Onnea Miss Suomelle ja perintöprinsessoille!

Hei vaan ystäväni!

Olen päättänyt etten käsittele blogeissani presidentinvaaleja. En siis aio paljastaa ketä äänestän. Teki niin tai näin, aina löytyy kuitenkin erilaisia mielipiteitä ja arvostelua. Sen vaan totean, että mielestäni molemmat ehdokkaat varmaan pystyvät hoitamaan presidentinviran kunnialla.

Viime vuoden loppupuolella pääsin ”Suosituin persoona 2011” -äänestykseen Viron puolella. Oli todella hienoa saada olla ehdokkaana siellä ja vieläpä suomalaisena. Kiitos äänestäjilleni vielä kerran! Kiva saada positiivista palautettakin. Se auttaa jaksamaan ja edelleen pysymään positiivisena.

Hymyn verkkokeskusteluissa esiintyy aika ajoin erilaisia kysymyksiä minulle, liittyen yleensä musiikkiin ym., tiedoksi: facebookin fanisivuillani pyrin vastaamaan näihin kysymyksiin aina tarpeen tullen sekä osaksi profiileissani, joita minulla on kaksi. Huomasin juuri, että toisessa fb-profiilissani on vieraillut jo yli 30 670 henkilöä viime vuoden lopulta lähtien. Kiitän kiinnostuksestanne :)

Paljon onnea ja hali - kaunissilmäinen Miss Suomi 2012 eli Sara Chafak! Onnea myös perintöprinsessoille eli Sabina Särkälle ja Viivi Suomiselle (oma suosikkini)!  Tsemppiä myös finalisteille. Tytöstä itsestään riippuu täysin miten hän osaa hyödyntää nyt saamaansa julkisuutta jatkossa. Nyt on taottava heti, kun rauta on vielä kuumaa. Finalistikin voi tehdä upean malli-, tv- tai juontajan uran. Tästä on hyvänä esimerkkinä Janina Fry (Frostell) ja Birgitta Öunap (Leinonen).

Kuulin, että Radio Voicelle oli eilen tullut mielipidesoittoja liittyen Saran ”suomalaisuus -kysymykseen”. Kyse ja kysymys lienee ollut se, onko hän ”ihka aito” suomalainen vai ei? Uskon, että tässä on nyt kyse lähinnä siitä, kun Saran toinen vanhemmista on ulkomaalainen eli hänen isänsä on marokkolainen. Vihje: kannattaa lukea Wikipediasta: Suomen kansalainen. Siellä kerrotaan seikkaperäisesti kuka ja mikä on Suomen kansalainen, miten ja kuka kansalaisuuden myöntää, perusteet  jne.

1.2.2012

Olen vähähiilihydraattisella dieetillä!

Lämmin torstaitervehdykseni Sinulle uskollinen lukijani!

Pakkanen jatkuu ja lunta riittää korkeisiin nietoksiin saakka ainakin täällä Savon suunnalla. Lapset voivat laskea mäkeä sekä harrastaa muitakin talvilajeja koko perheen voimalla. Lapsena ja vielä lukioiässäkin olin kova hiihtämään. Hiihdin yleensä mennen tullen yli kahdenkymmenen kilometrin metsälenkkejä. Olin myös usein mukana koulun ja lähiömme hiihtokilpailuissa. Tosin aina jäin hopealle. Hopeakin oli voitettu joka tapauksessa.

Luisteleminen oli myös intohimoni. Piruetit ja vaa´at luonnistuivat hyvin pitkäraajaiselta tytöltä. Lukion käytyäni nämä harrastukset sitten jäivät kokonaan pois. Syytä tähän en osaa todellakaan sanoa ja olikohan siihen edes erityistä sellaista? Kunnon kannaltakin olisi hyvä aloittaa uudelleen hiihtämisharrastus. Sitä vaan on niin huono aloittamaan tällaista harrastusta uudelleen ilman kaveria. Yksin ei ladulle viitsisi lähteä. Toivossa eläen, että joku tuttavani innostuisi asiassa kanssani. Jospa tilanne olisi toinen jo viimeistään ensi talvena!

Minäkin aloitin sitten vähähiilihydraattisen ruokavalion kaksi viikkoa sitten oululaisen ystäväni Ville Schroderuksen neuvojen avulla. Hän itse on pudottanut kunnioitettavat 35 kg tällä tavoin. Juuri kuuntelin aamu-tv:stä erästä lääkäriä asiassa ja hän sanoi, että kaikki hiilihydraatit muuttuvat sokeriksi kehossamme eli ei ole niin sanottuja hyviä eikä huonoja hiilihydraatteja erikseen vaan hiilihydraattien määrä ratkaisee.

