Geroniman G-piste

Geroniman G-piste

Mynthon-seksiä ja loukkaantunut olkapää

Hei taas ystäväiset!

Olen viettänyt useamman päivän maaseutukodissani katsellen lumisadetta. Harmittaa, kun en pääse hiihtämään. En kyseistä urheilumuotoa kauheasti rakasta, mutta se on mitä parhainta ulkoliikuntaa talvella.

Liukastuin ja kaaduin viime perjantaina päivällä ja löin vasemman olkapääni kipeästi maahan. Suunnitelmissa oli lähteä illalla suloisen poikaystäväni Joelin kanssa leffaan ja harrastaa sen jälkeen softia S/M-erotiikkaa. Kättä jomotteli kuitenkin sen verran, että päätimme jäädä viettämään koti-iltaa. Vaihdoimme myös alkuperäisen erotiikka-suunnitelman leppoisampaan versioon, eli suosikkiini Mynthon-pastilli seksiin.

Kourallinen pastilleja suuhun ja pureskelua murskaksi ja sitten pitämään hauskaa. Kuuma/kylmä efekti on uskomaton! Tietysti muutkin pastillit toimivat, mutta minun suosikkejani ovat Mynthonit ja etenkin eucalyptus-extra väkevä sekoitus. Pastilliseksissä on sekin hyvä puoli, että parin euron karkkiaskiin on kaikilla varaa. Moni kun pitää erotiikkaliikkeiden tuotteita kalliina kukkarolleen.

Perjantai-ilta sujui siis rattoisasti. Kivut kädessä kuitenkin pahenivat niin paljon lauantaina, että jouduin perumaan hartaasti odottamani risteilyn työkavereiden kanssa! Kiukuttaa ja harmittaa vieläkin! Käsi meni niin jäykäksi, etten saanut hiuksia harjattua saatikka laitettua edes ripsiväriä. Olen vasuri ja totta kai juuri sille kyljelle piti kaatua. Luojan kiitos lääkäri totesi, että mitään ei ole murtunut. Täräys oli kuitenkin sen verran kova, että käsi voi olla kipeä vielä parikin viikkoa. Parempaan päin nyt kuitenkin mennään! Sain jo viime yönä nukuttua ihan hyvin ilman vahvoja särkylääkkeitä.

Olen nyt koko viikon maalla ihanan avomieheni seurassa. Hän on ollut kovin kiireinen viime ajat ja suunnittelin viettäväni hänen kanssaan täällä romanttisen poreallasillan, mutta se ei ole vielä toteutunut. En ole ollut oikein ”sillä tuulella” särkyjen takia, mutta olo on jo virkeämpi.

Kultainen mieheni yllätti ja ilahdutti minua äskettäin yllätyksellä! Hän on ostanut minulle upouuden Toyotan RAV 4:n. Väriksi valitsin cappuccinon. Saan auton toukokuussa. Emme ole mitään juppeja, joten tällainen maasturityylinen auto on täällä maaseudulla kätevin.

Loppuun hiukan vastauksia kommentteihin. Olen tuntenut poikaystäväni Joelin kolme vuotta, mutta intiimimmin olemme olleet tekemisissä vasta muutaman viikon. Eli en ole ”hoidellut” mussukkaani hänen ollessaan alaikäinen, kuten jotkut olettivat.

Rakas avomieheni ei ole 70-vuotias vaan ikäistään nuoremman näköinen 45-vuotias menestyvä yrittäjä. Jolla on todellakin aivan huikea mieskunto!

Painoni tuntuu herättävän paljon keskustelua. Ostin juuri uuden hameen ja koko 38 oli sopiva. Aion kyllä hoikistua kokoon 34-36 (vyötärökoko). Aloitin juuri Tiina Jylhän uuden TJ-tuotesarjan käytön. Siinä on aivan ihanan makuinen ateriankorvike, jota käytän joka päivä kerran tai kaksi. Lisäksi syön saman sarjan rasvanpolttokapseleita aina ennen liikuntasuoritusta. En ota tästäkään asiasta stressiä, päivä kerrallaan mennään!

