Kesämökkeilyä ihanan vaimoni sekä hänen koiriensa kanssa Keski-Suomessa!
Ensiks mentiin Johannan keikalle Kuopioon paikalliseen rockbaariin Henry’s Pub. Olimme yhden ylimääräisen yön siella, tutustuimmeKuopion toriin ja Johanna maksoi minulle parturikäynnin, jotta mulle tuli taas nuorentava olemus. Ostimme kuuluisan Partasenleipomosta kalakukot tuliaiseksi appiukolleni ja anopilleni Varkauteen.
Ensimmäiseksi kun tulimme kesamökille kahden uuden yorkinterrierin pennun kanssa, terrierit olivat hyvin peloissaan johannan Nasu-koirasta ja Julian bonzosta. Parissa paivässä he tottuivat uusiin ystäviin, varsinkin Johannan poikayorkki nimelta Viljo ei ujostele enää ketään, vaan läksyttää jopa muita (alunperin hanen nimensa oli Hubbabubba.)
Tällä viimeisellä keikalla huomasin, etta Johanna oli erittain väsynyt ja ärtyinen johtuen siitä, että keikkaa on ollut niin hirveän paljon. Ennen keikkaa Johanna oli tavallista ärtyneempi, siinä vaiheessa huomasin, etta Johanna on todella kesäloman tarpeessa.
Sitten kun tultiin mökille, Johanna nukkui kaksi vuorokautta yhteen menoon. Keikka meni tosi hyvin, huomasin, että Johannalla on tosi paljon faneja myös Kuopiossa. Ihmiset oli hirveen ystavällisiä keikalla.
Nämä kaksi paivää, kun Johanna on nukkunut, olen totuttanut koiria toisiinsa ja nyt olen parin päivän jälkeen saanut heidät totutettua toisiinsa niin hyvin, etta he leikkivät koko ajan keskenään, eivatkä enää ujostele. Nassu on kasvanut tosi paljon ja on paras kaveri Julian mopsin nimelta Bonzo kanssa.
Olen tehnyt pihatoitä appiukon Markun kanssa, kaatanu koivuja, pilkkonu ne, raivannu rannasta mahdottomalta tuntuvan suuren puun rangan pois. Muutenkin on ollut hirveen kivaa tehda kaikenlaista pihahommaa, erittäin rentouttavaa ja aika kuluu muutenkin hyvin. Jossain vaihees pitäis Lapissakin kaydä. Johannan kanssa ollaan kinasteltu, muutenkin rakkaus on ollu yhtä ala-ja ylämäkee, mutta silti rakastan Johannaa. Johanna on aivan ihana vaimona, kaunis ja herttainen, toisinaan Johannan tulisuus käy ehkä hieman hermoille.



































































