Kohumanageri - Tuija Järvisen blogi

Kohumanageri - Tuija Järvisen blogi

Tässä on poliittinen cv:ni!

4.3.2011

Heissulivei Sinulle Rakas lukijani! Olethan muistanut ”hymyn pyllyyn?”  Hyvä. Oletkin kaunistunut. Samalla toivotan Sinulle kauniit ja lämpimät kevätterveiseni Savosta!

Tänään on sitten ne kauan ”odotetut” Johanna Tukiaisen ja Arto Länsmanin häät televisiossa. Uusinta on sitten lauantaina TV 5 Voicella. Mä toivon oikeasti, ettei mun ”lauluesitystäni” esitetä julkisesti, vaikka muistin sanat ym.

No, joka tapauksessa sain kehuja laulusta ja laulamisestani itse erään suuren aikakausilehden päätoimittajalta. Ehkäpä arvannetkin keltä, mutta nyt en mainosta enää ko. lehteä blogissani. Tästä aiheesta ei enempää, vaan siirrytäänpä minun toiseen eli vakavampaan puoleeni. En minä mikään ihan pelkkä ”kevyt” viihdealan immeinen sentään ole. Saatanpa nyt näyttää muutamalle ilkeilijälleni nk. ”närhen munat” seuraavalla poliittisella meriittilistallani.

Vaalitouhu on nyt kovassa käynnissä ja ”yleisön” toivomuksesta julkistankin oman poliittisen tietämykseni sekä poliittisen- sekä yhdistys/järjestötyökokemukseni tässä blogissani.

HUOM! Sitä ketä ei politiikka voisi vähempää kiinnostaa, jättäköön tämän blogin väliin, kiitos!

Minä olen toiminut siis vuodesta 2000 alkaen noin 17:sta eri luottamustoimessa, ehkä niitä löytynee vielä pari lisääkin. Olen ollut siis 8 vuoden ajan Iisalmen kaupungin varavaltuutettuna Keskustan listoilla. Tällä hetkellä toimin vielä rakennuslautakunnassa vuoden 2012 loppuun saakka.

Muutan keväällä, joten ilmeisesti minulla on edessä irtisanoutuminen tuosta lautakunnan paikasta. Minulla on todellakin ”haaveissa” saada asettua ehdolle vielä joku päivä (4 vuoden päästä?) kansanedustajaehdokkaaksi. Oheisesta cv:stäni voit todeta, että paikallispolitiikasta ei minulta juuri kokemusta puutu. Varsinaisena valtuutettuna (olin varajäsen) en ollut, mutta kuten monet huippupolitiikotkin sanovat, lautakuntatyöskentely on paljon ”intiimimpää” ja siellä saa oman äänensä paremmin kuuluville. Valtuustossa jää helposti ”pienen ihmisen” ääni kuulematta. Varajäsenenä saa myös usein istua kokouksissa.

Eipä tässä sen kummempia tässä blogissa. Kuulemisiin viikonlopun jälkeen. Ohessa minun ”poliittinen cv”. Että tälläistä tämä tuottaja, manageri on ”puuhaillut”. Laitoin luottamustoimet ja ajat näin vain allekkain, niin sinun on helpompi hahmoittaa ne.

IISALMEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSTOIMET:                        AJALLA:

Koulutuslautakunta, varajäsen                                                      26.09.2000 -  31.12.2000
Sosiaalilautakunta, varajäsen                                                        01.01.2001 - 31.12.2004
Kaupunginvaltuusto, varajäsen                                                    01.01.2001 - 31.12.2004
Koulutuslautakunta, jäsen                                                             01.01.2001 - 31.12.2004
Kaupunginvaltuusto, varajäsen                                                    01.01.2005 - 31.12.2008
Kulttuurilautakunta, jäsen                                                               01.01.2005 - 31.12.2008
Vapaa-aikalautakunta, jäsen                                                  22.03.2005 - 31.12.2008
Ylä-Savon Ammatillisen Koulutuksen Kuntayhtymä, yhtymävaltuusto, varajäsen: 01.01.2005 - 31.12.2008
Rakennuslautakunta, varajäsen                                                   01.01.2009 - 31.12.2012 (edelleen tässä luottamustoimessa)

MUITA LUOTTAMUS- JA YHDISTYSTOIMIA:

Kirkonsalmen koulun johtokunta, jäsen                                                    01.01.2001 - 31.12.2004

Olen toiminut lisäksi muistaakseni mm. Vesaisten Ylä-Savon piiri ry:n hallituksen jäsenenä, varapj:na sekä puheenjohtajana (alaisenani oli lisäksi 6 muuta kattojärjestöä Ylä-Savossa.