Mukavia talvipäiviä kaikille,

Lämmöllä,

Geronima

Kommentit (109)

Utelias Uuno (vierailija), 25.1.2012 klo 15.28

Eka!

Toka! (vierailija), 25.1.2012 klo 15.29

Tää muija ei voi olla täysijärkinen!

MÄ vielä (vierailija), 25.1.2012 klo 15.30

Ota ne sukset ja hiihdä Siperiaan ja pysy siellä. Ota kaveris pönttö-Antti K. mukaan.

Elmo (vierailija), 25.1.2012 klo 15.32

oli niin tylsää etten lukenut edes loppuun

Henna (vierailija), 25.1.2012 klo 15.41

Moikka rakas ystäväni!
kurjaa kuulla että silleen käsi meni. =/
ja toivottavasti kivut hellittää ja ei tuu mitään vakavaa siihen. Turussa ihana ilma kans, lunta ja pakkasta.. Ulkoillut olen itsekin jonkunverran. Toi kurkkupastilli-seksi on muuten ihanaa. Kokemusta on.. kuumottaa ja polttaa ihanasti siellä missä kuuluukin ;).

Mukavaa että oot saanu viettää ihanaa aikaa rakkaidesi kanssa, seksin ja muun merkeissä.. Ja onnea uudesta autosta, kelpaa ajella taas :)
Paranemisia sulle G, ja ollaan kuulolla, soitellaan yms.

jätesäkit kunniaan (vierailija), 25.1.2012 klo 15.48

Juu, huomaa, ettet ole MINKÄÄN urheilulajin harrastaja. Kuinka kehtaat edes näyttäytyä ilman säkkiä päälläs? -Ei taida niin isoa kyllä löytyäkkään..

herätys läski (vierailija), 25.1.2012 klo 16.02

Olet ”muutaman viikon” ollut joelinkanssa ja sun rikas ”miesystäväs” hyväksyy sen???? Haista nyt itte, kun sulla ei oo ketään miestä, HERÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

Arto (vierailija), 25.1.2012 klo 16.06

Moi ei nuista joistakin typeristä kommenteista kannata välittää olet kaunis ja viehkeä nainen joka miehen unelma toivottavasti olkapääsi paranemisessa ei tule takapakkia vaan kaikki sujuisi hyvin. tapaamisiin

Heh heh (vierailija), 25.1.2012 klo 16.13

Heh, tämäkin eukko elää ilmeisesti samassa haavemaailmassa kuin Johanna Tukiainenkin. Samaa elvistelyä olemattomista asioista ja itsensä kehumista. Hohoijaa. Eikös yksi Tuksu riittäisi!

Lihava olet sanoo peili (vierailija), 25.1.2012 klo 16.16

Sulla on Tuksu-syndrooma. Hirveä tarve selitellä ylipainoaan ja noita ikuisia vaatekokojen kertomisia.

noooot (vierailija), 25.1.2012 klo 16.18

Litrakaupalla kusta ainakin on päässä aivojen tilalla.

I am gonna buy some mynthon. (vierailija), 25.1.2012 klo 16.23

Saisinko lisää opastusta pastillien käyttöön?

M (vierailija), 25.1.2012 klo 16.39

Jotkut on vaan kateellisiä Kirsikalle että hän uskaltaa viettää haluaansa elämää ja on löytänyt oikeanlaisia ihmisiä rinnalleen.Vain kauniilla ja hyväsydämisillä ihmisillä on tähän mahdollisuus joten ei ihme että kateellisia riittää ;)

vanha juttu (vierailija), 25.1.2012 klo 16.40

Onks tää ploki joku v**** seksikoulu häh? Jos ei oma mielikuvitus riitä mitä sitten tehään kun on purtu pastillit, nuole sit vaikka partneris pikkurilliä!

