Pelkäsin melanooman uusiutuneen!

Tervehdys armaat lukijani!

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet melkoista ramppaamista paikasta toiseen. Tallinnassakin tuli käytyä kahteen otteeseen muutaman päivän välein.  Ensin tehtiin päivän reissu ystäväni ja nykyisen ex-yhtiökumppanini Pekka Forsbergin kanssa. Kävimme tekemässä paperit koskien Escort Service Finland-yrityksen osuuteni myymistä Pekalle. Sitten vietin pari päivää Suomessa töiden merkeissä kunnes suuntasin taas lahden toiselle puolelle, tällä kertaa pitkäksi viikonlopuksi Tallinnassa yhä asustelevaa tytärtäni Saanaa tapaamaan.

Olimme niin kiltisti, että oksat pois! Kerrottavaa ei siis juuri ole… Pientä shoppailua, illallinen afrikkalaisessa ravintolassa ja tauotonta höpötystä. Tapasimme pitkästä aikaa kasvokkain ja molemminpuolinen ikävä oli ollut kauhea! Saanan futari-poikaystävä olisi halunnut viedä meidät ulos syömään, mutta edes häntä ei nyt kelpuutettu mukaan.

Edellisen postaukseni jälkeen olen myös ehtinyt kärsiä luulotaudista. Käytin parin päivän ajan erästä pukukorua, josta sain todennäköisesti nikkeliallergia-reaktion.  Kummallisesti sellaiseen kohtaan käsivarteen, johon koru ei taatusti ole koskettanut eikä mikään muukaan allergisoiva. Vaikka koru oli poissa, silti läikkä hissukseen laajeni päivä päivältä, tummui, oli pinnalta kuiva ja hilseili. Reunat olivat kuralätäkkömäiset. Se näytti melko lailla samalta kuin muutama vuosi sitten leikattu melanoomani alavatsassa.

Siis minun mielestäni näytti samalta, muiden mielestä ei. Näyttelin läiskää jokaiselle, joka vain jaksoi katsoa. Istuin kaksi päivää kotona, laitoin läikkään muun muassa pakuriteejauhe- hauteen ja vaikka mitä. Kaiken huipuksi rullailin läiskään aloe geeliä Tiina Jylhältä saamallani mikroneulausrullalla! Sittenhän koko hässäkkä vasta kauhealta näyttikin!

Pekka teki neuroottisuudestani pilaa, ja ilmoitti, että läikkäni on selkeästi rengasmato (!!!), ja olen saanut sen Intiasta. Hänellä on ollut se ja läiskä kuulemma leviää ja leviää ihan kaulaan asti… että matohan se siellä luuraa… Tai oikeastaan se on enemmän sieni…

Yäääk! Herkässä mielentilassa melkein uskoin Pekan sanoihin.

En osaa sanoa, miksi en soittanut heti lääkärille, kun asia alkoi huolestuttamaan. Päätin vain saada läiskän kotikonstein katoamaan luonnontuotteita käyttäen.  Aikani asiaa haudottuani sitten vihdoin soitin lääkärille. Hän käski laittaa läiskään pari viikkoa kortisonivoidetta ja jos se ei auta, voin tulla näyttäytymään.  Kuten arvattavaa, ihottumapläntti on jo nyt lähes parantunut.

Olen lähdössä ihanaisen mieheni kanssa Etelä-Afrikkaan tämän viikon lauantaina ja tyylilleni uskollisena ehdin miettiä jo senkin, että jääköhän tämä reissu sairauteni takia viimeiseksi… Varsinaista itsesäälin juhlaa siis!

Joka tapauksessa, kaikki on nyt hyvin ja odotan reissua innolla. Tiedossa on autoilu-patikointi-herkuttelu-luontoloma. Turvallisuuskysymyksiin olemme perehtyneet ja ajoreitit sekä muu liikkuminen on suunniteltu tarkasti välttäen muun muassa seutuja, joissa on suuri autokaappausriski. Maalaisjärjellä ja maassa maan tavalla käyttäytyen kyllä pärjää, joten ei kun menoksi!