IISALMEN SEURAKUNNAN LUOTTAMUSTOIMET:

Olen toiminut myös Iisalmen seurakunnassa mm. hallituksen varajäsenenä, valtuuston jäsenenä sekä Nuorisoasiaintoimikunnassa. (tarkkoja aikoja en muista, saan luottamustoimiotteen vasta ensi viikolla samoin tästä Vesaiset työskentelystäni)

Tässä tämä oli tällä erää. Kiitos ja kumarrus.

Halit ja halaus!

Tuija Järvinen

Ps. Tämä on sitten faktaa eikä fiktiota! Hymy on saanut todisteet asiassa. Epäilijöitä, kun on aina. Jep.

Kommentit (65)

heittomerkit (vierailija), 4.3.2011 klo 16.31

”sanaton” nk, kuuma juttu. JEP ”luottamustoimet” Upean hienoa, jatka samaan malliin. Mites ne ”manageeraushommat”? Onko kiirettä ”manageroida”?

maimaimai (vierailija), 4.3.2011 klo 16.45

Jännä tuo varajäsenyys. Itse olen erään pk-seudulla suht tunnetun osakeyhtiön hallituksen varajäsen, mutta eipä siinä tule niin paljon tehtyä, että edes viitsisin sitä laittaa CV:heni.

”fakmee” (vierailija), 4.3.2011 klo 16.45

”upeata”,”mahtavaa”.. olen lähes ”sanaton” -terv nk. ”fani”

Huhhuijaa meidän Tuijaa! (vierailija), 4.3.2011 klo 16.56

Mitähän he….iä me noillakin tiedoillsi teemme. Täysin turhaa todistelua. Näytätpä olleen suurimmaksi osaksi pelkästään varajäsenenä, joten muut kuin Tuija Järvinen eivät edes viitsisi noilla meriiteillä kehuskella. Siinäpä kului taas aika ”askarrellessa ja paskarrellessa”

Mörkö (vierailija), 4.3.2011 klo 17.02

Ilmeisesti Kepu ei huolinut eduskuntavaaliehdokkaaksi ja nyt yrität Hymyn sivuilla saada epätoivoisesti viime hetkellä puolueet soittamaan sinulle. No, ehkä se yhteydenotto tuleekin Piraattipuolueesta. Siellähän on ehdolla BB-Anttikin.

Naurattaa (vierailija), 4.3.2011 klo 17.25

”Varajäsen” Voi hyvää päivää. Kuinka viitsit edes kehuskella tuollaisilla jäsenyyksillä, käsittämätöntä. Ja voi kun oppisit edes kirjoittamaan kunnollista suomen kieltä. Hiki valuu otsalta tekstiäsi lukiessa.

Kusiputkalainen (vierailija), 4.3.2011 klo 17.31

Ei saatana. Reija alitti riman jälleen kerran. Näyttää olevan hirveä pätemisen tarve, viinan ja pillereiden käytön ohessa. CV:ssä nuo kaikki ”luottamustoimet” ovat yhtä tyhjän kanssa, ottaen vielä huomioon ko. henkilön, niin ei senkään vertaa.

Tiina! Herää todellisuuteen. KÄDET MENEE NÄIN NÄIN NÄIN !

Eino Leino (vierailija), 4.3.2011 klo 17.36

Olen sanaton tämän pusertavan naiiviuden ja yksinkertaisuuden edessä. Onko tämä henkilö oikeasti jo 55 vuotta?