JL (vierailija), 25.1.2012 klo 16.59

ikäviä tuollaiset kaatumiset, mutta sehän taitaa kuulua talven luonteeseen kun/jos kaduista ei pidetä huolta hiekalla, taikka oikea oppisella jäiden lumien poistolla. hyvä uutinen jotta ei käynyt murtumia kuitenkaan, vaan jotta melkein säikähdyksellä selvisit vain. suomalaisen naisen kokoiset vaatteet siis sopii, ei mitään -0 tai jotain vastaavaa mitä koettaa nykymedia niin tuputtaa että olisi mukamas ”seksikästä”

Tsupa (vierailija), 25.1.2012 klo 17.03

Gertsu on kaunis ja ihana nainen! Onhan tuo kahden miehen kanssa avoimesti pyöriminen vähän eksoottista täällä mutta so?:D Ja läski muka? Ihana kroppa ja todella nätti yli nelikymppiseksi naiseksi. Toivottasvasti käsi tulee kuosiin!

NICO (vierailija), 25.1.2012 klo 17.10

KAUNIS NAINEN TOI GERO ;)HIENOO ETTÄ NAINEN OSAA PITÄÄ ITSESTÄÄN HUOLTA JA NÄIN YSTÄVÄNÄ VOIN KERTOO ETTÄ MUUTENKIN AJATUKSET KOHILLAAN KYSEISEL KAUNOTTARELLA..JATKA SAMAAN MALLIIN TERKUIN:N

heissannnn (vierailija), 25.1.2012 klo 17.15

Hyi V…u, onko porno-saana ton ihran fani? Kakaralleenkin antanu saman kirsikka-nimen… Sinkku-G:lle vaan onnea, että joskus tulet saamaan miehen (tosin todella epätoivoista;) )

bauhhahahaa (vierailija), 25.1.2012 klo 17.39

Tätä ollaan kavereiden kaa naurettu, Parviaisen Saanan kakaran nimi on Kirsikka ja Gero-Kirsikan kakaran nimi on Saana! Samat bimbot joilla pyörii samat nimet ees taas^^

hyi (vierailija), 25.1.2012 klo 17.42

Voi voi, ei sua huoli kukaan mies, kun oot p….s saastuttanu jo teiniiässäs. Pysy ny vaan fantasioissas. Ei sulle kukaan anna, eikä ”autoja” ostele. OOT luuseri vaan :)

yääääks (vierailija), 25.1.2012 klo 18.02

Gerollahan oli se joku ähly viemässä neitsyyden teininä kertoi itte jossakin

Minäkin osaan kirjoittaa (vierailija), 25.1.2012 klo 18.41

Mitä aiotte pervoilla seuraavaksi tuon Joelin, suloisen suolaheinäsesi pikku koiranputkesi kanssa? Muistakkin kertoa!

huoria kaikki naiset (vierailija), 25.1.2012 klo 18.42

http://villijavitunvarattu.blogspot.com/

ja miljoona muuta teidän kaltaista blogia, MILLON te tyhmät naiset tajuatte että tulette jäämään yksin!!

Hyvin menee, mutta menköön! (vierailija), 25.1.2012 klo 18.48

Mäpä olen ruma yli 4-kymppinen läski nainen ja mulla on yhtä ruma ja lihava 5-kymppinen mies, jolla ei ole mieskuntokaan enää sama kuin 2-kymppisenä, mutta en silti leiki kurkkupastilleilla lasteni ikäisten pikkupoikien kanssa. Mutta minä ja mieheni rakastammekin toisiamme, vaikka meillä ei olekaan sen hienompaa autoakaan kuin loppuunajettu Volvo. olen silti onnellinen eikä mun tarvi selitellä seksielämääni eikä lihomisiani ja laihtumisiani lehdissä ja netissä, enkä edes odota mieheltäni hienoja ja kalliita lahjuksia, sillä tiedän arvostavan minua lahjomattakin, ja pysyn hänen rinnallaan uskollisena aivan omasta tahdostani.

