Kaapon kaunottaret – Hymyn missiblogi

Kaapon kaunottaret – Hymyn missiblogi

Kuinka tästä eteenpäin?

Uusi Miss Suomi on valittu ja missikulttuurilla pyyhkii paremmin kuin moniin vuosiin. Alkuvuodesta ehdittiin jo julistaa, etteivät missikisat kiinnosta ketään. Kuitenkin tänä vuonna finaalin katsojaluvut olivat erinomaiset. Etenkin kun otetaan huomioon nykyinen pirstaloitunut mediatarjonta, jolloin miljoonayleisön kerääminen ei käy niin helposti kuin ennen.

Noora Hautakangas hoiti oman missivuotensa erinomaisesti ja uskon Satu Tuomiston pystyvän vähintään samaan. Noora pystyi hyödyntämään tittelinsä suomat mahdollisuutensa hienosti. Hän toimii Finnartist Oy:n palkkalistoilla missimanagerina, juontajana televisiossa ja sai myös sopimuksen Suomen suurimpaan mallitoimistoon. Tämä osoittaa, että Miss Suomen tittelistä voi olla edelleen hyötyä. Toivottavasti tämä kannustaa monia potentiaalisia tyttöjä osallistumaan ensi vuonna.

Kevät tuo mukanaan muutamia kiinnostavia pienempiä kilpailuja. Ensimmäisenä on jokaisen pääsiäisen traditio American Car Show ja sen yhteydessä pidettävä Miss Hot Rod. Vaikka kilpailun lopputulokset ovat olleet parin viimeisen vuoden aikana melko omituisia, niin kyseessä on mukavan rennolla tavalla toteutettu kilpailu.

Myös lehtemme Hymytyttö-kilpailu pidetään tänä vuonna jo keväällä. Finaali pidetään upouudella Viking Linen XPRS-aluksella 17.toukokuuta 2008. Mukaan voi ilmoittautua 26. helmikuuta mennessä. Palkinnot ovat paremmat kuin muissa kilpailuissa, ja edellinen voittaja ylsi jopa Miss Suomi –finaaliin asti. Itselläni odotukset ovat kovat myös tälle vuodelle.

Joskus keväällä alkavat jo seuraavan Miss Suomen osakilpailut. Aikaisempina vuosina on ollut erittäin hankalasti saatavilla tietoa osakilpailuista ja niiden lopputuloksista. Järjestäjältä toivoisin huomattavaa parannusta markkinointiin ja tiedotukseen. Lisäksi toivoisin osakilpailuja myös joihinkin muihin paikkoihin kuin yökerhoihin. Silloin ei myöskään järjestäjän tarvitsisi itkeä lehdistössä kilpailujen huonoa imagoa.

Finnartist perusti Miss Suomi –kilpailun kynnyksellä uuden missiblogin, jossa anonyymit missiharrastajat kirjoittavat kilpailuista ja kilpailijoista. Koska kyseessä on Finnartistin oma julkaisu, mitään kriittistä näkökulmaa on turha odottaa. Kuitenkin se tarjoaa hyvän tiedotuskanavan. Toivottavasti saamme aikaisempia vuosia paremmin tietoa osakilpailuista ja etenkin nykyisen missikolmikon osallistumisista kansainvälisiin kilpailuihin. Tosin tekstien luettavuuteen tulisi panostaa jatkossa ainakin kappalejaon osalta.

missitoimittaja

Kommentointi vaatii rekisteröitymisen

Kirjaudu sisään
Rekisteröidy tästä
Unohtuiko salasanasi?

Blogit

Kenraalitreenejä kesän juhlakauteen!

Supermarjon superblogi
15.5.2013

Lemmikin kuolemaa saa surra!

Geroniman G-piste
7.5.2013

Leppoisan nallekarhun Via Dolorosa

Tähdenlento - Nallen Voice Of Finland -blogi
2.5.2013

Kohti ääretöntä ja sen ali!

Sisäpiiritietoa - Sarah Nousiaisen BB-blogi
4.12.2012

Vain positiivisia asioita!

Niko Saarisen BBlogi
14.11.2012

"Jäin Espanjaan, huutokauppaan omaisuuteni!"