Olen jättänyt kokonaan pois perunan ja leivän (tosin sallin vähähiilihydraattista leipää max 1-2 siivua päivässä). Ruokavaliooni ei kuulu myöskään pastat eikä riisi, enkä minä näistä niin perustakaan. Jotenkin rinnastan vaaleiden pastojen, spagettien ja makaroonien syönnin pullaan. Kasviksia niitä olla pitää ja lisäksi kalaa sekä vaaleaa lihaa. Riittävien proteiinien saanti on tärkeää varsinkin, jos liikkuu ja urheilee säännöllisesti. Hedelmiä syön rajoitetusti. Syön myös monivitamiineja, Omega 3 kalaöljykapseleita sekä kalkkitabletteja. Osteoporoosia en todellakaan halua itselleni. Se olisi tuskallinen tapa kuolla. Ne näistä ravintoasioista.

Olen katsastanut vuoden 2012 Miss Suomi finalistit. Minulla on ”tunne”, että tuleva voittaja yllättää monet. Miss Suomen on oltava mielestäni mm. hyväkäytöksinen, toiset huomioonottava, kielitaitoinen, empaattinen ja hyvähermoinen. Missikiertueellahan punnitaan kuinka yleensä missiehdokkaat jaksavat hoitaa velvollisuutensa ja kestävätkö missiehdokkaat heille asetetut erilaiset paineet. Huomiota kiinnitetään myös ehdokkaiden yleiseen käytökseen eri tilanteissa. Epäilen, että tuomaristo on aina missikiertueen jälkeen saanut/pyytänyt kommentteja lehdistöltä asiassa. Lehdistöhän seuraa missien mukana koko kiertueen ajan. Kiertueella ehdokkaat ovat mielestäni nk. ”suurennuslasin alla.”

Oma voittajaehdokkaani on turkulainen 24-vuotias Viivi Suominen (näyttää tosin 20 -vuotiaalta). Hän on todella raikas ja kaunis Suomi-neito. Hän on pitkästä aikaa nk. kauan kaivattu missityyppi eli aito ja luonnonkaunis ”Elovehnätyttö.” Hän ei todellakaan ole mikään tusina ”muovikaunotar” -tyyppi. Ihmettelen todella suuresti ääneen ja julkisesti, mikäli hän ei pärjää! Rinnastan hänen luonnonkauneutensa yhteen maailman kauneimmista naisista eli taitoluistelija Kiira Korpeen. Hän on myös ikänsä puolesta mielestäni sopivassa naisen iässä kilpailemaan ulkomailla. Hän sopisi mielestäni kuin nakutettu Mrs Universum -kilpailuihin edustamaan. Usa:ssa monet missit ovat vanhempiakin. Miss Suomi -kilpailun osallistujien ikärajaa voisikin mielestäni korottaa ainakin 25-vuoteen saakka.

Toivotan kaikille ehdokkaille tasapuolisesti onnea kilpailuun. Tehkää parhaanne, sillä tuli niitä kärkisijoja tai ei, niin teillä on hyvä mieli sitten jälkeenpäin. Muistakaa myös, että finalistina olette jättäneet taaksenne jo monia satoja tyttöjä. Suomalaiset, kun valitettavasti yleensä vain muistavat voittajaa (joka kilpailussa). Mielestäni tärkeintä on kuitenkin itse osanotto. Se, kun uskaltaa yleensä laittaa itsensä likoon. Se on jo iso henkilökohtainen voitto.

26.1.2012

Neuvoni missikandidaateille

Hyvä lukijani!

Heräsin tähän perjantaiaamuun kuten muihinkin perjantaihin eli ihan normaalisti. Ystäväni heti aamusta kyllä jo muistutti minua, että nythän on Tuija perjantai ja lisäksi 13. päivä! Ajattelin siihen, että so what  ja mitäpä kummaa tässä nyt sitten on verrattuna muihin perjantaihin? Minulle sattuu ja tapahtuu anyway, jos on sattuakseen. Lupaan kuitenkin sinulle, että pysyn juuri tänään varmuuden vuoksi visusti illalla kotonani.

13.1.2012

Tanssin Mikko Niskasen kanssa!

Hyvää alkavaa perjantaita sinulle kaunis lukijani! Se on monella nyt viikon viimeinen työpäivä. Osalla tämä perjantai on otettu vapaapäiväksi tai pekkaspäiväksi johtuen loppiaisesta.Tämän päivän, kun vielä jaksaa töissä ponnistaa, niin sitten pääsee jo täysin ansaitusti nauttimaan viikonlopusta. Miten sinun loppiainen muuten meni? Minä kävin loppiaisaattona moikkaamassa ystävääni DJ Niteä paikallisessa yökerhossa. Hän soitti etupäässä 80-90 -luvun discomusiikkia ja myös jonkin verran suomalaista iskelmää. Nyt minun tuli tanssittua oikein kunnolla. Tanssiessahan kalorit palavat hienosti. Puhuimme DJ Niten kanssa mm. tammikuussa Tahkolla järjestettävästä muusikkojen illasta ja sinne hän kutsui myös minut.