Tikka (vierailija), 25.1.2012 klo 18.50

Mikä tämä naurettavan nimen, Geronima, ottanut turhake on?

hmm (vierailija), 25.1.2012 klo 18.52

ihmiset jotka kommentoi negatiivisia juttuja Kirsikasta ovat joko heikkoitsetuntoisia miehiä tai kateellisia naisia jotka eivät voi koskaan ulkonäkönsä eivätkä luonteensa puolesta saavuttaa yhtä antoisaa elämää kuin hän ;)

Irstailu kannattaa aina (vierailija), 25.1.2012 klo 18.55

Tunkekaa seuraavaksi nallekarkkeja toistenne ruumiinaukot täyteen ja kertokaa tekikö gutaa…

kukkuu (vierailija), 25.1.2012 klo 18.56

Onko toi läski nyt joku ”julkkis” vai ? Miksi ?

Jantsu (vierailija), 25.1.2012 klo 19.23

loistava blogi, kyllä arvostan!

herätä jatkossakin keskustelua ja saa ihmiset suuttumaan suoruudellasi! olet kova mimmi!

T.Tuomi (vierailija), 25.1.2012 klo 19.40

Avoin rehellinen nainen, eli neuvoksi ihmiset ei mollata.Kaikilla meillä on mieltymyksemme, sekä toiveet.
Sm-seksi ja pastillit, hmm molemmat hyvii.Soveltakaa ja sallikaa, koska kaikissa meissä asuu hyvät ja huonot puolet.

Onnimanni (vierailija), 25.1.2012 klo 19.42

Opettavaista ja sivistävää, elmmehän me nykyaikaa.

En tänne enään eksy, kiitos (vierailija), 25.1.2012 klo 19.59

Kun ei ole kiinostava, niin pitää tuoda esille kaikki, että näkyisi. Pikkutyttö vanhenevassa naisessa, nää on niin säälittäviä

Kelpais mullekin (vierailija), 25.1.2012 klo 20.14

Ei se vanheneminen kyllä missään näy ei ihme että nuoret jätkät piirittää. Oon käyny monta kertaa kattoo Geron esitystä.

Rotunaisiakin on! (vierailija), 25.1.2012 klo 20.52

Olisi hauska tietää, kuka mies on niin naisen puutteessa, että ottaa tämän elähtäneen viittäkymppiä kohti menevän lihavan stripparin hoidokseen jolla on pään sisällä pelkkää sahanpurua? Olen itse mies enkä kuuna päivänä tähän kuvotukseen koskisi. Kenellä seisoo tuon karmaisevan muijan nähdessään, luulisi että veitikka menee piiloon tai alaspäin.

Elias (vierailija), 25.1.2012 klo 20.58

Näin juuri! Nimim. ”Rotunaisiakin on” on oikeassa. Ei täysjärkinen mies tällaista otusta katsele.

Papu (vierailija), 25.1.2012 klo 22.20

Haha tunnen tuon Kirsikan tytön Saanan tosi hyvin:D Kirsikkaki on tosi mukava ja fiksu ihminen joten turha teijän kanojen on mitää kaakattaa. Ja tosi juttu että hienot talot ja autot on Saanan isällä :D käyny joskus kyläs.. Juu ja siihen päälle viel tuo nuori komia jäpikkä ni ou jee;DDDD

Kertokaa joku pleazze (vierailija), 25.1.2012 klo 22.43

Please kertokaa, mitä toi mynthon homma tossa on? Suuhan tulee kipeäksi jos laittaa monta karamelliä ja puree ne rikki? Miten niillä tehdään ja mitä?

Kertokaa joku pleazze (vierailija), 25.1.2012 klo 22.44

siis kaadoin äsken kaikki kurkkupastillit rasiasta suuhun ja tuli kyllä vedet silmiin kun oli niin tyjyä. En ymmärrä :(

Kertokaa joku pleazze (vierailija), 25.1.2012 klo 22.45

miten tää liikkuu seksiin? Tai korvaa siis seksin? Kurkkupastillit??

Pastilleja kitaan (vierailija), 25.1.2012 klo 22.47

Ihmiset, jotka kirjoittavavat negatiivisia kommentteja Kirsikasta, ovat joko heikkoitsetuntoisia miehiä tai kateellisia naisia, jotka eivät voi koskaan saavuttaa Kirsikan elopainoa, joka huitelee jo jumalauta jossain sadan kilon paikkeilla. Silikonit roikkuu rinnoissa, poskissa ja pakaroissa, ja siihen ei Jylhän myrkkysopat auta.

