Hymy: Kohumanageri - Tuija Järvisen blogi

Kohumanageri - Tuija Järvisen blogi

Kommentit (44)

1.5.2010

Ennustin ystäväni kuoleman - olen myös käynyt taivaassa!

Asiasanat: Tuija Järvinen, selvänäkeminen, ennustus, unet

Heissuli vei!

Tässä kerron hieman selvänäkemiskokemuksistani, tosin vain muutaman, onhan näitä kymmeniä ollut. Nämä tulevat olemaan myös kirjassani, jota olen kohta 60 sivua kirjoittanut.

Ehkä ”taivaskokemukseni” antaa joillekin toivoa jaksaa, tunteen siitä, että parempaakin on olemassa kuin tämä kova ja armoton maailma.

Osa ihmisistä pitää minua varmaan hihhulina, osa ei. No, olen laittanut muutenkin itsekin likoon, joten antaa mennä. Ja kerran täällä vain eletään.

Selvänäkemistä olen tehnyt pyynnöstä ja ilman pyyntöäkin, kun vain on tuntunut siltä, että on pakko kertoa. Ei mitään hirveyksiä kuitenkaan koskaan. Olen harkinnut selvänäkemistä sivutoimekseni. Huomio! En ennusta, vaan näen asioita. Sillä on vissi ero, kuin yöllä ja päivällä.

* * *

ENSIMMÄINEN NÄKY

Isäni, työnjohtaja/näyttelijä, kuoli 11.9.1997 syöpään. Minulla on kirje tässä edessäni, jonka lähetin yhdelle sisaristani 27.9.83. Lainaan suoraan kirjeestä kohtaa, jossa kuvailen siskolleni tulevaa isäni kuolemaa:

”Näin yksi yö sitten unta, että isä sairastui. Oli talvi ja kävelin lumista polkua, siis siellä Laukaassa (kirjastoa päin). Kanssani oli yksi sisaristani. Lumihangessa oli verisiä sylkemisjälkiä. Kysyin kuka on oksentanut verta? Siskoni vastasi, että isä. Kysyin sitten myöhemmin asiaa isältä, että oletko sairas. Hän ei paljoa piitannut kysymyksestäni. Vähän myöhemmin aloin hysteerisesti huutaa, että sinulla on syöpä. Se on niin pitkällä, ettei sinulle voi enää tehdä mitään.”

Valitettavasti isälleni kävi juuri näin ja hän kuoli syöpään, joka oli levinnyt jo kaikkialle. Oireet hän oli huomannut jo aiemmin kesällä, mutta ei mennyt lääkäriin, kun vielä olisi ehkä voitu tehdä jotain. Samassa kirjeessä kirjoitin, että olen menossa hammaslääkäriin Miss Suomi -kisoja varten.

TOINEN NÄKY

Olen nähnyt läheiseni syövän ennen lääkäreitä. Näin näyn (unessa, itse asiassa omassa leikkauksessani samanaikaisesti), jossa minulle sanottiin, että läheiselläni on valitettavasti syöpä, mutta hän paranee leikkauksen jälkeen täydellisesti. Ja näin kävi! Näin enteen perjantaina ja lääkäri kertoi syöpädiagnoosin vasta maanantaina tälle henkilölle, eli tiesin jo 2 päivää aiemmin asiasta.

KOLMAS NÄKY

Tämä on ehdottomasti kaunein enneuni mitä olen koskaan nähnyt! Eräs ilta vain pohdin mielessäni, että onko todellakin taivas olemassa, ihan niin kuin monet muutkin joskus pohtivat, ja harvathan siihen kai uskovat. No, minun kohdallani on vaikea olla uskomatta, kun olen siellä käynyt.

Eli uni meni näin: Huomasin yllättäen olevani pilvissä unessani. Minua ympäröi todella kirkas valo, mutta ihmettelin, kun se ei häikäissyt silmiäni. Minullahan on erittäin arat silmät ja pidän usein aurinkolaseja sen takia. Olo oli kuin pumpulin sisällä. Ihanan kevyt, huoleton, ja tuntui kun suuri Rakkaus olisi ollut kaikkialla, mahtava fiilis!!!

Kaukana soljui ihmisjonoja valkeissa vaatteissaan. Yht´äkkiä minua kohden alkoi tulla pitkä kookas nainen pilvistä. Häntä ympäröi kauniit vyötäisille ulottuvat leiskuvan punaiset hiukset. Tunnistin hänet heti äidin äidiksi. Hän oli ollut minulle hyvin hyvin rakas. Vietin kaikki kesäni Äijälässä maalla mummoni luona. Molemmat mummot olivat hyvin rakkaita.

