Lopeta karkaileminen, Arto Länsman - meillä on paljon rahaa pelissä!
Tänä aamuna oli pakkasta -35 celsiusastetta! Minua ei naurata yhtään. En minä talvea sinällään inhoa (olenhan syntynyt marraskuussa), mutta joku tolkku näissä pakkasissakin olisi hyvä olla kuitenkin. Minulle itselleni riittäisi max -10 celsiusastetta pakkasta. No, sainpahan ainakin tapettua (tai pakkanen sen teki) pölypunkit jenkkiparisänkyni petauspatjasta, viemällä patjan koko päiväksi parvekkeelleni. Lakanat ja muut vuodevaatteet tulee siis pestä vähintään +60 asteisessa vedessä, jotta nämä pölypunkit kuolevat. Joskus ihosi saattaa kutista nukkumisen jäljiltä juuri näiden lakanoissa mahdollisesti lymyilevien inhokkipölypunkkien takia. Yäk! Tosin niitä ei näe, kuin mikroskoopin avulla.
Eilen sitten tutkin vihdoin ja viimein tulevan matkareittini Saariselälle Inariin. Kuopiosta käsin ei sinne (Ivaloon) lentoja lähde. Voi harmi! Pitäisi lentää siis Helsingin kautta. Voi eee! Tulin siihen johtopäätökseen, että menen sittenkin junalla Rovaniemelle ja sieltä sitten bussilla Saariselälle suoraan Tunturihotellille.
Arvaapa vain kuinka kauan matkani tulee kestämään yhteen suuntaan? Melkein 10 tuntia kaiken kaikkiaan!! Lentämällä suoraan Helsingistä Ivaloon menisi vain 1,5 tuntia. Siihen päälle vain puolen tunnin bussimatka Saariselälle eli koko matka tekee vain 2 tuntia! Epäreilua. Tuntuu kuin lähtisi Thaimaaseen saakka. Tuleepa aikamoinen seikkailu. Lähdenkin jo perjantaina matkaan, jotta saan levätä kunnolla yhden yön ennen odotettua H-hetkeä.
Ai niin, en olekaan vielä kertonut sinulle mistä matkasta tässä oikein on kyse, ehkä kuitenkin olet jo arvannutkin? Minä viittaan näillä matkasuunnitelmillani näihin ensi viikon tuleviin Jolene Tukiaisen ja Arto Länsmanin häihin. Hääkutsu tuli ja minun olisi kohteliasta siis käyttää se. Tosin sairastumisia (force majeure) ym. ei voi ennustaa kukaan etukäteen. Ja tulihan minun jo aikaa sitten luvattua Jolenelle laulaa oma biisini heidän hääjuhlassaan. Hän itse esitti minulle tämän toivomuksen alunalkaen.
Sulhanen oli fb-profiilinsa mukaan eilen vielä sinkku, joten tässä on ollut hieman ”epävarma” olotila asian suhteen. Tänään ilokseni huomasin kuitenkin hänen päivittäneen profiilinsa ”kihloissa” olotilaan. Tässä on meillä yksityisilläkin henkilöillä paljon pelissä. Matkat ja hotellit nimittäin pitää buukata (osa maksaakin) etukäteen. Monet ovat jo ostaneet lahjankin ym. Olisi suoranainen katastrofi, jos häät peruuntuisivat! Median kanssakin on jo sopimukset ilmeisesti lyöty lukkoon. Nyt ei sulhasen sovi enää karkailla. Nyt Arto nätisti, toivoo hän! Tässä on pariskunnalla paljon pelissä ja vastuitakin joka suuntaan. Sanontahan kuuluu, että: ”Se, joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.” Luotan kuitenkin vakaasti enneuneeni häiden toteutumisesta. Uskon, että näistä häistä on vielä muistelemista kiikkustuolissakin. Sellainen kokemus tulossa.
Eilen illalla sattui kolari ihan tässä taloni kulmilla. En nähnyt itse kolaria, mutta jumalattoman kova ääni kuului huoneistooni saakka. Onneksi kenellekään ei käynyt kuinkaan. Palomiehet putsasivat kolaripaikan ja poliisit selvittivät kolariin johtaneita syitä paikan päällä. Toinen autoista taisi mennä lunastuskuntoon saakka, sillä se nostettiin hinausauton vietäväksi pois paikan päältä. Että tämmöistä täällä minun nurkillani.
Eurovisio-finaalista sen verran, että minä olisin palkinnut voittajaksi Saara Aallon ja Blessed with love -kappaleen. Hänellä on mielestäni Suomen kaunein ääni. Taitaa päihittää itsensä Jenni Vartiaisen ja Johanna Kurkelan. Samaa sarjaa hän on anyway! En pitänyt liiemmin voittajan eli Paradise Oskarin esittämästä Da Da Dam -kappaleesta (tulee mieleen poismenneen Sammy Babitzinin esittämän Da Da Daa - kappaleen alkusanat). Minusta se oli liian tavanomainen, tasapaksu ja pliisu. Kappaleessa ei ole mielestäni mitään uutta, ainoa uusi asia on itse laulaja. Henkilökohtaisesti en usko kappaleen menestyvän erityisesti. Ihmettelin myös sitä, ettei Oskar näyttänyt olevan edes hämmästynyt voitostaan! Ei ilonkyyneleitä, ei mitään tunneryöppyjä. Oskar näytti mielestäni hyvin varmalta voitostaan. Hän taitaa olla näitä ”cooleja” tyyppejä, tyyliin Kim Räikkönen (tunteet eivät näy päällepäin).
Kilpailija numero 9 eli Saara Aalto ja enkelit olisivat olleet mielestäni lisäksi ”ilo silmälle” kaiken muun hyvän lisäksi. Kolmanneksi tulleen Father Mc Kenzienkin olisin mieluummin nähnyt voittajana. Minkäs teet, kun valinta on jo tehty. Näillä eväillä mennään siis eteenpäin. Kansa ehkä halusi nyt vuorostaan miehen edustamaan Suomea Euroviisuissa viime vuoden naisesiintyjien sijaan.
Tänään sitten julkaistaan Miss Suomi- finalistit 2011. Toivon todellakin, että ne missit, jotka ovat käyttäneet botoxia ym. kerrotaan heti julki. Heidän kohdalleen minä ainakin vedän viivan yli eli poistan kolmen parhaan joukosta. Tälle linjalle, kun on kerran nyt lähdetty, mielestäni kisanjärjestäjien tulee olla rehellisiä meitä katsojia kohtaan.
Taidanpa nyt lopetella. Palaillaan vielä ensi viikolla ennen ”seikkailuani ” Lappiin. Yritäpä pitää lämmintä yllä ja alla, mikäli uskaltaudut kamalaan pakkaseen! Ensi viikolla Pekka Pouta jo lupaakin kuulema paljon lämpimämpää. Ihanaa.
Halit ja halaus!
Tuija Järvinen
Ps. Albert Einstein: ” Äly ei tee suurta tiedemiestä, vaan luonne.”



































































