Poliittinen WC (vierailija), 4.3.2011 klo 17.45

/o/\o\/o/\o\/o/\o\/o/\o\/o/\o\/o/\o\/o/\o\/o/\o\/o/\o\/o/\o\/o/\o\/o/\o\/o/\o\/o/\o\

Tuide ei kehu itseään. (vierailija), 4.3.2011 klo 17.52

Harmi kun hevosenottolautakunta
on lopetettu kunnista, Tuide
olisi ollut hyvä täysjäsen em. tehtävään.

Puhheenjohtaja (vierailija), 4.3.2011 klo 17.53

Tuija unohti mainita että on ollut kirkkokuoron ”varajäsen”.

Kädet näin (vierailija), 4.3.2011 klo 18.19

itse olen toiminut MUISTAAKSENI Nokian toimitusjohtajana, Suomen presidenttinä ja Saksan keisarina

Marsu (vierailija), 4.3.2011 klo 18.46

Ansiolistasi on hieno. Valitettavasti vain siitä huomaa, että olet Iisalmen poliittisella kentällä hiipuva tähti. Olen silti sitä mieltä että sinussa olisi ainesta Senioripuolueen presidenttiehdokkaaksi.

kunnalliskaksineuvos Marco (vierailija), 4.3.2011 klo 18.50

Eikö Iisalamessa ole muita kepuja kuin Kiäriäinen ja sinä? Nostit CV:llä hieman osakkeitasi.

Ponnaliskuliitikko (vierailija), 4.3.2011 klo 18.59

”Poliittinen CV” ei anna kuuklettamalla juurikaan tuloksia. * REPS *

”fani” (vierailija), 4.3.2011 klo 19.13

Nyt tuli niin turha blogipöräys, etten löydä edes sanoja.

Täti Stamina (vierailija), 4.3.2011 klo 19.46

Eduskuntavaalit pidetään 17.4.2011 - tämä pläjäys on erittäin mainiota (negatiivista) mainosta Keskustapuolueelle. Kyllä nyt Pohjois-Savon muut kepulaiset tykkäävät sinusta - tai sitten eivät. Se Seppokin voipi olla häpeissään, ja ihan syystä.

Onneksi ei ole vielä aika. (vierailija), 4.3.2011 klo 19.53

Tuide se on aina niin vaatimaton
saavutuksistaan. Miten meidän käy kun hänestä aika jättää ?

iisalmelainen (vierailija), 4.3.2011 klo 20.09

Kerros monessako kokouksessa oot ollut mukana ? Et varmaan kerro, kun minä satun tietämään ja et voi narrata. Jätit muutenkin aika oleellista tietoa kertomatta :D

Canteri (vierailija), 4.3.2011 klo 20.12

Tenuhan nyt kertoo näissä saduissaan kaiken muun kuin oleellisen. Ja miksikö? Siksi, kun mitään oleellista kerrottavaa ei ole.

iisalmelainen (vierailija), 4.3.2011 klo 20.14

Kerro vielä, että monesko varavaltuutettu oot :D

iisalmelainen (vierailija), 4.3.2011 klo 20.20

Tuikku oli Iisalmessa sijalla 103 Keskustan ehdokkaitten äänimäärissä, joten Tuikkua ennen on ”muutama” varajäsen lautakunnassa. Muistaakseni varajäseniä on ainakin 7. joten jos Keskustan 1.2.3.4.5. ja 6. varajäsen ei saavu lautakunnan kokoukseen, niin sitten on Tuikun vuoro.

iisalmelainen (vierailija), 4.3.2011 klo 20.22

Ai niin…Tuikku sai kunnallisvaaleissa 2008 peräti 11 ääntä, joten poliittista kannatusta löytyy :D

Onko tuo nainen tosissaan? (vierailija), 4.3.2011 klo 21.20

Vai että oikein VARAJÄSENINÄ on Tuide toiminut. Ai kun hienoa. Eipä nuissa yhdessäkään ole sitten kauaa viihtynyt. On se varajäsenyys niin rankkaa että ymmärrän… Ei nuilla meriiteillä juurikaan kansanedustajuuden kanssa ole mitään läheistäkään tekemistä. Nuija.

hahaha :) (vierailija), 4.3.2011 klo 21.24

Älä pelkää,ei sun laulu etkä itsekkään näy tv.ssä Tuksun häissä.Kattokaa loppu teksit myös,siellä välissä paljastuu häiden karmea totuus!

