Sain työpaikan lehti-alalta!
Kevättervehdys Savosta Sinulle kaunis ja aina yhtä ihana lukijani!
Olen ollut koko aamupäivän ja edelleenkin shokissa. Tämä shokki on kylläkin sitä parasta positiivista laatuaan. Olen niin onnellinen! Olen haaveillut jo pitkään, että saisin joku päivä työskennellä lehti-alalla päätoimisesti ja nyt se on toteutumassa. Eli kannattaa haaveilla.
Olin työpaikkahaastattelussa pariinkin otteeseen menneillä viikoilla (ensin semifinaali- ja sitten finaalivaihe) ja juuri vähän aikaa sitten sain puhelinsoiton, että minut on VALITTU! Voin vakuuttaa, että työpaikan hakijamäärissä oli yhteensä kaksi nollaa perässä.
Seuraavana on siis vuorossa asunnon etsintä Kuopiosta. Aluksi tähän hätään kelpaa vuokra sellainenkin, mutta aikomus on sitten ajan kanssa ostaa omistusasunto. Nyt on vain kiire saada katto päänsä päälle tähän akuuttiin hätään. Että näin. Uudet tuulet siis puhaltavat elämässäni ja uusi elämä odottaa uudessa kaupungissa..
Muitakin ilonaiheita on tällä hetkellä elämässäni, nimittäin rakas laulajasiskoni Virpi Jarvi Jyväskylästä tulee huomenna tänne Iisalmeen. Tänään siivoilen (parvekekukat ostin ja laitoinkin jo viime sunnuntaina, vien mukanani Kuopioon heh) ja leivon sämpylöitä. Sitten huomenna valmistan jonkun upean ruuan ja illalla vien hänet karaokeen. Upeaa ohjelmaa on siis tiedossa. Tervetuloa sisko kulta!
Vanhempi tyttäreni soitteli ja ilmoitti, että hän lähtee kesällä käymään Italiassa ja Ranskassa. Meidän oli kyllä puhe mennä kolmistaan (minä ja tyttäreni) Ranskaan lähitulevaisuudessa. Haluan ehdottomasti käydä Eiffelin tornissa. En tiedä miksi, mutta haluan. No ehkäpä ensi kesänä?
Minulla näyttää tulevan sen verran kiireinen kesä etten ehdi lomailemaankaan näillä näkymin ilmeisesti. No, onhan kuitenkin viikonloput sentään olemassa.
Tähtisädekin etsii edelleen uusia lupaavia artisteja myyntiin, joten sinne voi käydä tietojaan laittamassa. Että näin.
Jään nyt tauolle blogini kirjoittamisesta ja toivotan Sinulle oikein upeaa kesää! Nauti hetkestä, nauti elämästäsi, carpe diem – sillä se on ainutkertainen.
Kesähali!
Tuija Järvinen



































