Reissu kestää vain puolitoista viikkoa. Palaan asiaan matkakertomuksen merkeissä heti palattuani.

Love,
Geronima

30.1.2013

Heissulivei rakkaat Hymyn blogini lukijat!

On kulunut tovi jos toinenkin ja en ole kyennyt bloggailemaan, mutta nyt homma jatkuu entiseen malliin.

22.8.2012

Mökkihöperö erakko juttelee kattilalle - arvatkaa kuka?!

Helletervehdys täältä korvesta teille ihanaiset lukijani!

6.7.2012

Erosimme Joelin kanssa!

Hellouwellou ystäväiset!

19.3.2012

Mynthon-seksiä ja loukkaantunut olkapää

Hei taas ystäväiset!

25.1.2012

Uusimmat blogit

Kaksijakoisia fiiliksiä lapsiperheissä

Supermarjon superblogi
22.5.2013

Lemmikin kuolemaa saa surra!

Geroniman G-piste
7.5.2013

Leppoisan nallekarhun Via Dolorosa

Tähdenlento - Nallen Voice Of Finland -blogi
2.5.2013

Uusimmat

1a, Sara Hamraoui, 21 v, Helsinki 1b, Sara Hamraoui, 21 v, Helsinki 2a, Heseri Tammekänd, 19 v, Helsinki 2b, Heseri Tammekänd, 19 v, Helsinki
3a, Anni Ikonen, 22 v, Kouvola 3b, Anni Ikonen, 22 v, Kouvola 4a, Suvi Laakkonen, 23 v, Jyväskylä 4b, Suvi Laakkonen, 23 v, Jyväskylä
5a, Susanna Salonen, 19 v, Helsinki 5b, Susanna Salonen, 19 v, Helsinki 6a, Taruanne Puraskivi, 23 v, Espoo 6b, Taruanne Puraskivi, 23 v, Espoo
7a, Jasmine Peltorinne, 18 v, Pori 7b, Jasmine Peltorinne, 18 v, Pori 8a, Marika Koivukangas, 20 v, Kaustinen 8b, Marika Koivukangas, 20 v, Kaustinen

Katsotuimmat

Kadi Piller 6 Marika Fingerroos 2 Henna Tuominen ja Lasse Koistinen 3 Henna Tuominen
Johanna Tukiainen matkalla Playboyhin Johanna Tukiainen 1 Marika Fingerroos seksikkäänä kotiäitinä 1 Anne-Mari Berg 1
Marika Fingerroos Janita Janatuinen Johanna Tukiainen burleski-nakuvideolla Johanna ja Julia
Marika Fingerroos futiskentällä 8 Hannele Lauri 8 Jylhä Tiina 5 Susan Ruusunen ja uudet rinnat

Parhaat

2a, Ninja Närhi, 21 v, Espoo Henna Tuomisen kuumat kuvat 11 2b, Ninja Närhi, 21 v, Espoo 6a, Iida Nordström, 19 v, Turku
Henna Tuomisen kuumat kuvat 8 Heinäkuun 2011 kalenterityttö Lotta 8b, Jenna Ruohola, 18 v, Ulvila 8a, Jenna Ruohola, 18 v, Ulvila
Henna Tuomisen kuumat kuvat 3 Syyskuun 2011 kalenterityttö Oona Hosko 6b, Iida Nordström, 19 v, Turku BB-voittaja Janica saa kyytiä 9
3b, Kristina Airi, 18 v, Helsinki Henna Tuomisen kuumat kuvat 10 Henna Tuomisen kuumat kuvat 9 8a, Berit-Anne Juuso, 18 v, Enontekiö Karesuvanto

Lähetä juttuvinkki ja tienaa 5000 euroa.Osallistu Nettivisaan - voita 200 euroa!Karin Havupuu-uutejuoma - ja pysyt kunnossa

 

Lähetä juttuvinkki ja tienaa 5000 €