7.1.2011

Miss Botox Suomi 2011 -kilpailut!

Voi hyvänen aika sentään!!! Nyt on kyllä mielestäni missikeisari Eino Makunen lähtenyt ihan hakoteille Miss Suomi -kisojensa suhteen. Tämä on minun aito ja rehellinen oma mielipiteeni näin ex-Miss Suomi -finalistina. Enpä olisi uskonut, että juuri hän alkaa hyväksyä nk. ”epäaidot” toimenpiteet kauneuden suhteen. JA MITÄ HITTOA 20-KYMPPINEN TEKEE BOTOKSILLA? Eihän sen ikäisellä pitäisi vielä olla edes ryppyjä, kun ei ole minullakaan…huh huh… Tämä menee kyllä jo yli ymmärrykseni! Pelätäänkö Miss Suomi -organisaatiossa, että Miss Plastic vie kilpailijat tulevaisuudessa vai mitä ihmettä tämä oikein on? Vai kuvitellaanko tämän päätöksen tuovan lisää suosiota kilpailulle…en todellakaan tiedä. Botoksia eivät näin nuoret tarvitse!!! Sen tajuan, jos haluaa isommat rinnat olemattomiensa tilalle tmv. Eli kysymys kuuluukin missiorganisaatiolle, että eikö olisi ollut järkevämpää hyväksyä saman tein ”silikonirinnat” botoxin sijaan?

30.11.2010

Voitin Anna-Liisa Tiluksen!

Ei voi kuin todeta ja huokaista syvään että: Voi, voi hyvänen aika sentään!

10.5.2010

Uusimmat blogit

Kaksijakoisia fiiliksiä lapsiperheissä

Supermarjon superblogi
22.5.2013

Lemmikin kuolemaa saa surra!

Geroniman G-piste
7.5.2013

Leppoisan nallekarhun Via Dolorosa

Tähdenlento - Nallen Voice Of Finland -blogi
2.5.2013

Uusimmat

1a, Sara Hamraoui, 21 v, Helsinki 1b, Sara Hamraoui, 21 v, Helsinki 2a, Heseri Tammekänd, 19 v, Helsinki 2b, Heseri Tammekänd, 19 v, Helsinki
3a, Anni Ikonen, 22 v, Kouvola 3b, Anni Ikonen, 22 v, Kouvola 4a, Suvi Laakkonen, 23 v, Jyväskylä 4b, Suvi Laakkonen, 23 v, Jyväskylä
5a, Susanna Salonen, 19 v, Helsinki 5b, Susanna Salonen, 19 v, Helsinki 6a, Taruanne Puraskivi, 23 v, Espoo 6b, Taruanne Puraskivi, 23 v, Espoo
7a, Jasmine Peltorinne, 18 v, Pori 7b, Jasmine Peltorinne, 18 v, Pori 8a, Marika Koivukangas, 20 v, Kaustinen 8b, Marika Koivukangas, 20 v, Kaustinen

Katsotuimmat

Kadi Piller 6 Marika Fingerroos 2 Henna Tuominen ja Lasse Koistinen 3 Henna Tuominen
Johanna Tukiainen matkalla Playboyhin Johanna Tukiainen 1 Marika Fingerroos seksikkäänä kotiäitinä 1 Anne-Mari Berg 1
Marika Fingerroos Janita Janatuinen Johanna Tukiainen burleski-nakuvideolla Johanna ja Julia
Marika Fingerroos futiskentällä 8 Hannele Lauri 8 Jylhä Tiina 5 Susan Ruusunen ja uudet rinnat

Parhaat

2a, Ninja Närhi, 21 v, Espoo Henna Tuomisen kuumat kuvat 11 2b, Ninja Närhi, 21 v, Espoo 6a, Iida Nordström, 19 v, Turku
Henna Tuomisen kuumat kuvat 8 Heinäkuun 2011 kalenterityttö Lotta 8b, Jenna Ruohola, 18 v, Ulvila 8a, Jenna Ruohola, 18 v, Ulvila
Henna Tuomisen kuumat kuvat 3 Syyskuun 2011 kalenterityttö Oona Hosko 6b, Iida Nordström, 19 v, Turku BB-voittaja Janica saa kyytiä 9
3b, Kristina Airi, 18 v, Helsinki Henna Tuomisen kuumat kuvat 10 Henna Tuomisen kuumat kuvat 9 8a, Berit-Anne Juuso, 18 v, Enontekiö Karesuvanto

Lähetä juttuvinkki ja tienaa 5000 euroa.Osallistu Nettivisaan - voita 200 euroa!Karin Havupuu-uutejuoma - ja pysyt kunnossa

 

Lähetä juttuvinkki ja tienaa 5000 €