Wikipedia-sivuni vastatuulessa!

Voi hitsin hitsi (lainaan Team Ahmaa), kun on kaunis ja aurinkoinen ilma tänään. Tosin pakkasta on -25 celsiusastetta, plää. Minulla on kamalan herkkä hipiä varsinkin kasvoissani. Minulla on nimittäin nk. Couperosa-iho eli pintaverisuonet ovat ihan kasvojeni pinnassa. Ihoni punoittaa ja on tavallista herkempi lämpötilojen vaihteluille. Mikäli aion lähteä tällä pakkasella lenkille, on kasvoni peitettävä kokonaan villahuivin alle. Tosin mitähän joku tuumaisi, jos laittaisin päähäni mustan kommandopipon ja varsinkin pimeään aikaan? Minä ainakin säikähtäisin tälläistä henkilöä lenkkipolulla. Tosin tuollainen ”naamiosysteemi” olisi paras suoja kovilla pakkasilla, silmät vain näkyvissä. En tiedä oletko sinä joskus käyttänyt kommandopipoa pakkasella.

27.1.2011

Jouluni Simo Salmisen kanssa

Tämä blogi Simosta ja minusta Eskon kanssa päättää toistaiseksi yhteiset seikkailumme meistä kolmesta yhdessä. Tämä Joulu 2005 itse asiassa oli minun ja Eskon viimeinen yhteinen pitempi yhdessäolohetkemme. Suhteemme päättyi oikeastaan lopullisesti Uuden Vuoden aikoihin. Sitä minä en ollut enää viettämässä Kuomiokosken kartanolla. Simo muistaakseni oli.

27.7.2010

”Olin Simo Salmisen oma enkeli!”

Ystäväni Simo Salmisen 73-vuotissyntymäpäivät lähestyivät viisi vuotta sitten. Hän on syntynyt 8. päivä marraskuuta 1932 Vanajalla. Hän on syntynyt samana päivänä kuin poismennyt isäni ja vanhempi tyttäreni. Kaikki he ovat horoskooppimerkeiltään siis skorpioneja. Herkkiä, mutta vahvoja persoonia. Erittäin karismaattisia ja lahjakkaita.

2.7.2010

Henkeäni uhattiin - tulet jäämään kiinni!

Joitakin päiviä sitten sain rajun uhkauksen turvallisuuttani kohtaan! Uhkaus käsitteli aiheitani: Simo Salminen ja Johanna Tukiainen.

27.6.2010

”Kirjoitin nimikirjoituksia miesten pakaroihin”

Menin äsken kauppaan ja huomasin telineellä uuden Apu-lehden. Eihän tässä nyt mitään ihmeellistä sinänsä ole, mutta huomasin kannessa tuttavani Simo Salmisen. Pitihän se lehti heti ostaa!

Simo on niin tyylikkäänä olkihattu päässään ja todella tyylikkäästi pukeutunut. Lehden sisäpuolen otsikkona: Sörsselssöniä ei jätetä! Ihanaa, että maailmasta löytyy vielä näin hienoja ihmisiä, jotka auttavat pyyteettömästi. En olisi uskonut, että hän esiintyy enää koskaan. Hänelle olisi ollut keikka tiedossa vuosia sitten jo tänne Iisalmeen yhteen isoon huumoritapahtumaan, mutta hän ei ottanut sitä vastaan, joten paljon on tapahtunut sen jälkeen, ja onneksi välillä hyvää.

22.6.2010

Simo Salminen on minulle kuin oma isä!

Arvostettu taiteilijalegenda Simo Salminen ja säveltäjä, sanoittaja Esko Koivumies saapuivat kutsustani junalla Iisalmeen 21.12.2005 aivan jouluaaton kynnyksellä. Singleni Rakasta rakkain julkaisutilaisuus järjestettiin paikallisessa Radio Salmisessa (nyk. Radio Oikea Asema).

1.6.2010

Saunareissuni Simo Salmisen kanssa - ja muitakin seikkailuja!

Seurustelin säveltäjä Esko Koivumiehen kanssa 2005 - 2006. Siinä ajassa tapahtui enemmän kuin monella ihmisellä kymmeneen vuoteen. Tutustuimme noina aikoina taiteilija Simo Salmiseen ensimmäisen kerran Eskon ystävän välityksellä. Kutsuimme Simon sitten kerran luoksemme Kuomiokoskelle (Ristiinan läheisyydessä) vierailemaan, jossa elelimme Kuomiokosken kartanossa. Kartano sijaitsi Kuomiokosken rannalla, mistä talon nimikin juontaa.