Iglussa näkyi (vierailija), 4.3.2011 klo 21.39

Kyllä Tuikun tuhti olemus näkyi väkijoukossa, kun pari vihittiin iglussa. Tuija näytti olevan sen verran jykevässä kunnossa, että hänellä ei ole käytännössä ollenkaan kaulaa. Ja näyttää ihan Heinäsirkalta!

888 (vierailija), 4.3.2011 klo 23.22

MOI TUIDE,sua ei sitten mainittu eikä näytetty yhdessäkään seiskan jutussa tai telkussa tai yhdessäkään minkään lehden uutisessa eikä tuksu sinusta ole sanaakaan sanonut. että se siitä sinun ”hienosta” esityksestä. taisi olla jo niin noloa katsottavaa ja kuultavaa, että jopa ns roskalehti päätti ettei sentään kannata tätä näyttää.

888 (vierailija), 4.3.2011 klo 23.25

AHHAHAAAA reps! Vai että tämmöisiä toimia! Jossain takahikiällä sitten oikein varavaltuutettu jne! VOI PYHÄ…! Tuttuni joka asuu pikku paikkakunnalla ja on tyhmä kuin tampio, hän on ihan OIKEANA valtuutettuna, ei vara, siellä! VOI MITEN NAIIVI sinä olet!

Jaana hrh (vierailija), 5.3.2011 klo 01.07

Vau. Ei voi olla totta!?!? Ettäkö ihan kaikissa näissä toimissa olet ollut :? Apua!!! Tämäkin julkkistyrkky on niin päästään sekaisin ja julkisuudenkipeä ettei mitään rajaa. Tämä nainen lienee maailman ainoa manageri, joka artistin sijasta on tunkenut itsensä haastatteluun artistin uutuussinglen tiimoilta: Tuksupuksun singlehaastattelu…tai siis managerin haastattelu, Radio Rockissa. Aivan uskomatonta toimintaa. Häpeäisit. Ja ei, tässä ei todellakaan ole kyse mistään kateudesta :)

Rajaton (vierailija), 5.3.2011 klo 03.36

Otan tästä ”CV.sta” kopion ja vien sen kaupungintalon infotaululle ohikulkiessani, niin näkevät Iisalmelaisetkin tämän heidän oman ”KANSANKYNTTILÄN”!!!

Jaana-Maria (vierailija), 5.3.2011 klo 08.31

Hei Tuija!

Aloin seurata blogiasi vähän aikaa sitten ja onpa mukava lueskella tavallisen suomalaisen naisen kuulumisia. Olen itsekin samanlainen Suomalainen Nainen kuten sinäkin ja mukana vähän kaikessa. Oletko koskaan miettinyt oma elämän kerran kirjoittamista? Julkkikset ja missit niitä kirjoittelee, mutta olisippas kiva lukea normaalin Suomalaisen Naisen elämä kirja. Aurinkoista kevättä ja tsemppiä kaikkeen uuteen!

Rehti ja reilu (vierailija), 5.3.2011 klo 10.55

Noilla meriiteilläsi painit kyllä poliitikkona kärpässarjassa. Et nyt viitsisi nolata itseäsi enää enempää. Iisalmessa tiedetään varmasti totuus taidoistasi. Sulla se tuo itsearviointi ontuu ja rankasti.

Resitentti (vierailija), 5.3.2011 klo 11.21

Taivaan lahja Iisalmelle! Miten ne siellä parjäisivätkään ilman Tuija Järvistä!
Kyl nyt täytyy kumartaa ja syvään!

tis is huumor (vierailija), 5.3.2011 klo 12.34

Mutta sivulauseessahan se vasta uutinen: ”Muutan keväällä”! Tästä lisää tietoa heti!

”fani” (vierailija), 5.3.2011 klo 13.00

Tuija taitaa muuttaa Julian luo Jollakseen. Ehkä Juliasta tulee seuraava laululintumme.

myös iisalmelainen (vierailija), 5.3.2011 klo 13.18

Kevättä odotellessa.Lähtee yksi sosiaalipummi pois.