Jatkuu, eli: minä vain tuijotin lumoutuneena äidin äitiäni ja hän sanoi minulle näillä sanoin: ”Tuija, taivas on olemassa, sillä minäkin olen täällä!” Muistan sanat kuin eiliseltä päivältä. Vastasin, että täällä on aivan ihanaa, ei huolia, ei murheita. Vain rakkaus.

Halusin jäädä taivaaseen ja jättää lapseni maan päälle! Samalla hetkellä näin maahan eli makuuhuoneeseen, missä vielä pienet tyttäreni nukkuivat sängyissään. Tiesin, että jos minut huolittaisiin taivaaseen, lapseni kyllä pärjäisivät ilman minuakin, mutta äidin äiti vastasi: ”Tuija, sinun on palattava, sillä sinulla on vielä tehtävää.”

Sillä samalla sekunnilla heräsin omaan nauruuni. Minulla oli aivan mieletön olo. Olinhan käynyt jossain, minne eivät kaikki pääse vain ”vierailemaan”. Pääsin vielä sieltä tänne suorittamaan keskeneräisiä tehtäviäni.

Olen nähnyt myös toisesta mummostani enneunen, eli isäni äidistä, kun hän oli tulossa hakemaan poikaansa taivaaseen.

MUUT NÄKEMISET

Näen myös ihmisistä asioita ”paikan päällä” eli silmistä. ”Silmät ovat sielun peili”, kuten sanotaan. Ja melkein aina olen osunut oikeaan!

Aikoinaan Laukaassa romaninainen ennusti kädestäni, kun olin 8-vuotias, että minusta tulee missikaunotar. Äiti vain naureskeli asialle, kun lapsena olin varsinainen variksenpelätin, heh. No, äitini hymy hyytyi sitten aikanaan.

Tämänpäiväinen on taas lähin esimerkki. Aloin itkeä ennakoivasti ja ajattelin samalla, että nyt pitää kohta sytyttää kynttilät. Ja tuli viesti muutama sekunti tämän jälkeen ystäväni poismenosta.


Kommentit (44)

 

Kommentit (44)

1.

Tuija Järvinen on moniulotteinen persoona. Monet suuret viihdepersoonat ovat monitalentteja ja näkevät näkyjä. Ei ihme että sinäkin! Menestystä, Tuija!!!

1.5.2010 klo 23.58, Deivid (vierailija)

2.

Tuija on siis selvänäkijä. Mitäs ootko nähnyt koskaan kännissä?

2.5.2010 klo 00.00, Idensalmi (vierailija)

3.

Jumalan rauhaa, Tuija!!

2.5.2010 klo 00.07, Keiju (vierailija)

4.

Olen lueskellut blogejasi, ja minä olen viehättynyt niistä. Ne ovat humoristisia ja avoimia! Sinulla on hyvä itsetunto ja osaat kirjoittaa. Älä anna kateellisten pilata asioita.

2.5.2010 klo 00.10, Josus (vierailija)

5.

Otan osa Tuija ystäväsi poismenon johdosta.

2.5.2010 klo 00.12, Leivonmäen Lasse (vierailija)

6.

Oletko tuija koskaan ajatellut politiikkaan
Minusta tuntuu että sinulla vois olla annettavaa!!

2.5.2010 klo 00.30, Junttura (vierailija)

7.

Ei saatana. ”Ja melkein aina olen osunut oikeaan.” No oot sitten yhtä hyvä arvaamaan kuin kuka tahansa.

Taas paskaa tuutin täydeltä. Ei noihin sun juttuihisi usko kukaan, korkeintaan sinä itse. Samanlaisia kokemuksia voi jokainen kertoa tapahtuneen, niiden todenperäisyyttä kun ei voi juurikaan tarkistaa. Mutta vain ääliöt esittävät noita satuja julkisesti. Oot oikea Nuija-Tuija.

2.5.2010 klo 01.58, Aperitiivi (vierailija)

8.

Huhhahhei ja rommia pullo….

2.5.2010 klo 08.55, * (vierailija)

9.

Tuijalla ja Tuksulla on sekin yhteinen piirre, että molemmilla on fanijoukko, jonka jäsenten postaamat kehuviestit tuntuvat tulevan samalta näppäimistöltä, ainakin kirjoitustyylin perusteella…hmm…

2.5.2010 klo 10.27, pieru (vierailija)

10.

Tulen hakemaan Tuija Järviseltä korvauksia aineellisista vahingoista.

Olin päässyt melkein tekstin loppuun, kun silmäni osuivat sanaan ”missikaunotar”. Olin juuri siemaissut vettä ja spontaanin naurukohtauksen vuoksi vedet purskahtivat suusta langattomalle näppäimistölle, joka saattoi tapauksen johdosta vaurioitua pysyvästi.

2.5.2010 klo 12.20, petsku (vierailija)

11.