Kartano ja sitä ympäröivä luonto on ehdottomasti yksi Suomen kauneimpia paikkoja. Kartano sijaitsee ihan kosken tuntumassa ja kosken yli rannan toiselle puolelle ylittää romanttinen riippusilta. Vanha Myllykin sijaitsee ihan riippusillan alapuolella. Ajattelin tuolloin, että myllyyn olisi saanut hyvän tanssiravintolan ulkoterasseineen ja tanssilavoineen.

30.5.2010

En ole huijari!

Moni on kysellyt eri asioita liittyen Simo Salmiseen ym. keskustelupalstoilla. Nyt pidän aiheellisena kertoa jotain oleellista asioiden tiimoilta, varsinkin, jos joku alkaa nimitellä huijariksi. Tästä sopii tulla esittämään todisteet vaikka heti! Aika törkeästi väitetty. Saisinko syytöksen väittäjän nimellä ja osoitteella, kiitos!

29.4.2010

Uusimmat blogit

Kaksijakoisia fiiliksiä lapsiperheissä

Supermarjon superblogi
22.5.2013

Lemmikin kuolemaa saa surra!

Geroniman G-piste
7.5.2013

Leppoisan nallekarhun Via Dolorosa

Tähdenlento - Nallen Voice Of Finland -blogi
2.5.2013

Uusimmat

1a, Sara Hamraoui, 21 v, Helsinki 1b, Sara Hamraoui, 21 v, Helsinki 2a, Heseri Tammekänd, 19 v, Helsinki 2b, Heseri Tammekänd, 19 v, Helsinki
3a, Anni Ikonen, 22 v, Kouvola 3b, Anni Ikonen, 22 v, Kouvola 4a, Suvi Laakkonen, 23 v, Jyväskylä 4b, Suvi Laakkonen, 23 v, Jyväskylä
5a, Susanna Salonen, 19 v, Helsinki 5b, Susanna Salonen, 19 v, Helsinki 6a, Taruanne Puraskivi, 23 v, Espoo 6b, Taruanne Puraskivi, 23 v, Espoo
7a, Jasmine Peltorinne, 18 v, Pori 7b, Jasmine Peltorinne, 18 v, Pori 8a, Marika Koivukangas, 20 v, Kaustinen 8b, Marika Koivukangas, 20 v, Kaustinen

Katsotuimmat

Kadi Piller 6 Marika Fingerroos 2 Henna Tuominen ja Lasse Koistinen 3 Henna Tuominen
Johanna Tukiainen matkalla Playboyhin Johanna Tukiainen 1 Marika Fingerroos seksikkäänä kotiäitinä 1 Anne-Mari Berg 1
Marika Fingerroos Janita Janatuinen Johanna Tukiainen burleski-nakuvideolla Johanna ja Julia
Marika Fingerroos futiskentällä 8 Hannele Lauri 8 Jylhä Tiina 5 Susan Ruusunen ja uudet rinnat

Parhaat

2a, Ninja Närhi, 21 v, Espoo Henna Tuomisen kuumat kuvat 11 2b, Ninja Närhi, 21 v, Espoo 6a, Iida Nordström, 19 v, Turku
Henna Tuomisen kuumat kuvat 8 Heinäkuun 2011 kalenterityttö Lotta 8b, Jenna Ruohola, 18 v, Ulvila 8a, Jenna Ruohola, 18 v, Ulvila
Henna Tuomisen kuumat kuvat 3 Syyskuun 2011 kalenterityttö Oona Hosko 6b, Iida Nordström, 19 v, Turku BB-voittaja Janica saa kyytiä 9
3b, Kristina Airi, 18 v, Helsinki Henna Tuomisen kuumat kuvat 10 Henna Tuomisen kuumat kuvat 9 8a, Berit-Anne Juuso, 18 v, Enontekiö Karesuvanto

Lähetä juttuvinkki ja tienaa 5000 euroa.Osallistu Nettivisaan - voita 200 euroa!Karin Havupuu-uutejuoma - ja pysyt kunnossa

 

Lähetä juttuvinkki ja tienaa 5000 €