Pää pyörällä Euroopassa - Markku Mutasen matkablogi
18.9.2012

Jäähyväisblogini

Kohumanageri - Tuija Järvisen blogi
19.7.2012

Kympin pilu

Tähdenlento - Nallen Idols-blogi
8.5.2012

Bileristeilyä ja joulun odotusta!

Julia Tukiaisen blogi
24.11.2011

Isoveljeä pompotellaan!

Henna Kalinaisen BB-blogi
4.11.2011

En ole pettänyt Johannaa!

Arto Länsmanin blogi
31.10.2011

Back From The World of Big Brother

Wannabe-julkkis - Tia Kiurun blogi
5.9.2011
Anne Anttila

Ystävällisyyttä, kiitos!

Hymyn toimittaja lakeuksilta - Anne Anttilan blogi
22.6.2011
Kalle Väistö

Hautakangas ei ollut syy vaan seuraus!

Kaapon kaunottaret – Hymyn missiblogi
4.6.2011
Laine Bruce

Viimeinen blogini - tässä kerron syyt!

Wannabe-julkkis - Laine Brucen blogi
2.5.2011
Toni Haste

BB-voittajaksi haluan...NINON!

Haste la vista! - Toni Hasteen BB-blogi
22.11.2010
Johanna Tukiainen

Moikka vaan Suomeen täältä Gambiasta!

Seksiä ja samppanjaa – Johanna Tukiaisen blogi
21.10.2008

Uusimmat

1a, Sara Hamraoui, 21 v, Helsinki 1b, Sara Hamraoui, 21 v, Helsinki 2a, Heseri Tammekänd, 19 v, Helsinki 2b, Heseri Tammekänd, 19 v, Helsinki
3a, Anni Ikonen, 22 v, Kouvola 3b, Anni Ikonen, 22 v, Kouvola 4a, Suvi Laakkonen, 23 v, Jyväskylä 4b, Suvi Laakkonen, 23 v, Jyväskylä
5a, Susanna Salonen, 19 v, Helsinki 5b, Susanna Salonen, 19 v, Helsinki 6a, Taruanne Puraskivi, 23 v, Espoo 6b, Taruanne Puraskivi, 23 v, Espoo
7a, Jasmine Peltorinne, 18 v, Pori 7b, Jasmine Peltorinne, 18 v, Pori 8a, Marika Koivukangas, 20 v, Kaustinen 8b, Marika Koivukangas, 20 v, Kaustinen

Katsotuimmat

Kadi Piller 6 Marika Fingerroos 2 Henna Tuominen ja Lasse Koistinen 3 Henna Tuominen
Johanna Tukiainen matkalla Playboyhin Johanna Tukiainen 1 Marika Fingerroos seksikkäänä kotiäitinä 1 Anne-Mari Berg 1
Marika Fingerroos Janita Janatuinen Johanna Tukiainen burleski-nakuvideolla Johanna ja Julia
Marika Fingerroos futiskentällä 8 Hannele Lauri 8 Jylhä Tiina 5 Susan Ruusunen ja uudet rinnat

Parhaat

2a, Ninja Närhi, 21 v, Espoo Henna Tuomisen kuumat kuvat 11 2b, Ninja Närhi, 21 v, Espoo Heinäkuun 2011 kalenterityttö Lotta
6a, Iida Nordström, 19 v, Turku Henna Tuomisen kuumat kuvat 8 8b, Jenna Ruohola, 18 v, Ulvila 8a, Jenna Ruohola, 18 v, Ulvila
Henna Tuomisen kuumat kuvat 3 Syyskuun 2011 kalenterityttö Oona Hosko 6b, Iida Nordström, 19 v, Turku BB-voittaja Janica saa kyytiä 9
Henna Tuomisen kuumat kuvat 10 3b, Kristina Airi, 18 v, Helsinki Henna Tuomisen kuumat kuvat 9 8a, Berit-Anne Juuso, 18 v, Enontekiö Karesuvanto

Lähetä juttuvinkki ja tienaa 5000 euroa.Osallistu Nettivisaan - voita 200 euroa!Karin Havupuu-uutejuoma - ja pysyt kunnossa

 

Lähetä juttuvinkki ja tienaa 5000 €