Vihdoinkin jotain järkeä!
Maailmassa on kaksi isoa ja merkittävää kansainvälistä kauneuskilpailua. Juuri päättynyt Miss Universum ja kohta edessä oleva Miss Maailma, joihin Suomen edustajat valitsee Finnartist. Perinteisesti hallitseva Miss Suomi on edustanut maatamme Universumissa. Aikaisemmin Miss Maailman edustuspaikka meni Suomen Neidolle. Kun se kisa lakkautettiin, perustettiin Miss Maailma Suomi -kilpailu.
Satu Tuomisto kisailee ja satuilee jälleen!
Satu Tuomiston missivuosi oli erittäin raskas kokemus, jonka mielellään haluaisin unohtaa. Se on kuitenkin vaikeaa, koska siitä muistutetaan koko ajan. Varsinkin nyt, kun Tuomisto ilmoitti palaavansa kisalavalle, ja totuttuun tyyliin hän höpisee julkisuudessa omiaan.
Essi Pöysti rulettaa - unohdetaan satutäti
Essi Pöystin edustusvuosi maamme kauneimpana etenee hyvää vauhtia, ja edelleen voi olla tyytyväinen. Siinä missä hänen edeltäjänsä oli käsittämättömillä toilailuillaan tehnyt koko Miss Suomi -brändistä vitsin, on Essi hoitanut tehtävänsä erinomaisesti, tittelinsä arvon mukaisesti ja ilman urpoiluja. Essi on myös ehtinyt kirjoitella kuulumisiaan Finnartistin blogiin, joten olemme saaneet mahdollisuuden seurata hänen valmistautumistaan kohti Miss Universum -kilpailua.
Ketkä eivät kuulu joukkoon?
Nyt on sitten missit nähty tositoimissa. Espoolaiseen kauppakeskukseen oli kerääntynyt kiitettävän paljon ihmisiä seuraamaan Miss Suomi -finalistien kiertueen ensimmäistä näytöstä. Jokainen kilpailijoista oli parempi, mitä lehdistötilaisuus antoi ymmärtää. Ilmeisesti ylimääräinen jännitys on jo karissut ja useat selvästi nauttivat lavalla olosta.
Satu Tuomisto alkaa oppia!
Upea missiviikko takana. Ensinnäkin saimme kuulla, että Miia Nikunen on ottanut jälleen Miss Bikini -kilpailun hoitaakseen. Toivottavasti Miian myötä sähläilyt tämän kilpailun osalta ovat ohitse ja saadaan taas laadukas kisa.
Koomikko Satu Tuomisto
Uhoamisestaan huolimatta Satu Tuomisto ei päässyt 15 parhaan joukkoon Miss Universum –kilpailussa. Harmittaa, koska nyt meillä oli semmoinen edustaja, joka olisi voinut räjäyttää koko potin. Mutta Satu halusi laittaa kilpailunsa läskiksi, kuten myös koko missivuotensa.
Missi Mariel Mettälän upea comeback!
Satu Tuomiston kerätessä kaiken huomion Miss Universum -kilpailullaan, on jäänyt huomaamatta, että muutkin upeat suomalaiset naiset edustavat maatamme tänä kesänä kansainvälisillä areenoilla. Miss Suomi -finaalissa harmittavasti ilman sijoitusta jäänyt Mariel Mettälä sijoittui kolmanneksi Miss Leisure -kisassa.
Katastrofi nimeltä Miss Suomi
Tällä hetkellä kaikkien aikojen kohumissimme Satu Tuomisto kilpailee Vietnamissa järjestettävässä Miss Universum -kilpailussa. Tosin Tuomisto ilmoitti jo useita viikkoja ennen kilpailua lähtevänsä sinne lomalle. Miltä kuulostaisi, jos huippu-urheilija ilmoittaisi lähtevänsä ensi syksyn olympialaisiin lomalle?
Asiasanat
Uusimmat kommentit
Hautakangas ei ollut syy vaan seuraus!
Kylläpä Kaapoa kohdellaa siististi, kun vertaa Tian palautteesee??? Mistä johtu...
Keskusteluista poimittua
Uusimmat blogit




















