Parhaat naurut taas (vierailija), 25.1.2012 klo 23.08

Ei jumalauta on se näky kun joku teistä yksinään posket pullollaan rouskuttaa naama punasena Mynthoneita ja miettii miten tää ny liittyy seksiin ja mitä nyt pitää tehdä…

Oikeasti näyttää tältä (vierailija), 25.1.2012 klo 23.18

Kas, tässä numerolehden kuva ”upeasta” Geronimasta.

Tältä hän näyttää silloin, kun naamaan ei ole laitettu kahden sentin pakkelikerrosta eikä kuvaa ole otettu juuri siitä oikeasta kuvakulmasta.

Järkyttävät leukaläskit, muista läskeistä puhumattakaan:

http://www.seiska.fi/c/87840/6777_11.jpg

Ai mitenkö liittyy? (vierailija), 25.1.2012 klo 23.20

Kurkkupastillit liittyy seksiin niin, että kun Geronima ei saa seksiä (koskaan), paitsi joltakin kukkakepiltä, niin hän rouskuttaa korvikkeeksi kurkkupastilleja, ja sen valitettavasti huomaa ulkomuodosta.

Lauri (vierailija), 25.1.2012 klo 23.27

Hyvä Geronima, ei muuta kuin lisää Mynthonia peliin. Pikaista paranemista.

DoDiin (vierailija), 25.1.2012 klo 23.31

Hmyilyttää nämä ”suuret määrät” viestejä jossa kehutaan Geronimaa ja hänen ulkonäköään. Taitaa tulla samasta koneesta kaikki nämä viestit, eli Geroniman omasta ;). Ihan niinkuin Tukiaisenkin kaikki kehuviestit tulevat.

Mielipidettä (vierailija), 25.1.2012 klo 23.37

Mulla on tallessa viime kesän numerolehden bikinikuvat. Hyvän näkönen oli mutta tissit on liian isot suhteessa muuhun runkoon.

hiiva (vierailija), 25.1.2012 klo 23.46

Älkää nyt hyvät ihmiset laittako niitä kurkkupastilleja genitaalialueelle,koska karkeissa on sokeria niin saatte aivan varmasti hiivatulehduksen!Oletko jo saanut rattijuopumuksesta korttisi takaisin kuivumasta?Vastuuton on se henkilö,joka sulle auton ostaa.

Gjluyfz (vierailija), 25.1.2012 klo 23.49

Eiks Mynttoneitakin saa sokerittomina? Läkeroleja ainakin.

! (vierailija), 25.1.2012 klo 23.53

Kannattaisi käydä salilla eikä hankkia silikonipakaroita.

Nikkel (vierailija), 26.1.2012 klo 00.18

Just joo, täähän on tuksukakkonen. Olen kokoa 38 vaikka kaikki näkee, että 44 ei taida riittää. Täysi turhake. Pois tuollaiset köyhikset. Sulle kukaan mitään kotteroa ostanut, ukos nimiinhän se tulee, saat lainata sitä, jos saat.

Kommentointi vaatii rekisteröitymisen

Kirjaudu sisään
Rekisteröidy tästä
Unohtuiko salasanasi?

Blogit

Kaksijakoisia fiiliksiä lapsiperheissä

Supermarjon superblogi
22.5.2013

Lemmikin kuolemaa saa surra!

Geroniman G-piste
7.5.2013

Leppoisan nallekarhun Via Dolorosa

Tähdenlento - Nallen Voice Of Finland -blogi
2.5.2013

Kohti ääretöntä ja sen ali!

Sisäpiiritietoa - Sarah Nousiaisen BB-blogi
4.12.2012

Vain positiivisia asioita!

Niko Saarisen BBlogi
14.11.2012

"Jäin Espanjaan, huutokauppaan omaisuuteni!"

Pää pyörällä Euroopassa - Markku Mutasen matkablogi
18.9.2012

Jäähyväisblogini

Kohumanageri - Tuija Järvisen blogi
19.7.2012

Kympin pilu

Tähdenlento - Nallen Idols-blogi
8.5.2012

Bileristeilyä ja joulun odotusta!

Julia Tukiaisen blogi
24.11.2011

Isoveljeä pompotellaan!

Henna Kalinaisen BB-blogi
4.11.2011

En ole pettänyt Johannaa!

Arto Länsmanin blogi
31.10.2011

Back From The World of Big Brother

Wannabe-julkkis - Tia Kiurun blogi
5.9.2011
Anne Anttila

Ystävällisyyttä, kiitos!

Hymyn toimittaja lakeuksilta - Anne Anttilan blogi
22.6.2011
Kalle Väistö

Hautakangas ei ollut syy vaan seuraus!

Kaapon kaunottaret – Hymyn missiblogi
4.6.2011
Laine Bruce

Viimeinen blogini - tässä kerron syyt!

Wannabe-julkkis - Laine Brucen blogi
2.5.2011
Toni Haste

BB-voittajaksi haluan...NINON!

Haste la vista! - Toni Hasteen BB-blogi
22.11.2010
Johanna Tukiainen

Moikka vaan Suomeen täältä Gambiasta!

Seksiä ja samppanjaa – Johanna Tukiaisen blogi
21.10.2008

Uusimmat

1a, Sara Hamraoui, 21 v, Helsinki 1b, Sara Hamraoui, 21 v, Helsinki 2a, Heseri Tammekänd, 19 v, Helsinki 2b, Heseri Tammekänd, 19 v, Helsinki
3a, Anni Ikonen, 22 v, Kouvola 3b, Anni Ikonen, 22 v, Kouvola 4a, Suvi Laakkonen, 23 v, Jyväskylä 4b, Suvi Laakkonen, 23 v, Jyväskylä
5a, Susanna Salonen, 19 v, Helsinki 5b, Susanna Salonen, 19 v, Helsinki 6a, Taruanne Puraskivi, 23 v, Espoo 6b, Taruanne Puraskivi, 23 v, Espoo
7a, Jasmine Peltorinne, 18 v, Pori 7b, Jasmine Peltorinne, 18 v, Pori 8a, Marika Koivukangas, 20 v, Kaustinen 8b, Marika Koivukangas, 20 v, Kaustinen

Katsotuimmat

Kadi Piller 6 Marika Fingerroos 2 Henna Tuominen ja Lasse Koistinen 3 Henna Tuominen
Johanna Tukiainen matkalla Playboyhin Johanna Tukiainen 1 Marika Fingerroos seksikkäänä kotiäitinä 1 Anne-Mari Berg 1
Marika Fingerroos Janita Janatuinen Johanna Tukiainen burleski-nakuvideolla Johanna ja Julia
Marika Fingerroos futiskentällä 8 Hannele Lauri 8 Jylhä Tiina 5 Susan Ruusunen ja uudet rinnat

Parhaat

2a, Ninja Närhi, 21 v, Espoo Henna Tuomisen kuumat kuvat 11 2b, Ninja Närhi, 21 v, Espoo 6a, Iida Nordström, 19 v, Turku
Henna Tuomisen kuumat kuvat 8 Heinäkuun 2011 kalenterityttö Lotta 8b, Jenna Ruohola, 18 v, Ulvila 8a, Jenna Ruohola, 18 v, Ulvila
Henna Tuomisen kuumat kuvat 3 Syyskuun 2011 kalenterityttö Oona Hosko 6b, Iida Nordström, 19 v, Turku BB-voittaja Janica saa kyytiä 9
3b, Kristina Airi, 18 v, Helsinki Henna Tuomisen kuumat kuvat 10 Henna Tuomisen kuumat kuvat 9 8a, Berit-Anne Juuso, 18 v, Enontekiö Karesuvanto

Lähetä juttuvinkki ja tienaa 5000 euroa.Osallistu Nettivisaan - voita 200 euroa!Karin Havupuu-uutejuoma - ja pysyt kunnossa

 

Lähetä juttuvinkki ja tienaa 5000 €