Roppakotti (vierailija), 5.3.2011 klo 13.40

Kirjoitusvirhe. Tarja tarkoitti ”Muutun kesällä”. Se, miksi hän muuttuu, on vielä arvoitus.

toinen kerta (vierailija), 5.3.2011 klo 13.54

Tällainen ei ole koskaan tälläinen!

hjördis (vierailija), 5.3.2011 klo 15.01

Jumalauta Tuija sä oot tyhmä.

ei jumalauta nyt (vierailija), 5.3.2011 klo 15.58

onko toi blogi ihan todellinen?

Kermits (vierailija), 5.3.2011 klo 16.00

”hymyn pyllyyn?” Tykkäätkö ”hymystä pyllyssä” No sopii sekin sinne, huulia tai ”jotain muuta” nk. ajattelin.

Imppu (vierailija), 5.3.2011 klo 16.06

Hei !
Minä en oikein ymmärrä, mutta onko se varajäsen niinkuin varatyöläinen ??

voi tuikkua.. (vierailija), 5.3.2011 klo 16.16

Kyllä 11 ääntä pitäis riittää minesterin paikkaan. No , jos ei ihan ministeriksi, niin ainakin varapaikalle :D

tuksu (vierailija), 5.3.2011 klo 17.33

Ammu ittes saatana lehmä.

toini (vierailija), 5.3.2011 klo 18.53

Ai nytkö Tuire on myös ”tuottaja”? Tuottaminen ei tietääkseni ole sitä, että pyytää Koivumiestä valkkaamaan jonkun valmiin biisin pöytälaatikosta Tuksupuksulle. Alkaa nää Tessan jutut mennä vähäsen jo yli.. :p

Jäsenkorjaaja (vierailija), 5.3.2011 klo 20.30

Käpykylän kökkäjäisten varajäseneksi pääsee lähes kuka tahansa, joka ei juokse sataa karkuun kun tullaan tahtomaan ehdokkakksi. Yleensä niihin lautakuntiin sun muihin ei hirveesti intohimoa ihmisiltä löydy. Ja varajäseneksi pääsevät sitten ne, joitten äänimäärä ei riitä varsinaiseksi jäseneksi. Koitappa Tuulikki päästä Helsinkiin ja oikeaan politiikkaan, onnea vaan yritykselle.

varajäsen nro.36 (vierailija), 5.3.2011 klo 21.42

Et näkynyt muiden vanhojen missien joukossa missikisojen yleisössä. Ai mutta taisitkin olla aikanasi nk. ”varamissi”.

”Fani” (vierailija), 5.3.2011 klo 22.40

Voisitko Tuija kertoa seuraavassa blogissasi viimekesäisestä melontaretkestä ”Eskon” kanssa?

Eskon mela (vierailija), 5.3.2011 klo 23.33

Tässä on poliittinen kwiik kwiik KWIIK KWIIK KWIIK

odotan innolla (vierailija), 5.3.2011 klo 23.44

miksi käsittelet pelkästään ”tylsiä” ”aiheita” ”blogeissasi” ”?”
haluamme kuulla varttuneen naisen seksielämästä… joko tapasit tämän nuoren adoniksen joka otti sinuun yhteyttä? kaikkea hyvää jatkossa sinulle tuija

Kommentointi vaatii rekisteröitymisen

Kirjaudu sisään
Rekisteröidy tästä
Unohtuiko salasanasi?

Blogit

Kenraalitreenejä kesän juhlakauteen!

Supermarjon superblogi
15.5.2013

Lemmikin kuolemaa saa surra!

Geroniman G-piste
7.5.2013

Leppoisan nallekarhun Via Dolorosa

Tähdenlento - Nallen Voice Of Finland -blogi
2.5.2013

Kohti ääretöntä ja sen ali!

Sisäpiiritietoa - Sarah Nousiaisen BB-blogi
4.12.2012

Vain positiivisia asioita!

Niko Saarisen BBlogi
14.11.2012

"Jäin Espanjaan, huutokauppaan omaisuuteni!"

