Hymy: Kaapon kaunottaret – Hymyn missiblogi

Kaapon kaunottaret – Hymyn missiblogi

Kommentit (1)

16.3.2008

Miss Suomi - sittenkin floppi!

Asiasanat: Satu Tuomisto, Miss Suomi

Kun Satu Tuomisto kruunattiin viime kuussa, luulin, että saimme loistavan Miss Suomen. Kuitenkin hyvin nopeasti sain huomata, että tytön pää ei kestä suunnistusta metsässä nimeltä julkisuus, vaikka hänen kohdalleen osuneet rastit eivät kovin pahoja edes ole. Välittömästi kruunauksen jälkeen saatiin jatkoa jo missikiertueen aikana alkaneille turhille kohuille.

Tietenkään julkisuudenhenkilö ei voi päättää mitä lehdissä kirjoitetaan, mutta ihan itse voi päättää, minkä verran vettä heittää kiukaalle, vaikka joku toinen saunan olisi lämmittänyt. Ja Satu taustajoukkoineen viskoi vettä kiukaalle oikein urakalla.

Turha valittaa syntyneistä kohuista, jos ihan itse antaa mediassa älyvapaita lausuntoja, joista jokainen vähänkään aivojen käyttöön taipuvainen henkilö voi päätellä etukäteen kohun syntyvän. Jos eräs urheilija sai aikoinaan kohun aikaiseksi mainitsemalla ”kyllä se vähän vituttaa” pieleen menneen uintikisan jälkeen, niin kannattaako Miss Suomen mennä radiossa lausumaan jotain ennakolta paperille kirjoitettua ohjelman juontajan perseestä?

Yksikään lehti ei olisi julkaissut sivuillaan ”ruoskakuvia” tai ”kuumia seksitanssivideoita” nettilehdessä, jos kyseisen materiaalin oikeuksien omistaja (joka on kaiken järjen mukaan Sadun taustajoukkoihin kuuluva yhteistyökumppani) ei olisi niitä lehdille luovuttanut. Jos Satu ei olisi itse lehtihaastattelussa nimitellyt kilpakumppaniaan bimboksi, myöskään missään lehdessä ei olisi kirjoitettu Sadun nimitelleen kilpakumppaniaan bimboksi.

Kaikista ihmeellisin tapaus Tuomiston ja kavereidensa hölmöilyissä on ylireagointi Seurapiiri.fi foorumilla annettuun kritiikkiin. Satu poistui saitilta, mutta sen jälkeen Sadun tukijoukot ilmestyivät palstalle riehumaan.

Satu on nyt täydellä touhulla valmistautumassa Miss Universum -koitokseen. Jollakin ulkomaisella missifoorumilla Satua on pidetty vanhan näköisenä. Enkä yhtään ihmettele, kun näin muutaman tuoreen kuvan Sadusta sessiosta, joissa voittajakolmikkoa on kuvattu missikruunut päässä. Ilmeisesti näitä kuvia olisi sitten tarkoitus lähettää maailmalle ihmisten ihasteltaviksi.

Sadulla on varsin näkyvät juonteet silmien ympärillä, joita on kyseisissä kuvissa jostakin käsittämättömästä syystä korostettu entisestään. Kuvissa on kasvot tehty photoshopilla ihan sileäksi, mutta silmien juonteita ei ole lievennetty yhtään. Siitä syystä juonteet tulevat esille todellisuutta enemmän. Ja se tuo Sadulle ikää lisää noin 10-15 vuotta.

Harmi ettei kuvia ottamaan ole palkattu ihan oikeaa valokuvaajaa, vaan kaksi harrastelijaa. Se ei tietenkään ole kyseisten harrastajakuvaajien vika, vaan Finnartist Oy:n, joka ei näköjään halua panostaa tuotteeseen.

Muutenkin Finnartistin ongelma näyttää olevan, ettei asioita ole tekemässä tarpeeksi ammattilaisia. Ei ole ammattitiedottajaa, vaan joukko missiharrastajia blogikirjoittajina, joista osalla on mm. kappalejakoon ja sanajärjestykseen liittyvät kirjoittamisen perusasiat hukassa. Ei ole ammattikuvaajaa, vaan muutama harrastelijaphotoshoppaaja. Ei ole viihdealan konkaria järjestämässä käytännön asioita, vaan entinen Miss Suomi osa-aikahommissa missimanagerina. Ei ole isojen TV-tuotantojen rutinoimaa toteuttajaa tekemässä finaalin televisiointia, vaan entinen punkbasisti, joka huiskii pikkufirmassaan mainosspotteja ja musiikkivideoita.

missitoimittaja

Kommentit (1)

 

Kommentit (1)

1.

välle kaisto mikä on teikäläisen äö ootko blondi? ennen nykyistä missiä
oli epävarmaa vaaleiden,tummien, brunettien,ristiveristen,kaljujen älykkyydestä minä olen jo kau-an miettinyt voiko vaaleaverikkö olla tyhmä? koska olen tavannut TYHMIÄ brunetteja tummia ristiverisiä poliiseja toimittajia .olin iloinen tästä blondi kommentista nyyperi soussa .nythän voimme vapaasti ilmaista tunteemme ja sanoa toimittajat ovat blondeja
terveisin jarmo.kuusiaro

11.4.2008 klo 22.41, jarmo kuusiaro (vierailija)

Oma kommentti

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
Verkkopalvelu
Ilmoitushinnat ja mainosmuodot
Tekniset tiedot
Käyttöehdot
Otavamedia Oy
Maistraatinportti 1
00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotiliesi
Kotilääkäri
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza