettiin avaimet kouraani ja vahtimestari lähti opastamaan kulkuria oikeaan huoneeseen.
Myöhemmin selvisi, että rakennus on katolisen kirkon ammatillinen oppilaitos. Majapaikkani sijaitsi sisäoppilaitoksen puoleisessa rakennuksessa. Huone, johon saavuin oli siisti, mutta askeettinen. Seinällä oli Jeesus-ristillä veistos. Olin saapunut pyhään paikkaan.
Oppilaitoksen ravintolassa oli valmiina maittava illallinen, jonka jälkeen lähdin huoneseeni lukemaan tositarinaan pohjautuvaa Junanryöstäjät-kirjaa. Kirja kertoo kahdesta joukkiosta, jotka 1960-luvulla ryöstivat postijunan ja saivat saaliikseen yli kaksi miljoonaa puntaa. Mielenkiintoinen ja jännittavä kirja.
Asiasanat
Uusimmat kommentit
"Jäin Espanjaan, huutokauppaan omaisuuteni!"
Jep, jos alkaa itse bloggaamaan astioita ja kantaa niitä tiskiin niin ei vastaa ...
"Jäin Espanjaan, huutokauppaan omaisuuteni!"
"Taivallettuani reilun kahden kuukauden aikana junalla 25 000 kilometriä ". ...
Keskusteluista poimittua
Uusimmat blogit




















































