Pää pyörällä Euroopassa - Markku Mutasen matkablogi
18.9.2012

Jäähyväisblogini

Kohumanageri - Tuija Järvisen blogi
19.7.2012

Kympin pilu

Tähdenlento - Nallen Idols-blogi
8.5.2012

Bileristeilyä ja joulun odotusta!

Julia Tukiaisen blogi
24.11.2011

Isoveljeä pompotellaan!

Henna Kalinaisen BB-blogi
4.11.2011

En ole pettänyt Johannaa!

Arto Länsmanin blogi
31.10.2011

Back From The World of Big Brother

Wannabe-julkkis - Tia Kiurun blogi
5.9.2011
Anne Anttila

Ystävällisyyttä, kiitos!

Hymyn toimittaja lakeuksilta - Anne Anttilan blogi
22.6.2011
Kalle Väistö

Hautakangas ei ollut syy vaan seuraus!

Kaapon kaunottaret – Hymyn missiblogi
4.6.2011
Laine Bruce

Viimeinen blogini - tässä kerron syyt!

Wannabe-julkkis - Laine Brucen blogi
2.5.2011
Toni Haste

BB-voittajaksi haluan...NINON!

Haste la vista! - Toni Hasteen BB-blogi
22.11.2010
Johanna Tukiainen

Moikka vaan Suomeen täältä Gambiasta!

Seksiä ja samppanjaa – Johanna Tukiaisen blogi
21.10.2008

Uusimmat

1a, Sara Hamraoui, 21 v, Helsinki 1b, Sara Hamraoui, 21 v, Helsinki 2a, Heseri Tammekänd, 19 v, Helsinki 2b, Heseri Tammekänd, 19 v, Helsinki
3a, Anni Ikonen, 22 v, Kouvola 3b, Anni Ikonen, 22 v, Kouvola 4a, Suvi Laakkonen, 23 v, Jyväskylä 4b, Suvi Laakkonen, 23 v, Jyväskylä
5a, Susanna Salonen, 19 v, Helsinki 5b, Susanna Salonen, 19 v, Helsinki 6a, Taruanne Puraskivi, 23 v, Espoo 6b, Taruanne Puraskivi, 23 v, Espoo
7a, Jasmine Peltorinne, 18 v, Pori 7b, Jasmine Peltorinne, 18 v, Pori 8a, Marika Koivukangas, 20 v, Kaustinen 8b, Marika Koivukangas, 20 v, Kaustinen

Katsotuimmat

Kadi Piller 6 Marika Fingerroos 2 Henna Tuominen ja Lasse Koistinen 3 Henna Tuominen
Johanna Tukiainen matkalla Playboyhin Johanna Tukiainen 1 Marika Fingerroos seksikkäänä kotiäitinä 1 Anne-Mari Berg 1
Marika Fingerroos Janita Janatuinen Johanna Tukiainen burleski-nakuvideolla Johanna ja Julia
Marika Fingerroos futiskentällä 8 Hannele Lauri 8 Jylhä Tiina 5 Susan Ruusunen ja uudet rinnat

Parhaat

2a, Ninja Närhi, 21 v, Espoo Henna Tuomisen kuumat kuvat 11 2b, Ninja Närhi, 21 v, Espoo Heinäkuun 2011 kalenterityttö Lotta
6a, Iida Nordström, 19 v, Turku Henna Tuomisen kuumat kuvat 8 8b, Jenna Ruohola, 18 v, Ulvila 8a, Jenna Ruohola, 18 v, Ulvila
Henna Tuomisen kuumat kuvat 3 Syyskuun 2011 kalenterityttö Oona Hosko 6b, Iida Nordström, 19 v, Turku Henna Tuomisen kuumat kuvat 10
3b, Kristina Airi, 18 v, Helsinki BB-voittaja Janica saa kyytiä 9 Henna Tuomisen kuumat kuvat 9 8a, Berit-Anne Juuso, 18 v, Enontekiö Karesuvanto

Lähetä juttuvinkki ja tienaa 5000 euroa.Osallistu Nettivisaan - voita 200 euroa!Karin Havupuu-uutejuoma - ja pysyt kunnossa

 

Lähetä juttuvinkki ja tienaa 5000 €