@11

vittsssu että repesin!!!! hahahahah

2.5.2010 klo 14.03, LOUNEMA (vierailija)

12.

”Nämä tulevat olemaan myös kirjassani, jota olen kohta 60 sivua kirjoittanut.”

että oikein vielä kirjakin… keitä on kaavailtu ko. opuksen kohdeyleisöksi? mitä muuta kirja käsittelee näiden ”selvännäkijä”juttujen lisäksi? missäs viipyy muuten se tuksun elämänkerta joka tukituijan piti kirjoittaa?

2.5.2010 klo 14.05, åttå (vierailija)

13.

Kommentit 1-6 kirjoitettu 32 min sisällä by Tuija. Onkohan lääkitys ihan kohillaan?

2.5.2010 klo 14.35, Me, myself & I (vierailija)

14.

ET KÄY TÄYSILLÄ TUIJA!!!!

2.5.2010 klo 14.54, LadyLine (vierailija)

15.

Tuija, minullakin on monia selvänäkemiskokemuksia ja unia olen nähnyt.Voisimme joskus vaihtaa ajatuksia näistä, mutta tänne en uskalla sähköpostia laittaa.ONko sinulla joku paikka jonne voi laittaa meiliä,esmes toimiiko osoite tuija.jarvinen@hymylehti.fi?

2.5.2010 klo 17.44, Annastina (vierailija)

16.

Tuija, jatka näitä blogeja sillä nämä ovat hyviä!!!!

2.5.2010 klo 17.45, Leipuri Hiiva asuu kumputiellä (vierailija)

17.

Nämä blogit ovat todella hyviä, minunkin mielestäni.!

2.5.2010 klo 17.45, Antti09 (vierailija)

18.

Minunkin mielestäni.

2.5.2010 klo 17.46, Lillipilli (vierailija)

19.

Ja minunnunkin mielestäni.

2.5.2010 klo 17.46, Usko toivo ja rakkaus (vierailija)

20.

Tuija älä masennu näistä kommenteista sillä oikeasti olet meille Savolaisille tärkeä henkilö sillä sinä nostat meidän itsetuntoa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

2.5.2010 klo 18.20, Ees joku menestyy meiltähi päin (vierailija)

21.

Sinua ei tuija uskos nelikymppiseksi!!!!!!!!!!!

2.5.2010 klo 18.21, ERKOMA (vierailija)

22.

On muuten mielenkiintoista miten positiiviset viestit tulevat aina sumassa… esim juuri edelliset 18.20 ja 18.21. Samaa oli aiemminkin. Muuten palaute onkin Tuijan kannalta melko negatiivista.

Käsittämätön otus.

2.5.2010 klo 19.34, Sköde (vierailija)

23.

”Tuija älä masennu näistä kommenteista sillä oikeasti olet meille Savolaisille tärkeä henkilö sillä sinä nostat meidän itsetuntoa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!”

no on kyllä itsetunto heikoilla kantimilla siellä suunnassa.

”On muuten mielenkiintoista miten positiiviset viestit tulevat aina sumassa… esim juuri edelliset 18.20 ja 18.21. Samaa oli aiemminkin. Muuten palaute onkin Tuijan kannalta melko negatiivista.”

nimenomaan. ihan samalla lailla menee positiiviset kommentit tuolla tuksu-keskustelussa…

2.5.2010 klo 19.45, åttå (vierailija)

24.

lisäys tuohon edelliseen: tunnusomaista näille sekä tukituijan että tuksun kehuviesteille on ylenmääräinen huutomerkkien viljely. ei ne tajua, että vähän vähempikin riittäisi.

2.5.2010 klo 19.46, åttå (vierailija)

25.

ERKOMA kirjoitti klo 18.21:

”Sinua ei tuija uskos nelikymppiseksi!!!!!!!!!!!”

Ei tosiaan. Näytät ihan kuusikymppiseltä.

2.5.2010 klo 20.09, hissuli (vierailija)

26.

Olet Tuija Virtanen Savon ainoa julkkis!!!!!! Ja IHANA nainen!!!!!!!!

2.5.2010 klo 20.53, stargirl09 (vierailija)

27.

Hyyvä Tuija!!!! Todella hyvä blogi jälleen!!! Keep up god work!!!!

2.5.2010 klo 20.53, Krystal (vierailija)

28.

Hymyn ehdottomasti paras blogi Tuijan bloggi!!!!

2.5.2010 klo 20.54, Cindy (vierailija)

29.

Musta on itseasiassa aika hauska lukea tätä Tuijan blogia. Tuija vaikuttaa iloiselta ja suorasanaiselta ihmiseltä.

2.5.2010 klo 21.46, satunnainen lukija (vierailija)

30.

Tiukkaa asiaa Tuijan blogissa! Kannattaa lukea!

