Riitoja, riitoja, riitoja…Kauhea viikko takana!
Moiks teille rakkaat lukijat pitkästä aikaa!
En ole jaksanut enkä ehtinyt kirjoitella uutta postausta tänne vähään aikaan. Voimat ovat viime viikolla ja edelliselläkin menneet totaalisesti muihin asioihin.
Olen ollut stressaantunut monesta asiasta, ja purkanut sitä sitten muun muassa haastamalla riitaa poikaystäväni Joelin kanssa. Hän ei ole tehnyt mitään pahaa, mutta minä osaan nälviä ja suututtaa toisen pahasti.
Kävimme muutama päivä sitten eräässä baarissa töiden jälkeen muutamalla drinkillä. Minun pitäisi muistaa, että jos olen ns. ”huonolla tuulella” kroonisesti päiväkausia, silloin ei passaa ottaa sitä yhtäkään drinkkiä. Yleensä sitten juuri se rakkain ihminen saa kuulla kunniansa, vaikka miten päin olisi. Nimittelin Joelia kauhean rumasti. Hävettää vieläkin. Onneksi hän on antanut anteeksi ja kaikki on taas hyvin. Nyt minulla on tosin ”varoitus” päällä Joelilta. Hän sanoi, että olen niin monena päivänä puhunut niin törkeitä ilkeyksiä hänelle, ettei enää jatkossa niitä kuuntele. Siitä huolimatta, että rakas hänelle olenkin. Mutta loukkauskiintiö on nyt Joelilla täyttynyt.
Ehdin jo lopettaakin suhteemme yhtenä päivänä tekstarilla – mikä oli pelkkää kiukuttelua - kun olin noussut väärällä jalalla ja hautonut asioita päässäni. Joel vastasi, että sopii mainiosti! Häntäkään ei kiinnosta enää nähdä minun naamaani. Mutta tekstarilla ei tämmöisiä asioita ilmoitella! Siinä hän on oikeassa. On aika surullista, kun jotkut päättävät nykyään vuosienkin suhteita lähettämällä jopa vain yhden lauseen viestin!
Se on tullut meille selväksi, ettei kaksi näin tempperamenttista ihmistä voisi ikinä asua yhdessä. Yhteen muutostakin olemme nimittäin puhuneet… Mutta ei missään tapauksessa! Se olisi katastrofi ja pilaisi kaiken.
Sitten lukijoiden kommentteihin. Jotkut nostivat kauhean metelin, kun kirjoitin Facebookissa tyttärestäni Saanasta, että ”minulle olisi voinut sattua porrasonnettomuus parikymmentä vuotta sitten”. Olin Saanalle syystä vihainen koskien määrättyjä raha-asioitaan. Hän tuntee perheemme mustan huumorin myös vihaisena ollessamme. Saana ei todellakaan suuttunut, saatikka poistanut kampaamonsa ilmoitusta profiilistani.
Siteerasin ystävääni ja Helsingin esiintymispaikkani Hot Girls:in omistajaa Pekkaa. Hän on aina myöntänyt, ettei pidä lapsista. Pekka heitti kerran töissä vitsinä, että jos joku tulisi hänelle raskaaksi, tapahtuisi pieni porrasonnettomuus tai hän vaihtaisi nimeä ja katoaisi lopuksi ikäänsä jonnekin ulkomaille!
Huumoria on monenlaista. En voi sille mitään, jos joku ottaa minun huumoristani palkokasvin nenäänsä.
Sitten ulkonäköasioihin. Niistähän tykkäämme näköjään useimmat kaikki täällä jauhaa. Niin allekirjoittanut kuin kommentoijatkin. Läskieni sijaan puhukaamme vaihteeksi silmistäni. Minulle on tultu väittämään jopa julkisissa kulkuvälineissä, että minulla on värilliset piilolinssit! Ei ole. Olen Pohjois-Suomesta kotoisin, ja isälläni sekä neljällä puolisisaruksellani on kaikilla samanlaiset ruskeat silmät kuin minulla. En ole koskaan edes sovittanut piilareita. Nuorempana tosin kadehdin ystäväni taivaansinisiä silmiä, ja harkitsin hommata samanlaiset. Ihmisellä on taipumus haluta aina sitä, mitä itsellä ei satu olemaan. Silmät ovat kuitenkin sielun peili, ja minusta värilliset piilolinssit ”hämäävät”, joten päätin tyytyä näihin oman värisiin.
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
Pus pus,
Geronima



































































































