Hymy: Kaapon kaunottaret – Hymyn missiblogi

Satu Tuomisto kisailee ja satuilee jälleen!
9.5.2010 Kalle Väistö | Satu Tuomisto, Miss Suomi, Miss Universum. Mari Kasvi
Satu Tuomiston missivuosi oli erittäin raskas kokemus, jonka mielellään haluaisin unohtaa. Se on kuitenkin vaikeaa, koska siitä muistutetaan koko ajan. Varsinkin nyt, kun Tuomisto ilmoitti palaavansa kisalavalle, ja totuttuun tyyliin hän höpisee julkisuudessa omiaan.
Essi Pöysti rulettaa - unohdetaan satutäti
27.6.2009 Kalle Väistö | Essi Pöysti, Noora Hautakangas, Satu Tuomisto, Miss Universum, Miss Suomi, Elsi Suolanen, Hymytyttö, Anniina Makkonen, Festivaalimissi, Miss Intercontinental
Essi Pöystin edustusvuosi maamme kauneimpana etenee hyvää vauhtia, ja edelleen voi olla tyytyväinen. Siinä missä hänen edeltäjänsä oli käsittämättömillä toilailuillaan tehnyt koko Miss Suomi -brändistä vitsin, on Essi hoitanut tehtävänsä erinomaisesti, tittelinsä arvon mukaisesti ja ilman urpoiluja. Essi on myös ehtinyt kirjoitella kuulumisiaan Finnartistin blogiin, joten olemme saaneet mahdollisuuden seurata hänen valmistautumistaan kohti Miss Universum -kilpailua.
Ketkä eivät kuulu joukkoon?
20.2.2009 Kalle Väistö | Miss Suomi, Elsi Suolanen, Pauliina Markkola, Martina Aitolehti, BB-Tuuli, Heli Kuhlnerg, Annika Fagerström, Noora Salo, Henna Lintukangas, Essi Pöysti, Tanja Vienonen, Linda Vikstedt, Minna Nikola, Ulla MAttson, Miss Universum
Nyt on sitten missit nähty tositoimissa. Espoolaiseen kauppakeskukseen oli kerääntynyt kiitettävän paljon ihmisiä seuraamaan Miss Suomi -finalistien kiertueen ensimmäistä näytöstä. Jokainen kilpailijoista oli parempi, mitä lehdistötilaisuus antoi ymmärtää. Ilmeisesti ylimääräinen jännitys on jo karissut ja useat selvästi nauttivat lavalla olosta.
Satu Tuomisto alkaa oppia!
28.7.2008 Kalle Väistö | Iron Maiden, Miss Suomi, Satu Tuomisto, Star Trek, Star Wreck, Mariel Mettälä, Miia Nikunen, Miia Lakkisto, Susan Ruusunen, Miss Bikini, Miss Universum, Martina Aitolehti
Upea missiviikko takana. Ensinnäkin saimme kuulla, että Miia Nikunen on ottanut jälleen Miss Bikini -kilpailun hoitaakseen. Toivottavasti Miian myötä sähläilyt tämän kilpailun osalta ovat ohitse ja saadaan taas laadukas kisa.
Koomikko Satu Tuomisto
14.7.2008 Kalle Väistö | Satu Tuomisto, Miss Universum, Miss Suomi, Johanna Ahlbäck, Miss Baltic Sea, Miss Skandinavia, Miss Maailma, Pitsimissi, Rita Aaltolahti, Saija Sihvola
Uhoamisestaan huolimatta Satu Tuomisto ei päässyt 15 parhaan joukkoon Miss Universum –kilpailussa. Harmittaa, koska nyt meillä oli semmoinen edustaja, joka olisi voinut räjäyttää koko potin. Mutta Satu halusi laittaa kilpailunsa läskiksi, kuten myös koko missivuotensa.
Missi Mariel Mettälän upea comeback!
28.6.2008 Kalle Väistö | Satu Tuomisto, Mariel Mettälä, Miss Universum, Miss Suomi, Miss Leisure, Alline Lean, Park Hyeon Jung, Heidi Pölkki, Mrs. Globe, Jenni Nielikäinen, Hanna Saari, Miss Maailma Suomi, Suomen Neito
Satu Tuomiston kerätessä kaiken huomion Miss Universum -kilpailullaan, on jäänyt huomaamatta, että muutkin upeat suomalaiset naiset edustavat maatamme tänä kesänä kansainvälisillä areenoilla. Miss Suomi -finaalissa harmittavasti ilman sijoitusta jäänyt Mariel Mettälä sijoittui kolmanneksi Miss Leisure -kisassa.