2.5.2010 klo 21.56, Eräs vaan (vierailija)

31.

Nyt oksettaa. Ei ole totta, että tänä päivänä aikuinen nainen kehtaa ja viitsii alentaa rahan ja julkisuuden vuoksi tuollaiseen alasajoon, kuin Johanna Tukiainen. Onko tämä Tuija kentien jäänyt työttömäksi, neuvo siihen on: HAE OIKEITA TÖITÄ ja lopeta paskan jauhaminen jostain yliluonnollisesta!!!

2.5.2010 klo 23.38, Kava (vierailija)

32.

”kun lapsena olin varsinainen variksenpelätin, heh”. ai et oo enää?

3.5.2010 klo 01.20, j (vierailija)

33.

Kun ennustit minulle isäni kuoleman, se oli helpottava kokemus. Itse sain näyn, ettet näe vuotta 2011. Lupaan sen näkyni perusteella.

3.5.2010 klo 03.18, jussi sillanpää (vierailija)

34.

Minä ainakin uskon Tuikun enneuniin ja näkyihin, olen Iisalmessa päin kuullut että monet muutkin uskovat ja Tuikkua siellä päin pidetään suuressa arvossa niin taiteilijana kuin selvännäkijänäkin!

3.5.2010 klo 08.24, aino k. (vierailija)

35.

WTF??

3.5.2010 klo 12.20, really (vierailija)

36.

aikamoinen ennustaja joka ennusti isänsä kuolevan syöpään.
se onkin niin harvinaista että tulee kylmiä väristyksiä miten
joku on voinut saada tuollaisen näkemisen lahjan. ja mitä
tulee sun mummoos joka leijaili taivaassa, sanotaanko
että korkki kiinni ja lopetat ehdottomasti säveltäjän hommat.
mummos olis oikeasti sanonut sulle ihan samaa jos se tilanne
olisi ollut oikea. sori dude!

3.5.2010 klo 14.18, pasi (vierailija)

37.

”Pääsin vielä sieltä tänne suorittamaan keskeneräisiä tehtäviäni.”
….
toi todistaa että taivasta ei ole, kukaan ei päästäisi naista
lööppijulkkiksen taustalta takaisin mihinkään. puhumattakaan
siitä kamalasta keikasta tuksun kanssa toissa juhannuksena.
sut pitäs lähettää maan keskipisteeseen asap.

3.5.2010 klo 14.28, 666 (vierailija)

38.

Valetta! Taidat itse olla kateellinen Tuijalle joka on nainen isolla Nällä!! Et todellakaan tunne Tuijaa jos tuntisit et kirjoittaisi tuolla tavalla!!

3.5.2010 klo 16.55, Iisalmelainen myös! (vierailija)

39.

Turpa kiinni Tuija Tuntematon. Olet kouhka, jota ei kukaan kehu ikinä missään, joten täällä syötät sitten itsestäsi paskaa eetteriin. Häpeä!!!

Mikäs tuo ”iso nällä” muuten on, joku nenästä kaivettu alkuräkäkö kenties? Eikö ”mätös” olisi osuvampi?

3.5.2010 klo 17.51, Iisalmen Iso nällä (vierailija)

40.

Te ette ymmärrä että Tiujalla on yliluonnollisia kykyjä ja hän näkee tulevaisuuden, sitä armon lahjaa ei olekaan kaikille suotu.

3.5.2010 klo 18.38, nostramadamus (vierailija)

41.

tuija olet henkisesti sairas.mut hupsuja on mukava seurata

3.5.2010 klo 19.25, tuija (vierailija)

42.

Kyllä Tuili näkee, nappiin on osunut jo useamman kerran…

8.5.2010 klo 13.06, vieras (vierailija)

43.

voitko olla noion julkisuuden kipeä. tälläisiä henkilöiden ei kukaan palkkaa omaan virmaan töihin. odottavat että, että miehet maksavat ilman työpanosta, Kaikki miehet ei ole
tyhmiä . Mieti Tuija

31.7.2010 klo 20.44, iksu (vierailija)

44.

hei!
ajattelin että ottaisit yhteyttä minuun,minulla ollut noin 30 kyvyt yliluonnollisiin asioihin,ja nyt hämmästelen tiettyä asiaa,koskee kuolemaa,olen joka kuolemaan liittyvässä unessa saanut nähdä sen toteutuvan ja nyt on tapaus joka hämmentää enkä ymmärrä sen tarkoitusta.ota pian yhteyttä,jään odottamaan.

29.8.2010 klo 08.40, tietoa janoava (vierailija)

Oma kommentti

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
Verkkopalvelu
Ilmoitushinnat ja mainosmuodot
Tekniset tiedot
Käyttöehdot
Otavamedia Oy
Maistraatinportti 1
00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotiliesi
Kotilääkäri
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza